Täystuhon (ja omistajien) ryhtiliike

Kerroin aiemmin, miten Merrin murkkuikä tai muutos arkirutiineissa tai ne yhdessä saivat aikaan melkoista.tuhoa kotona.  Meiltä ei löydy enää yhtään sohvatyynyä, koska hunsvotti suolesti ne kaikki.

Eräänä pävänä se oli kiskonut takkia eteisen vaaterekistä ja saanut sen kaatumaan. Kaatumisesta oli kai lähtenyt ääntä, sillä yksi muovihengari oli räsähtänyt palasiksi, ja kaaosta säikähtänyt koira kurkki varovasti sohvan nurkasta kotiinpalaajaa.

Erään viikon saldo oli kaksi tyynyä, yksi torkkupeitto ja yksi matto. Kyllä, luitte oikein: räsymaton voi purkaa - keskeltä! :D

Näistä hunsvotin tuhoista kun on julkisesti avautunut, niin on saanut sitten myös kestää seuraukset: jonkin verran on neuvojia riittänyt. Joku oli huolissaan, että koirani kärsii ilmiselvästi eroahdistuksesta, mutta ei se mielesäni sitä ollut. Jos koiralla oli kotoa lähtiessäni luu tai kongi työstettävänään, sitä ei pätkääkään kiinnostanut, vaikka olisin palannut takaisin noutamaan unohtamaani asiaa. Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että eroahdistunut koira ei toimisi niin. Se ei myöskään enää pitänyt kotona meteliä poissaollessamme (naapurit sanovat samaa). Taannoinen kotona möykkääminen liittyi siis ilmiselvästi siihen, ettei se millään halunnut olla teljettynä koiraportin taakse.

Eroahdistuksesta sanotaan myös, että se kohdistuu selkeästi yhteen perheenjäseneen, ja sitä ilmenee kun tämä henkilö ei ole paikalla, vaikka joku muu olisi. Sellaista ei ollut huomattavissa.

Sisustusassistentti Merrin mielestä halpa rahi sai luvan lähteä.

Ongelma meillä oli joka tapauksessa, ja olimme kahden vaiheilla: joko se korkea koiraportti hoidetaan paikalle ASAP ja Merri viettää taas päivänsä vähän rajatummassa.tilassa, tai sille hankitaan kuonokoppa ja se viettää sitten päivänsä laajemmassa.tilassa mutta koppa päässä. Muut rhodesiankoiran omistajat suosittelivat koppaa, ja näistä kahdesta vaihtoehdosta se se alkoi meistäkin tuntua paremmalta.

Emme kuitenkaan koskaan ennättäneet sellaista hankkia. Pari viikkoa sekoiltuaan Merri rauhoittui kuin taikaiskusta, eikä tuhonnut enää mitään. Aamutoimien aikana se ei pyörinyt jaloissa hermostuneena kuten aiemmin, vaan makoili sohvalla rentona ja katseli menoa sieltä. Kotona käydessä se tassutteli väsyneenä tervehtimään tulijaa. Tämä teksti on pääosin kirjoitettu, kun Merri oli ollut viikon yksin kotona tuhoamatta mitään.

Osaan olla jo nätisti yksin kotona.

Mikä tässä välissä muuttui? Jannen aloitettua opiskelunsa Merri sekoili kaksi viikkoa ja kolmantena oppi olemaan. Eli saattoihan tuo vain tottua ja hyväksyä tilanteen. Mutta pieniä muutoksia tehtiin:

Kolmatta viikkoa edeltävänä viikonloppuna käytiin molempina päivinä kaverilenkeillä, joten koira oli viikonlopun aikana väsytetty huolellisesti. Tämä ei kuitenkaan niin merkittävästi poikkea aimmasta toiminnasta, joten se tuskin on syy. Ei parit viikonloppuriehut enää loppuviikosta paljon paina.

Hommattiin Merrille toinen iso Kongi. Aiemmin se sai sekä aamulla että iltapäivällä työstettäväksi yhden jäisen kongin ja luun. Nyt se saa aamulla kaksi kongia ja iltapäivällä kongin ja luun. (Täytämme kongin yleensä pääosin märkäruualla, koska se jäätyy kovaksi massaksi, jota koira joutuu työstämään jopa 45 minuuttia).  Jäin eräänä aamuna hetkeksi seuraamaan kun koira kanniskeli ja järjesteli kahta jäistä kongiaan. Näytti olevan Erittäin Tärkeää Puuhaa. ;)

Sivuhuomautuksena: Paras löytämämme aktivointipuuhasteluasia on kyllä jäiset potkaluun keskiosat. Tyyppi jaksaa puuhastella tollaisen kanssa tunnista kahteen! Annettiin Merrille aiemmin silloin tällöin samaa tavaraa kuivattuna (jota hankittiin ihan Prismasta, nimellä BestIn Hubert Ydinluu). Merri rakasti niitäkin, mutta noin neljän euron kappalehinta on hieman suolainen.

Toinen muutos oli, että jätimme päiväksi myös oman makuuhuoneemme oven auki. (Aiemmin sillä oli ollut käytössään vain koirahuone, eteinen ja olohuone). Merri saattaa viihtyä kovinkin pitkiä aikoja istuen makkarin sängyllä ja tarkkaillen ikkunasta takapihan puistopolun tapahtumia. Tuo on se ikkuna, josta se kaikkein parhaiten näkee ulos, kun olohuoneen ikkunan alla on näkymät peittävä parveke, eikä etupihan isolla.pihalla tapahdu koskaan mitään. Takapihan puistopläntillä on lintuja, jäniksiä, muita koiria, ohikulkijoita, ja sen takana liikehuoneistojen pihoissakin liikehdintää. Sitä se jaksaa seurata pitkät ajat. Siispä ajattelin, että moisesta puuhasta voisi olla apua päivien tylsyyteen. Otin tietoisen riskin, että tästä voi myös olla seurauksena silputut tyynyt, peitot ja patja... mutta näin ei onneksi käynyt.

Kolmas muutos oli, että otettiin sekä aamu- että lounaslenkin osaksi lyhyet tokosessiot häiriön alla. Käydään tekemässä kontaktiharjoituksia ja pieniä treenijuttuja kaupan pihassa, bussipysäkillä... onhan tässä paikkoja. Tätä ennenkin siis käyettiin osa noista lenkeistä pieneen treenailuun, mutta ei ennen tätä häiriön alla.

Minusta ainakin tuntuu, että tuosta päivittäisestä häiriöharjoittelusta on ollut suunnattomasti apua myös hihnakäytökseen, keskittymiseen treeneissä ja ylipäätään ihan kaikkeen. Tuntuu, että yhden viikon aikana koirassa tapahtui huimaa kehitystä monella saralla! Sittemmin häiriötottistelut ovat kyllä jääneet satunnaisiksi, ei tämän elukan kanssa passanne liikaa rutiineja muodostaa.

En sitten tiedä - loppuiko sillä uhma, tottuiko se uusiin rutiineihin vai oliko joku tapahtuneista muutoksista tai kaikki ne yhdessä se, mikä rauhaisen elon on aikaansaanut? Niin tai näin, pääasia, että rauha on nyt ainakin toistaiseksi ollut maassa (tätä julkaistaessa jo pari kuukautta), ja olen oikein ylpeä pienestä hunsvotistani! Eiköhän siitä vielä koira saada.

Koiran haastava viikko

Meillä muuttui vast'ikään arjen rutiinit, ja Merrille muutos tarkoitti totuttelua pidempään yksinoloon. Tähän asti Merri oli viettänyt lähinnä 4-5 tuntia yksin, eikä sitäkään joka päivä, mutta uusien rutiinien myötä sen oli jäätävä yksin heti aamusta, ja koko työpäivän ajaksi. Ainakin vielä toistaiseksi käymme viihdyttämässä ja pissattamassa sitä jossain vaiheessa päivää.

Maanantai:

Pieni kotiapulaisemme oli avuliaasti päättänyt esikäsitellä eteisen lattialle tipahtaneen päivän postin. Yksi mainoslehti oli luettu, minun kauan odotettu Verkkokauppa.comin pahvikuori oli avattu - kuin myös kuoren sisällä ollut tuotepaketti! Tiedä sitten, oliko koiralla käynyt elämä tylsäksi ja ajatellut, että tuolla HDTV-adapterilla voisi kätevästi katsoa Netflixiä tv-ruudun kautta... Jonain toisena päivänä Merri oli päättänyt aikansa kuluksi tutustua Jannen luottamustoimen kokouskutsuun ja liitteenä olleeseen aineistoon, mutta viikon aikana niin Pelit -lehti kuin Mondo ja Tiede -lehtikin oli jätetty koskematta! Siis viihde, politiikka ja sisustaminen kiinnostaa (siitä sisustamisesta tuonnempana), mutta tiede, pelaaminen ja matkustelu ei ole aivan niin lähellä sydäntä?

Mutsi hei, sulle tuli joku paketti. Mä auton ja avasin sen jo!

Tästä tuli kyllä ensimmäisenä mieleen edellisenä päivänä sivuttu keskustelu ja Riikkiksen taannoin lehteen kirjoittaman aktivointijutun saama palaute. Ehkei tosiaan ihan palautteen mukaan (en referoi sitä tähän, koska haluan, että luette linkin takaa Riikkiksen hauskan jutun!), mutta tässä kohtaa on kyllä koiran mielestä tainnut postiluukusta tipahtaa kasa aktivointileluja...

Keskiviikko:

Olen kuullut paljon koirien aamuhepuleista, mutta tähän mennessä Merrillä ei sellaista ilmiötä ollut ilmennyt, mitä olinkin vähän hämmästellyt. Uusien päivärutiinien alettua oli Merri kuitenkin keskiviikkoon mennessä hoksannut, että aamulla nuo tyypit lähtee, käy päivällä moikkaamassa, pissattamassa ja vähän treenaamassa, ja iltapäivä ollaan taas yksin. Sitämyöten aamuhepulit tuli tutuksi meidänkin perheessä.

En tietenkään tiedä, liittyykö se tässä tapauksessa pian koittavaan yksin jäämiseen, vai onko se vain isokirjaimista vinkkiä siitä, että tänne nyt se lähtökongi niinkun olis jo!

Tulinpa muuten vastikään sanoneeksi, että sohvatyynyt on nykyään ihan järjestään lattialla, mutta onneksi niitä ei ole hetkeen hajoitettu. No...

Torstai:

Täällä on t y l s ä ä  !

Että tämmöisten haasteiden keskellä me nyt eletään. Totuttelua, totuttelua...

Houdini

Se oli kyllä tiedossa tuota eläintä hankkiessa, että Polkka-äidin jälkikasvu ei aivan välttämättä pysy minkään aitausten tai porttien tai viritelmien takana... eikä se tietysti pysykään, kuinka ollakaan.

Syksyllä hommattiin koirahuoneen oveen ensin metrin korkuinen portti - tiedossa oli, että se on väliaikaisratkaisu, eikä tule pitelemään tyyppiä takanaan kovinkaan pitkään. Yllättävän monta kuukautta siinä sitten kuitenkin kesti, ennen kuin elukka keksi, että siitähän voi myös kammeta yli.

Siinä kohtaa, kun portti loppuvuodesta loppuvuodesta alkoi olla koiralle lähinnä koristeen tasoa, eikä kukaan vieläkään siihen hätään ehtinyt tekemään meille korkeampaa porttia (enkä minä piirtämään sitä), kävi Janne hakemassa Biltemasta halvan pikkuportin, jonka asetti oviaukkoon nurinpäin edellisen portin päälle.

Ei mennyt kauhean montaa kuukautta, että kaveri oli keksinyt, miten ylemmän portin voi yksinkertaisesti vain avata, ja sitten kiivetä alemman portin yli.

No. Viritettiin portit siten kiinni toisiinsa, että ylempää porttia ei yksinkertaisesti pääse aukaisemaan. Hahaa, pysyisipä takana!

... tai sitten ei. Eräänä päivänä ystävämme hunsvotti oli sitten todennut, että no jos ei sitä voi avata, täytyy mennä läpi! Tavalla tai toisella koko ylempi portti oli irroitettu ovenpielestä, ja koira tepasteli jälleen ovelle vastaan tervehtimään kotiintulijaa.

...ei se varmaan auta kuin löytää aikaa piirtää se oven korkuinen portti!

No siis... 

Toisaalta, meillä on viime aikoina ollut vähän ohjelmanumeroa myös sen kanssa, että kun koira ei pääse portista läpi, se huutaa. Siksipä me ihan viime päivinä ollaan pidetty sitä irrallaan asunnossa, ja hyvin on mennyt (toistaiseksi). Ehkä se ei vaan siedä tilan rajoittamista? Tai, kuten (koiraton) työkaveri sanoo, ehkä meidän pitää vaan hyväksyä että se on perheenjäsen, eikä lukita sitä mihinkään... ;)

Koiraportti

Kirjoitin aiemmin siitä, miten Merri ei oikein viihtynyt yksinään - ei kompostikehikosta viritellyn porttikyhäelmän takana pelkässä koirahuoneessa, eikä laajemmalla rajatulla tilalla.

Siitä on nyt jo jonkun aikaa, kun hankimme väliaikaisratkaisuksi reilun metrin korkuisen koiraportin Peten koiratarvikkeesta. Jännä juttu, mutta minkäänlaisia yksinolo-ongelmia ei koiraportin asentamisen jälkeen ole ollut. Kun lähdemme pois kotoa, koira saa herkuilla täytetyn pentukongin (kuten sai jo ennen koiraporttia). Nykyään koiruus osaa jopa yhdistää kongin yksinoloon, ja herkkulelun nähdessään menee omatoimisesti huoneeseen odottamaan.

Kun tullaan kotiin, koira haukottelee pedissään, ja siihen mennessä kun itse ehtii koirahuoneen ovelle, koira istuu siivosti hiljaa portin takana ja katselee, että no jokos pääsis pois. Ei huutoa, ei vastaanottoseremonioita hyppimisen tai muun riehumisen merkeissä.

Okei, myönnetään. Pissa saattaa olla kotiin tullessa paperilla, ja koirahuoneen puisissa kaapinovissakin on vähän kynnenjälkee. Mutta aika pientä! Koskahan se askartelu alkaa...

Portti on siis sikäli väliaikaisratkaisu, että osaa rhodeista ei paljon metrin korkuiset portit pitele. Varsinaisena houdinina tunnettu Polkka-mutsi tuli taannoin pennuistairtautumisangsteissaan yli 132 cm korkeasta portista, ja onpa pikkulinnut laulaneet tuttujen koirien tuleen yli jopa korkeammistakin, jos portissa on ollut vaikka verkkoa, mitä pitkin on voinut kiivetä. Minulla on ollut aikomus piirtää kuvat ja teettää noin puolitoistametrinen koiraportti metallisepällä (minähän siis piirtelen työkseni erilaisia kikkareita ja tiloja). Kyselin jo syksymmällä tarjouksia, mutta kaikki olivat niin kiireisiä, etteivät hommaan vielä kyenneet. Jää nyt nähtäväksi, onko sille korkealle portille myöhemmin tarvetta, vai pärjättäisiinkö me tällä väliaikaisratkaisulla. En varsinaisesti laskis sen varaan.

Yksinoloharjoituksia, osa II: Pikku hunsvotti

Yksinoloharjoituksiin kirjattiin uusi luku parisen viikkoa sitten. Sillä välin, kun emäntä oli taloyhtiön talkoissa ja isäntä kaupassa, oli perheen pikku hunsvotti pikkuisen askarrellut.

Hölmö isäntäväki oli jättänyt sohvan selkänojan päälle talouspaperia, kirjan ja tihulaisen treenivihkon, joista kaikki oli muokattu uuteen uskoon. Kirjaa oli ahkerasti luettu, treenivihkon wireä avattu minkä pystytty ja talouspaperirulla silputtu päreiksi pitkin koirahuoneen lattiaa. Sikälihän tässä oli oltu ajattelevaisia, että olohuoneesta varastetut aktivointiaarteet oli kannettu koirahuoneeseen ja silputtu sinne - eikä esimerkiksi pitkin koko asuntoa. Myös kuvissa etualalla näkyvä tyyny oli jätetty silppuamatta, vaikka sekin oli erään toimesta kepuloitu sohvalta koirahuoneen puolelle.

No, tuota siis...

Tervetuloa kylään, mutsi! Ajattelin tapahtuman
kunniaksi somistaa vähän!

Yksinoloa

Erään kerran, nyt jo hyvän aikaa sitten, kykin työpäivän jälkeen rappukäytävässä ja yritin malttaa olla kurkkimatta postiluukusta omaan asuntooni. Meneillään oli muuan ensimmäisistä yksinoloharjoituksista.

No, kurkin sieltä postiluukusta joka tapauksessa. Asunnosta ei kuulunut pihahdustakaan, ja tunsin oloni ehkä vähän kukkahattutädiksi. Kykin rapussa kuutisen minuuttia ja palasin takaisin sisälle. Merri ei reagoinut mitenkään, olihan se jäänyt nukkumaanmenopuuhiin lähtiessäni.

Selvä, uusi yritys heti perään. Menin ulos viemään roskia, ja sama juttu - vaikka koira lähtiessäni oli ollut suurinpiirtein puoliksi tajuissaan, ei sitä kiinnostanut vähääkään sisään-ulos ramppaavan emännän sekoilut.
Toisena päivänä Janne teki kauppareissun lähikauppaan. Ei mitään. Tämähän menee sangen hyvin, ajateltiin.

Näitä kokeiluja tehdessä Merrille oli rajattu asunnosta käyttöön koirahuone, keittiö ja eteinen, eli makuuhuoneen ovi oli suljettu ja olohuone rajattu pois käytöstä kompostiverkosta tehdyllä aitaviritelmällä. Aiemmin Jannen tehdessä koirahuoneeseensulkemisharjoituksia oli käynyt selväksi, ettei eläin arvostanut yhteen huoneen telkeämistä sitten pätkääkään: Janne oli kotona ja koira teljetty koeluontoisesti koirahuoneeseen. Portiksi oli viritetty oviaukkoon pingotettu kompostikehikonpätkä, josta Merri tuli yksinkertaisesti läpi! Otti vauhtia ja juoksi päin - antoihan se tietysti periksi.

Päivänä eräänä sitten lähdimme saunavuorolle taloyhtiön kellariin. Merrin tila rajattiin pelkkään koirahuoneeseen. Koiraportin puutteessa eteen viritettiin entisiin takakaiutintelineisiin kiinnitetty kompostiverkon pätkä. Tätä viritelmää se ei ainakaan saisi kaadettua! Jätimme television päälle pitämään vähän elämää asunnossa.

Selvisimme saunaan ja sieltä ulos noin puolessa tunnissa, mutta jo rappuun astuessamme kantautui neljä kerrosta alemmas kaamea meteli. Merkkarihan se siellä ilmoitti mielipiteensä yksin jätöstä ja/tai huoneeseen telkeämisestä. Sisään päästyämme koira haukkui ja ulisi suorastaan hysteerisesti! Ilmiselvästi se ei kerrassaan pidä yhteen huoneeseen telkeämisestä. Onko ongelma siinä, ettei se koirahuoneesta näe ovelle? Oliko tv:n päälle jättö ahdistavaa, koska koira kuulee ihmisääniä, muttei näe ketään? Vai oliko yksinolo ahdistavaa vai eikö se ollut? Tälläkin kertaa koira kumminkin jätettiin yksin väsyneenä ja nukkumaanmenopuuhiin.

Soittakaa Animalia!

Sittemmin yksinolossa on menty sekä taakse-, että eteenpäin, mutta niistä ensi kerralla.