Sukulaisissa, osa III: tätejä!

Hei, me ollaan vielä elossa täällä, vaikka blogin kanssa on ollut hiljaiseloa. Töissä on pitänyt kiirettä, eikä vähällä vapaa-ajalla ole riittänyt puhtia blogin päivittämiseen, vaikka asiaa olisi ollutkin. Työtaakka ei edelleenkään ole vähenemään päin, mutta yritän nyt saada pikkuhiljaa julkaistua näitä vanhoja juttuja - uutta kun kertyy koko ajan!

Marraskuun lopulla lenkkipoluilla kaupissa alkoi näyttää tältä.

Nelikuinen, flunssasta toipuva ja siksi snadisti ylipuettu kakara.

Marraskuun lopulla otin töistä pari päivää ylityövapaata, että päästiin roadtripille pohjoiseen. Merrin ensimmäiset pitkät automatkat, joihin tällä erää kului mennessä seitsemän ja tullessa kahdeksan tuntia, sujuivat yllättävänkin helposti. Merkkarilla oli aiemmin ollut tapana laulaa kunnon matkalaulut farmarin perällä (niinkun nyt vaikka ensimmäiset puoli tuntia), mutta yllättäen koira nukkui melkolailla koko matkan - pissalle pysähtyessä sitä sai herätellä häkistään. Säännöllinen parin tunnin ajelu treeneihin ja muihin koirajuttuihin lienee tehnyt tehtävänsä.

Joku oli sisustanut P-paikan nelostien varrella. :D

Matkasimme pohjoiseen tapaamaan meidän molempien sukulaisia, ja kävipä sitten niin, että omien sukulaistemme lisäksi myös Merri pääsi tapaamaan omiaan!

Torstain pitkän automatkan aikana kyselin facebookissa tutuilta vinkkejä sekä lenkkimaastoihin että lenkkiseuraan ensimmäisen pysähdyspaikkamme Oulun suunnalla. Muistelin kuulleeni, että Oulussa on rhodesiankoiria, ja jo pari tuntia myöhemmin meillä oli sovittuna yhteislenkki seuraavaksi aamupäiväksi meille ennestään tuntemattomassa seurassa.

Leikittäskö, hei?

Juostaan pakoon, ehkä se ei saa meitä kiinni!

Perjantaina aamupäivällä suunnattiin siis lenkille Oulunsaloon ja saatiin seuraksi Tiina sekä rhodesiankoirat Sanni (Merrin täti, Polkka-mutsin sisko Malozi Lindiwe) ja Sera (isotäti, Musca-mummon sisko Malozi Jamanda). Vaikea muuten tunnistaa jälkikäteen, kumpi on kumpim, toivotaan, että kuvatekstit menee oikein!

Näissä kuvissa vasta reilu nelikuinen Merri-pentu näytti jotenkin jo aika isolta tätien rinnalla.

Lentävä Sanni (otaksun).

Mutsi kato, mulla on uusia kavereita!

Tädit eivät aivan välttämättä kiljuneet riemusta päästä leikittämään pahaista sukulaiskakaraa, mutta Merri oli omasta mielestään niin mukana menossa ja nautti silminnähden uusista kavereista. Penskaa ei paljon uudet, aikuiset ystävät jänskättäneet, kaveri haastoi tätejä leikkiin minkä ehti. 

Hei mitä sulla on siellä?

Me löydettiin hevosenkakka-aarre!

Me syötiin se!

Oli muuten hyvää.

Isotädin eleganssia.

Tän kaverin eleganssista voikin olla montaa mieltä...

Vai mitä luulette?

Tuupas tätsy nyt leikkiin mun kanssa hei!

Ilmeet kertoo enemmän kuin tuhat kuvatekstiä...?

Toinen on olevinaan niin mukana geimeissä, ja toinen on että menis toi kakara ny jo pois...

Ihastelin Sannin ja Seran talvimantteleita. Ne olivat peräisin Janutexiltä, eli Merrin isän omistajan käsialaa. Siinä missä itse on hämmästellyt Hurtan takkien hervottoman kokoisia päänteitä, joista kylmä viima pääsee puhaltamaan manttelin sisään, saa nämä takit tilattua halutessaan korkealla kauluksella. Ei pöllömpää, täytyy testata joskus Janutexin vaatteita!

Kaunis Sera!

Ooookei, okei... huomenna uusiks?

Onnistumisia

Sunnuntaina jänskän viikonlopun huipensi kasvattajan järjestämän pentukurssin toinen opetuskerta. Koska Janne oli mainituissa miesiltamissa, enkä mä edelleenkään ole opetellut ajamaan meidän autoa, oli Taru meillä kuskina - myös kiitos postauksen kuvista ja videoista kuuluu Tarulle!

Ensimmäisestä kerrasta oli ehtinyt kulua pari viikkoa, joiden aikana ollaan treenattu kontaktia aika ahkeraan. Vaikka homma on ilman häiriötekijöitä hallussa ja ohituksetkin menee parhaimpina hetkinä, olin varma, että kurssille kun päästään, sekoillaan samaan tapaan kuin edellisellä kerralla. Mutta eikö mitä, mitä tekee Merri? Tästä videosta se selviää.

Merri veti melko hyvin koko tunnin, omistajan sekoilusta huolimatta. Sekä kasvattaja Päivi että tällä kertaa seurana ja kuskina ollut Taru sanoo, että ohjaan rauhallisesti, mutta itsestä ei kyllä tunnu pätkääkään rauhalliselta, vaan ennemminkin tältä:

Kuva: http://ninjasandrobots.com/you-need-some-experience (hyi hyi mulle kuvavarkaudesta)

Kontaktikävelyssä mulla lähtee hihnakäsi helposti nousemaan jonnekin taivaisiin, ja heittelen namejakin pitkin hallin lattiaa. Näköjään taito tuo palkkaaminenkin. Ensalkuun tuntui että menee koiran palkaksi sormet siinä namien ohessa, mutta siinä meidän yhteispeli on jo vähän parantunut. Silti niitä nameja lentelee sinne tänne.

Odota...

Vaikka Merri tosiaan keskittyessään tekeekin oikein mukavasti hommia, heittäytyy se sitten hallin laidalla odottamaan joutuessaan melkoiseksi häiriköksi. Näistä kuvista se ei ehkä ihan välity... no siinä on taas yksi touhu, missä Merri osaa keskittyä! Nimittäin namin odottaminen.

Kidutusta! Tyhmä mamma pistää odottaan namia!

Edelliskerran läksynä ollut sivulletulokin meni suhteellisen mallikkaasti.



Tuosta lähdettiin liikkeelle, ja tällä kertaa otettiin mukaan käskysana ja jätettiin pois sekä askel taakse että pienennettiin käsiliikettä ihan pieneksi. Tai siis yritettiin pienentää, mulla on niin selkärangassa se miten tuota on kaks viikkoo hinkannut, että enemmän opeteltavaa on taas itsellä.

Vasemmalta: Maiju ja Lara, Jukka ja Luna ja kauimmaisena me.

Tuossa hallissa muuten on ihan jäätävä akustiikka, kaikuvassa hallissa äänistä muodostuu melkoinen kakofonia. Ei tekis pahaa laittaa vähän akustiikkalevyä kattoon ja seinien yläosiin, sellaiset ei taida parhaimmillaan kustantaa kuin kympin neliö. Vink vink, Piskitiski... vaimikätoinyoli! :)

Kiitos taas Päiville opeista, kahden viikon päästä onkin jännät paikat...

Oppilas Merri kiittää!

Yökylässä

Merrillä on tässä viime aikoina ollut parikin oikein jännittävää viikonloppua. Niistä ensimmäisenä, marraskuun puolivälissä ukot lähti lauantaina miesiltamiin Himokselle (don't ask...), ja me lauman nartut suunnattiin Hämeenlinnaan ystäväni Tarun ja lastensa Soinnun, 6, ja Kasperin, 9, luo. Jos tässä omassa pihassa lyhyesti tavattuja lapsia ei lasketa, on Merri tutustunut vasta kahteen lapseen ja yhteen vauvaan. Nyt oli sitten tarkoitus viettää niiden kanssa oikeastaan koko viikonloppu. Huh!

Kun päästiin perille Sairioon, Merri höökäs ympäri kämppää kuin mieltä vailla. Ensimmäinen uusi kokemus oli jo vanha talo. Ja sitten vielä ne ihmeelliset pikkuihmiset!

Kaveri oli sen verran intopiukeena että lapsiakin taisi vähän pelottaa, joten lähdettiin Merrin kanssa päästämään ylimääräisiä höyryjä pieneen metsikköön ja siitä lähikaduille. Siitä pikkulenkistä uhkasikin kehkeytyä lost in Hämeenlinna -seikkailu, mutta löydettiin kuitenkin takaisin lähtöpisteeseen. Lenkiltä palattuamme me ihmiset rauhoituttiin olkkariin, ja koirakin alkoi osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Lapsetkin huomasivat, että ehkä se onkin ihan ok tuo elukka.

Piirustus by Sointu 6v.

Sointu piirsi musta ja Merristä kuvan! Katsokaa ja ihmetelkää, miten lahjakas nuori tyttö!

Tehtiin illemmalla lenkki Tarun ja Soinnun seurassa. Sepä olikin sangen hyvää treenausta kontaktiin häiriön alla! Remmilenkillä pimeässä, seurassa pyöräilevä lapsi ja lenkkireitillä vastaan tuli jatkuvana virtana juoksevia ihmisiä, sauvakäveleviä ihmisiä, pyörän perässä kärryä vetäviä ihmisiä, vilkkuvien lastenvaunujen kanssa juoksulenkkeileviä ihmisiä. Hieman saattoi pientä koiraa hämmentää! Kotosalla remmilenkeillä me päästään (parhaina hetkinä) vastaantulevista ihmisistä ohi suhteellisen siivosti, mutta tää oli kyllä melkoista tempoilua sinne sun tänne tai vetämistä muuten vaan, mutta niin oli vastaantulijoitakin enemmän kuin kotosalla. Sinnikkäästi silti yritin koko lenkin ajan pitää koiran kontaktissa.

Vaikka hihnakäytös ei ehkä ollutkaan ihan käytöksen kultaisesta kirjasta, teki jänskät tilanteet (ja normaalia vähemmät päiväunet) tehtävänsä, ja loppuillan meillä olikin seuranamme rauhallinen ja mukava koira, jota lapsetkaan ei enää pelänneet. Ei sillä, etteikö olis ollut yritystä maistella kuistilta löytyviä kenkiä ja hanskoja... mutta parhaimmillaan me oltiin tilanteessa, jossa lapset hääräsi normaalin lapsimaiseen tapaan, ja Merri loikoili kaikessa rauhassa omalla paikallaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun koira söi rauhallisena luuta pedillään samaan aikaan, kun apsi hyppi samassa huoneessa hyppynarua!

Sylikoira

Niinkun tiedätte, meillä on tuollainen pieni ja siro nelikuukautisena 20-kiloinen pikkufifi. Tää mötkäle on parantumaton rakkauskoira, jonka lempipuuhaa on päiväunet omistajan sylissä.

Flamingo

Merri täytti neljä kuukautta ja sai lahjaksi vinkulelu-flamingon...

Opintielle!

Kasvattaja järjestää loppuvuoden aikana B-pentueelle pentukurssin. Olin harmissani, että meiltä jäisi ensimmäinen kerta väliin Merrin flunssan takia. Mutta kävikin ilmi, että pennuista peräti kolme oli kipeänä, joten varattu aika jaettiin kahtia, ja terveiden pentujen jälkeen toipilaat pääsivät hekin opiskelemaan. Koska emme voineet olla varmoja, onko penskoilla sama pöpö, jäivät sisarusriehut tällä kertaa väliin.

Harjoittelimme alkuun kontaktikävelyä, joka omassa pihassa ja lähistöllä harjoitellessa menee jo varsin hyvin, jos vaan omistajalla on kunnon namit käsissä. Mutta kun oli siskorakas samassa pienessä hallissa, eikä sitä päässyt morjestamaan, ei Merkkarin keskittymiskyvystä ollut suoraan sanoen tietoakaan. Selitä siinä sitten, että kyllä se tän noin niinkun periaatteessa osaa. :D

Kyllä on vaikean näköistä ohjaajalla! :)

Päivi neuvoo ja Merri ihmettelee kaksoisolentoa.

Jotenkuten se saatiin sitten sujumaan, mutta selkeästi tarvii etsiä useammin haastavampia ympäristöjä kontaktin treenaamiseen. Tässäkin, vaikka ympäriinsä sekoileva koira on haaste, lienee isompi haaste kuitenkin siellä hihnan toisessa päässä - koira varmasti menis hyvin, jos vaan ohjaajalla olis hommat hallussa. Mutta meitä keltanokkaomistajiahan tässä enemmän koulutetaankin...

Jukka ja Luna...

...joilla meni kontakti paljon paremmin kuin meillä.

Sivulletulon olimme aiemmin itse opettaneet koiralle siten, että koira kiertää sivulle ohjaajan takaa. Ajattelin, että lienee haastavaa opettaa sitä nyt toisin, mutta kun alusta aloitettiin, ei se ihan mahdotonta ollut.

hei, tyyppi siellä!

tuuppa tänne...

ja käännytään...

hyvä!

Tässä kohtaa Merri sai jopa kehuja siitä, että vaikka muuten on kuin ellun kana, tekee se keskittyessään oikein hyvin töitä. Jee, ehkä siitä vielä kelpo koira saadaan! Siis jos vaan joku saa koulittua näistä omistajista riittävän kelvollisia kouluttamaan elukkaansa, toim. huom...

Seuraavaksi treenattiin luoksetuloa, ja nähdäkseni se meni Merrillä melkoisen hyvin. Pariin kertaan se koki tilaisuutensa tulleen ja säntäsi kurmoottamaan Lunaa, mutta noin muuten siis. Tätä ollaan kyllä treenattukin ensimmäisistä päivistä lähtien, mutta tämä oli hyvä muistutus siitä, että pitäisi treenata edelleen, ja nimenomaan häiriön alla.

Kotimatkalla olikin taas sangen hiljaista autonperässä, samoin koko illan kotona kaveri veti etupäässä sikeitä. Sitten vaan kotiläksyjä tekemään, ja parin viikon päästä päästään taas samalla jengillä kokeilemaan, onko mitään jäänyt kaaliin.

Aktivointia toipilaalle

Flunssaa poteva Merkkari ei nyt pääse metsälenkeille tai kaveritapaamisiin, joten täytyy yrittää keksiä sille vähän rauhallisempaa energianpurkua. Ostettiin kaverille PetNapista mdf:stä valmistettu lautapeli, ja sitä on nyt muutamaan kertaan pelattu.

Olin kyllä alunperin menossa ostamaan jonkin Nina Ottossonin pelin, mutta niillä on sen verran reilusti hintaa, että tuollaiseen halvempaan oli huomattavasti helpompi tarttua. Etenkin, kun tiesi jo ennalta, että rhodella tuskin menee kauhaa hoksata, mitä pelissä pitää tehdä, ja sen jälkeen se taitaakin olla vanha juttu ja vaihtoon joutavaa kamaa. Oletteko te muuten pitäneet vanhat helpoiksi käyneet lautapelit, vai myyneet tai vaihtaneet niitä jonkun toisen kanssa?

Homman juoni alkaa olla koiralle selvä, mutta touhussa käytetään vielä enemmän voimaa ja häsläystä kuin kovinkaan viileää harkintaa. ;) Tässäpä teille video, miten pian 4 kuukauden ikäinen Merri ratkaisee pelin ja kaivaa piilotetut namit esiin.