Vieraskynä: Koiran kanssa automatkalla Euroopassa.

Tänään pääsette seuraamaan Merrin siskon, Bean, kesäistä automatkaa Euroopassa. 7000 kilometriä ja kuusi maata, olkaa niin hyvät! Suuri kiitos Mialle ja Ilkalle tarinan ja kuvien jakamisesta!

Koiran kanssa automatkalla Euroopassa 
– karvakorvan kokemuksia takapenkillä 7 000 kilometristä ja kuudesta maasta.

Auto pakattiin heti ensimmäisinä kesäloman tunteina kahden kaksijalkaien ja Bean (Feanor’s Belladonna) tavaroita täyteen heinäkuun puolivälillä. Erinäisten nyssäköiden kantamisen ja asettelun jälkeen voitiinkin jo todeta, että koirakamppeille kannattaa varata yhden aikuisen ihmisen keskimääräisten matkavaroiden verran tilaa autosta! ”Queen Beatrix” sai meistä kolmesta matkaajasta kuitenkin ruhtinaallisimman matkustustilan - koko takapenkkiosaston, mutta tietenkin tuttuun tapaan omiin turvavöihinsä kytkettynä. Seuraavassa muutamia poimintoja matkan varrelta.

Yölautalla kohti Ruotsia 

Suuntasimme kotipihalta kohti Turku-Tukholma – autolauttaa, jolle olimme varanneet muutama kuukausi aiemmin lemmikkieläinhytin. Vastaanotto Viking Gracella oli ystävällinen ja matka sujui varsin rauhallisesti. (Tax-freet hoidettiin kahdessa erässä ja iltapalat nautittiin yllättävän viihtyisässä hytissä). Laivan ulkoilutusalue, jossa koirille on varattu kokonaista pari neliömetriä muovisella tekonurmella, ei osoittautunut kovin toimivaksi ja riittävän houkuttelevaksi ainakaan meidän tapauksessa. Onneksi vessakäynnit hoidettiin Turun satamassa lähtiessä ja seuraavan kerran aikaisin aamulla Tukholmassa.

Ruotsi taitettiin menomatkalla vauhdikkaasti ja yövyimmekin vasta Tanskan puolella maatilan rauhassa B&B:ssa. Ruotsin ja Tanskan osalta voitaneen vetää yhteen, että koiran kanssa kulkeminen oli helppoa ja koiraan suhtauduttiin likipitäen samalla tavalla kuin kotimaassa eli melko neutraalisti tai viileän asiallisesti ja ympäristöhygieenisesti, mitä tulee ravintolamaailmaan tai kulkuneuvojen käyttöön.

Merkur-vuoren valloitus ja ihana Bruno-ystävä Baden-Badenissa Saksassa 

Koiran kanssa lenkkeily on mitä mainioin tapa tutustua myös luontokohteisiin – Bea pääsi mukaan kipuamaan 668 metriä korkealle vuoren huipulle, jonne reippailtiin reilut pari tuntia (suorempaakin reittiä ja nopeammin pääsee jos osaa suunnistaa kerralla oikein…). Koirakko jaksoi erinomaisesti riittävän tiheällä nesteytyksellä ja alas tultiinkin jännittävällä funikulaarilla!

Baden-Badenista löytyi sattuman kaupalla myös valtava, kenties täysimittaisen stadionin kokoinen nurmikenttä, jossa koirat saavat loikkia vapaasti. Törmäsimme päiväkävelyllä pariskuntaan, joka pyysi Bean mukaan leikittämään heidän Bruno-pentuaan, jonka geeneissä virtaa aavistus myös rhodesiankoiraa – tarkempi rotucocktail oli jäänyt hämärän peittoon.

Saksa oli myös etelään päin suunnatessa ensimmäinen maa, jossa koira oli aidosti tervetullut jäsen myös ravintolaan.

Milanossa ensimmäistä kertaa metrossa – ah, ihana Italia jota jännitimme niin turhaan! 

Siirryimme Saksasta suosikkimaahamme Italiaan ja Como-järven jylhiin maisemiin, joiden halki teimme sittemmin myös päiväretken Lugano-järvelle Sveitsin puolelle. Milanossa jatkui italialaisten välitön ja ymmärtäväinen suhtautuminen isoon koiraan. Onhan sekin kokemus, kun hotellin aulaan tepastellessa komeat pukuihin sonnustautuneet concierget vislasivat tervehdykseksi – tosin kaikki nyt sattumoisin Bean ansiosta, mutta kyllähän se kovin lämmittävältä tuntui! Bea pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan myös metrojen ihmemaailmaan Milanossa! Lyhyet maanalaisella tehdyt siirtymät sujuivat varsin mallikkaasti ja Bea tyytyi istuskelemaan rauhallisesti metron käytävällä ihmisjoukon seassa ihailevien katseiden ympäröimänä.

Sveitsin puolelta jäi myös erittäin positiivinen kuva koiranäkökulmasta. Rajamuodollisuuksissa ei ollut ongelmaa edes takapenkillä pällistelevän koiran kanssa. Bea pääsi Lugano-järven sightseeing-laivallekin ilman selittelyjä ja ravintolan terassit olivat avoimia koiruuksille. Tässä vaiheessa matkaa alkoi oppia itsekin, että hyvissä paikoissa koira on meidän seurueesta se, jolta kysytään ensimmäisenä juomatoiveet ja jolle tuodaan myös useimmiten keittiön tervehdysannos nenän eteen!

Ranska – varokaa pikkufifit, tytöt ja pojat, afrikkalainen hirmukoira saapuu! 

Mon Dieu! Tai miten nyt kommentoisi oleskeluamme Ranskan Grenoblessa, joka nyt yleisesti ottaen ei muutenkaan ollut huikea lomakohde. Nurmialueita oli varsin vähän, mikä vaikeutti muutenkin vessapaikkansa tarkasti valikoivan hurtan toimintoja melkoisesti. Odotuksemme olivat alkujaan korkealla kaupungin mainostaman koiraystävällisyyden myötä, mutta käytännössä kaupunki oli rakentanut miniskulaarisia koira-aitauksia, jotka oli tykitetty niin täyteen jätöksiä, ettei sinne uskaltanut astua edes peremmälle.

Paikallisten suhtautuminen isoihin koiriin oli silminnähden epäilevää, eikä ihme kun vastaavankokoisia koiria oli lähinnä vain puistospurguilla. Koirakammoisuus kulminoitui viimeisenä aamuna, kun periranskalainen perheenisä komensi pienet poikansa pysähtymään kun Bea the monster tepasteli heidän ohitseen. Naturellement, pojat liimautuivat kuuliaisesti talon seinustaan hengitystä pidättäen ohikulkumme ajaksi.

Grenoblessa saatoimme kuitenkin seikkailla taas pienen vuoren nyppylälle ja lauma sai hyvää treeniä. Paluu onnistui jälleen uudella kulkutavalla – tällä kertaa kaapelivaunulla.

Saksan Nordstrandissa koiraystävällisin majoitus 

Paluumatkastamme mainittakoon vielä Pohjanmeren äärellä sijaitseva Nordstrand, jossa vietimme pari yötä. Maalla nähtävyydet rajoittuivat lähinnä valtaviin lammaslaitumiin, tolkuttoman tuulen ihmettelyyn, mutta myös silmänkantamattomiin jatkuvan hiekkarannan ihailuun. Vaikka ranta-alue oli lain puitteissa kansallispuistoa ja koirien pitäisi olla siellä kytkettynä, saattoi lakia nyt rikkoa paikallisväestön esimerkkiä seuraten, sillä rannalla saattoi kävellä pitkin poikin törmäämättä yhteenkään elävään luontokappaleeseen. Vaaleaa, hienoa hiekkaa oli reissun päätteeksi päänahassa ja korvissa vielä seuraavinakin päivinä, kun pikku prinsessamme päätti vilvoitella kaivamalla rhoden mentävän kuopan :) Oi sitä kaivamisen ja tohottamisen iloa!

Polskuttelua ja hotellielämää sekä Pride-venepakolaisuuttaTukholmassa 

Viimeinen lomayö ennen laivamatkaa Suomeen vietettiin idyllisessä Stallmästarens gårdenissa, johon myös koirat ovat tervetulleita matkalaisia. Sijainti oli mainio koiran ulkoilutukseen ja Bea ehtikin pulahtaa myös iltauinnilla kävelylenkin yhteydessä. Matkamme viimeinen päivä vietettiin Tukholmassa, ja se osui useita tunteja kestäneen Pride-kulkueen jalkoihin. Pakenimme ensimmäisellä mahdollisella sightseeing -veneellä (joka kelpuutti myös koirat kyytiin!) pienelle kiertoajelulle, jota ei ollut koskaan tullut tehtyä Tukholman reissuilla. Emme ole varmoja, kenelle meistä melussa ja väenpaljoudessa kahlaaminen päivän mittaan oli stressaavinta; mutta ainakin Bea osasi käyttäytyä varsin rauhallisesti koko päivän. Viimeisenä päivänä tapasimme vasta toisen rhodesiankoiran koko matkamme aikana.

Pienimuotoinen muistilista Eurooppaan matkaaville (rhodesian)koirille ja heidän omistajilleen: 

• Tee pieni matkasuunnitelma ja mieti, mitä haluat lomaltasi ja missä sekä koira että omistajat viihtyvät ja rentoutuvat 
• Laivojen lemmikkieläinhyttejä on rajoitetusti – varaa paikka hyvissä ajoin. 
• Tarkista hyvissä ajoin koiran rokotustilanne ja hanki EU-passi koiralle. Jos olet pidempään reissussa, huomioi Suomen edellyttämä ekinokokkoosi-lääkitys jo ennen kotimaahan paluuta! Taitava eläinlääkäri osaa neuvoa mitä matkalle tarvitaan. 
• Huolehdi punkkitorjunnasta esim. niskaan laitettavalla liuoksella matkakohteen mukaan, erityisesti Keski-Euroopassa suositeltava. 
• Tarkista majoituksestanne, että etenkin koirat ovat tervetulleita. Varaudu budjetissasi maksamaan ekstraa 10-25 euroa karvaisen ystävän hotellimajoituksesta. Tee plan B kaiken varalta – lomamatkasi voi joustaa ja onnistua hienosti, vaikka reittiä tai majoitusta pitäisi jostain syystä vaihtaa lennosta. 
• Ota mukaan kevythäkki, johon koiran voi jättää turvallisin mielin hotellihuoneeseen silloin, kun nautit hotelliaamiaista tai illallista ihan vain ihmisseurueessa. 
• Pidä silmät auki puistoissa – rottienhäätöaineista saatetaan varoittaa ilmoitustauluilla ja etenkin roskapönttöjen läheisyydestä voi löytyä mitä tahansa suuhun laitettavaa siisteilläkin puistoalueilla. 
• Varaudu eri kansallisuuksien ennakkoluuloihin ja lähestymistapoihin koiraasi kohtaan – Älä vedä hernettä nenään jos kaikki eivät ymmärrä koiria kuten kotikulmillasi! Rhodesiankoira on maailman mittakaavassa todellakin iso, ihmisten silmissä paikoin pelottava vahtikoira, joskus taas ihastuttava mussuteltava ja ”magnifique” - kohde, jota ”tottakai” voi mennä kysymättä silittämään päälaelta tai ottaa poskista kiinni kaksin käsin sen koommin epäilemättä koiran reaktioita. Toisaalta ranskalaiseen makuun rhode voi olla järkyttävä rohjake ja epäilyttävä ruokakerjäläinen ravintolan ulkoterassilla, kun taas italialainen tarjoilija kantaa pöytään pyytämättä kaksi kourallista ”belllissimalle” osoitettuja kanafileen paloja. 
• Kaiken kaikkiaan rhodet ovat melko hyvin tunnettuja ”lion dogeja” Euroopan maissa ja jos eivät, suurinta ihmetystä herättää selkäharja. Harmillisesti emme saaneet taltioitua kuvaa italialaisen pikkutytön ihmetyksestä, miten koiralla voikaan kasvaa karvat väärään suuntaan! Eihän sitä voi mitenkään selittää, mutta Bea-travelleria voi onneksi silittää – myös ilman ennakkovarausta. 

Kolmen viikon reissu oli meidän laumalle varsin sopiva aika vaihtaa Sipoon maisemia ja haistella muuta maailmaa. Koiran vointi oli hyvä koko matkan ja säästyimme ötököiltä ja vatsavaivoilta. Kuumuus ei hirvittävästi ehtinyt koetella meitä, mutta toki sen verran että koiruudelta lähti ns. löysät pois eli pari kiloa painosta. Kotiin saavuttua Benksu muisti vielä kotiparkkiksella hetken ihmeteltyään, missä kotiovi on ja pian uni maistui taas oman kotisohvan nurkassa. Varmasti menemme vielä uudelleen koiran kanssa road tripille, mutta hieman toisenlaisilla maavalinnoilla.

Teksti ja kuvat: Mia ja Ilkka Rantakari

Lisää matkakuvia Instagramissa http://instagram.com/bea_bellissima, #beadoeseurope

Koiraystävällinen Kemi

Kirjailin aimmin kesäisen, koiraystävällisen roadtrippimme vaiheita ensin kasvattajan koiraleiriltä, sitten Tammisaaresta, Hangosta ja Bengtskärin majakalta sekä viimeksi Saariston rengastieltä. Nyt oltiin päästy reissun pohjoisimpaan kohteeseen, ja käytiin katsomassa, miltä synnyinkaupunkini Kemi näytti kauniina kesäpäivänä koiranomistajan silmin. Päivä oli Merkkarin yksivuotis-syntymäpäivä, sen juhlallisuuksista kirjailin edellisessä postauksessa. Nyt Kemiin!

Ylpeä yksivuotias

Mikä lieneekään todennäköisyys, että astuttuasi ulos autosta Kemin sisäsatamassa tapaat melkein saman tien kaksi rhodesiankoiraa? Ajattelisin, ettei kovin suuri, mutta näin sattui. Nämä ruotsalaiset rhode-tytsyt olivat kesälomareissulla Kemissä.

Entä mikä on todennäköisyys, että kesän road tripin yhdeksi koiraystävällisimmistä paikoista osoittauukin synnyinkaupunkisi Kemi, jota et ole tähän asti pitänyt edes kovin ihmisystävällisenä? No, näinkin pääsi tosiaan käymään. Sisäsataman kahviloista ja ravintoloista lähes kaikkiin toivotettiin koirat tervetulleiksi.

Huomaatteko, olen itse kerrankin kameran takana!

Kävimme juomassa limsat ensin yhdellä terassilla, ja edettyämme noin kymmenen metriä toisen kohdalle, jouduimme jälleen pysähtymään. Paitsi että Satamakahvila Nuotan terassin molemmilla sisäänkäynneillä tehtiin selväksi, että koiravieraat ovat lämpimästi tervetulleita, halusi henkilökunta myös valokuvata koiraa käynnissä olevaan Kesän komein hurtta (tmv.) -kilpailuun. Ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettänyt koira sai vieläpä ilmaisen siankorvan työstettäväkseen. Eihän siinä tietenkään ihmistenkään auttanut kuin käydä taloksi tällekin terassille...

Päivänsankari sai siankorvaa syödäkseen.

Koirille oma ruokalista!

Kesäsilmin kun katsoo, on tämä osa Kemiä vallan oivallinen paikka pistäytyä. Jos ei matkaa liikaa kerry, voi tätäkin ajatella oivana kesäretkikohteena koiran kanssa.

Koiraystävällinen saaristo, osa II: Saariston rengastie

Heräsimme toiseen reissupäivään kauniissa Nauvossa. Majapaikkamme, Majatalo Martta, osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, eikä vähiten koiraystävällisyyden sekä upean ja tunnelmallisen, vanhoja saunaperinteitä kunnioittavan parvisaunan vuoksi!  Kuvia meillä ei saunasta valitettavasti ole, mutta jotain kertoo varmasti se, että kokemus hakkasi kotoisen Rajaportin saunamme, ja (vähintäänkin) saunan vuoksi meidän ja Majatalo Martan tiet tulevat varmasti kohtaamaan uudelleen. Paikassa sai myös hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua, eli voin lämmöllä suositella.

Venyttelyhommissa!

Merri ottaa rennosti Martan terassilla.

Jännitin kevätkesällä, miten koira mahtaa oppia tekemään ei-mitään, jos haluan ottaa sen mukaani terasseille. Näin. Tässä projektissa kyllä varmasti auttoi edellisen viikonlopun koiraleiri, jonka jäljiltä kaveri oli vielä sangen rennossa tilassa. Tosin se tarkoitti, että usein tuolta samalta tuntui myös itsestä...

Majapaikassamme oli myös tällainen isäntä.

Kulttuurikohteita tutkailemaan täytyi jakaantua kahteen erään. Retkueen toinen puolisko tutkaili kirkkoa samalla, kun toiset odottelivat koiran kanssa ulkosalla.

Nauvon keskiaikainen kirkko

Nauvon satama oli ihana. Siellä olisi pitänyt viettää kokonainen päivä!

Finnby:n jatulintarha

Teimme "kevyen remmilenkin" Finnby:n jatulintarhalle. (Linkin takaa löytyy muitakin lyhyitä vaellusreittejä Turun saaristossa). Jatulintarha on kivistä koottu labyrinttikuvio. Jatulintarhat sijaitsevat yleensä rannikolla tai saaristossa, eikä niiden syntyhistoriaa ei tiedetä - teorioita kyllä riittää hedelmällisyysriiteistä jättiläisiin!

Talsittuamme kuuden kilometrin verran helteessä oli koirakin sitä mieltä, että uimahommat ois kova sana - ensimmäisen merenrantakohdan tultua vastaan otti koira vetovaihteen päälle ja juoksi suoraan mereen. Kuumien kesäpäivien aikana koira on tosiaankin oppinut pitämään vedestä ja uimisesta!

Iltaa kohti jatkoimme matkaa Korppoon puolelle jossa viivyimme pari seuraavaa yötä mökkitunnelmissa. Oma ranta ja laiturikin mökiltä löytyi, mutta koira oli ainoa, joka siinä levämäärässä viitsi uida (sinilevää ei sentään ollut) - me pohjoisen kirkkaisiin vesiin tottuneet ollaan ehkä totuttu liian hyvälle?

Mökkivahti.

Korppoon kirkko. Upea tämäkin.

Seuraavana päivänä kävimme ihmettelemässä Korppoon keskustaa.  Olipas se pieni! Olin jotenkin mieltänyt Korppoon vilkkaammaksi paikaksi - siitä huolimatta, että olin kyllä kuullut Nauvon kuhinan rauhoittuvan Korppoon puolelle päästäessä. Mutta Korppoosaa oli siis hiljaista ja rauhallista. Kylällä oli komean kirkon lisäksi kauppa, pieni muutaman myymälän ja (koiraystävällisen) kahvilan kauppakeskus sekä ravintola. Muuta ei jäänyt mieleen.

Seistessäni Merrin kanssa mainitun kauppakeskuksen pihassa, paikalle pyyhälsi kaksi naista, noista toinen kiljui rhodesiankoiraa jo kaukaa: hänellä oli joskus ollut sellainen, oli mielissään nähdessään Merrin ja kehui sen päätä kovin kauniiksi. Illemalla lähes identtinen tilanne sattui ravintola Hjalmar's:in edessä. Seisoskelin ravintolan edustalla ja odottelin muuta seuruetta. Muuan nainen tuli juttelemaan ja ihastelemaan Merriä: heilläkin oli aiemmin ollut rhodesiankoiria! Juttelimme hyvän tovin ennen kuin selvisi, että nainen oli itseasiassa ravintolan omistaja. 

Siirryimme terassille syömään ja Merri osasi jälleen pötkötellä vieressä oikein mallikkaasti.  Täälläkin oli varattuna vieraileville koirille juomakuppeja. Ruoka oli hyvää, ja muistelen, että myös kasvisruokailijat olisivat olleet tyytyväisiä sapuskaansa. Ruokailun jälkeen kävimme uittamassa sekä koiraa että itseämme ravintolan omistajan vinkkaamassa paikassa, ja painuimme illaksi mökille letunpaistoon.

Merri ja eväs Hjalmar's:in terassilla. 

Matka jatkui Saariston rengastietä eteenpäin. Reitin ensimmäinen pidempi lauttamatka oli edessä Korppoon ja Houtskarin välillä. Matkan aikana ennätti nousta autosta yläkannelle ihailemaan maisemia ja hörppäämään kahvit lautan Cafe Stellassa. Täällä ne munkkikahvit muuten kannattaa juodakin, sillä seuraavilla väleillä ennen iniö-kustavi -väliä ei herkkuja ollut tarjolla.

Rengastiellä liikkuminen lauttayhteyksineen oli erittäin joutuisaa. Olin varautunut mahdollisiin odotteluihin, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina lauttarantaan saapuessamme oli lautta joko juuri saapumassa, tai jo valmiina ottamaan meidät kyytiin. Olin selvitellyt aikataulujakin, mutta koskaan ei niitä tarvinnut esiin kaivella. (Paitsi sen kerran, kun myöhästyimme harvoin kulkevalta yhteysalukselta ja jouduimme viettämään aikaa ei-niin-mieltäylentävässä ravintolassa).

Siltä varalta, että joku ajattelisi saariston rengastiellä ajelevansa merimaisemissa: Tällaiselta reitti valtaosaltaan näyttää.

Vasemmalla lyhin vesiesteen ylitys, oikealla täyteen ahdettu goottimopomme. Kiitos iskälle suksiboksin lainasta, ilman sitä emme olisi mahduttaneet autoon sekä koiraa että neljän ihmisen ja koiran matkatavaroita! Koiran kevythäkkikin sujasti mainiosti suksiboksiin.

Suurta huvitusta aiheuttanut navigaattori (puhelimeni), joka rannan lähestyessä komensi tyynesti ajamaan lautalle. 

Mossalassa pysähdyimme pienelle kävelylle ennen seuraavalle pidemmälle lauttayhteydelle siirtymistä. Lyhyen metsäkävelyn päässä oli Mossalan näkötorni.

Muistatte ehkä kesäkuulta tapauksen, jolloin Merri keksi alkaa pelätä ystäväni talon portaita: Kaveri ei suostunut astumaan jalallaankaan kellariin vieville portaille (vaikka kivisiä portaita kiivetään kotona joka päivä), eikä se kyllä puisille yläkertaan johtaville portaillekaan astunut. Koiraleirillä Merri arasteli aikansa mökin puisia sisäportaita, mutta siskojen kirmailtua kerrosten väliä liittyi koira ennen pitkää leikkiin. No, nyt mentiin ylös näkötornin portaita ilman minkäänlaista arpomista! 

Ai niinku mikä porraspelko?

Näkötornista oli upeat maisemat, mutta sitä muuan Mossalan lauttarannan viereistä lomakeskusta en suin surminkaan voi suositella. Emme kylläkään yöpyneet siellä, vietimme vain parituntisen heidän ravintolassan (koska edellinen lautta Iniöön oli lähtenyt noin varttia aiemmin, ja seuraa joutuisimme odottamaan hyvän tovin).

Ravintolaan saapuessamme kävin ensi töikseni tiedustelemassa, saako terassille tulla koiran kanssa. Työntekijä vastasi, että saa. Kun olimme koiran kanssa matkalla merenrannan puoleiselle terassille, tuli (myöhemmin omistajaksi päätelty) vanhempi mieshenkilö karjumaan todella tylyyn sävyyn, ettei meillä ole sinne asiaa. Etuterassille voisimme mennä. Asia selvä, näitähän sattuu.

Ravintola-kahvilan tiskillä oli tarjolla etupäässä olutta, lonkeroa ja kuivia leivonnaisia noin yhtä tai kahta lajia. Ruokalista kuitenkin löytyi, joten asetuimme aloillemme ja tilasimme pöperöt - keittiö tosin aukeaisi vasta varttia myöhemmin, kolmelta. (Tuollainen paikka, tuollaiset maisemat ja varmasti paljon ohikulkevia matkailijoita, ja kööki aukeaa kolmelta, vain tuntia ennen iltapäivän viimeisen lautan lähtöä? Aika jännittävä valinta minusta.) Kasvissyöjät eivät löytäneet listalta kasvisannoksia, mutta saivat sovittua annosten koostamisesta heidän ruokavalioonsa sopiviksi. Miehen sisko varmisti kolmeen kertaan, että eihän hänen ruokaansa tule lihaa. Ei tule.

Mutta kuinka kävikään? Sienitäytteisessä "ei-sisällä-lihaa" -lätyssä oli sienten kaverina pekonia. Niin, pekoni, tuo metsiemme lahja kasvisruokailijoille... eiku?!

Oman pakaste+mikro -lättyannokseni pelasti vain runsas smetanamäärä ohessa, ja kasvisruokailijatkin saivat lopulta uudet lihattomat annokset, vaikkei niidenkään maussa ja aineksissa kehumista ollut. Ruokaa odottaesaamme ja ruokaillessamme saimme seurata töykeästi tarjoilijoita ja keittiöhenkilökuntaa itsestäänselvyyksillä komennelleen omistajaksi-oletetun-miehen edesottamuksia. Emme taatusti kunnioittaisi moista paikkaa enää toiste läsnäolollamme.

Mossalan lauttarannassa.

Rengastien pisin lauttamatka Mossalasta Iniöön kuljettiin pienellä ja sympaattisella lautalla. Rengastiellä tämä on ainoa yhteysväli, joka on käytössä vain kesäaikana. Oma matkani kului yläkannella auringosta ja merestä nauttien. Harmiksemme lautan kahvila ei ollut toiminnassa ollenkaan - harmi, sillä munkki- ja kahvihammastani oli kolottanut jo pidemmän aikaa!

Kustaviin päästyämme söimme asiallisemman päivällisen Peterzen's:illä. Kokonaisvaltainen matkailukohde lauttarannan lähistöllä pitää sisällään vierasvenesataman, ravintolan, hotellin ja sisustusmyymälän. Rakennukset olkikattoineen ja venesataman purjeveneet loivat viihtyisän tunnelman.

Olin kuullut kehuja heidän noutopöydästä,  mutta sen antimien ääreen emme harmiksemme ehtineet. Täälläkin kasvisruokailijat joutuivat sopimaan annoksista erikseen, mutta siihen on tietysti kalaa syömättömän kasvissyöjän saaristossa ja rannikolla totuttava. Pöperöt kuitenkin saatiin eteen koko porukalle, eivätkä ne olleet ollenkaan kehnoja. 

Koira oli täälläkin tervetullut terassille, missä olikin useampia karvakorvia ruokailemassa omistajiensa mukana. Onneksi terassi oli suuri, niin ei tarvinnut aivan muiden koirien viereiseen pöytään asettua. Täälläkin Merri sai aivan valtavasti huomiota osakseen. Ruokaillessa useammat venesataman asiakkaat pysähtelivät ihastelemaan ja rapsuttelemaan koiraa (Merrin mielestä se yksi parrakas mies oli hieman pelottava), ja pois lähtiessä pääsin tuskin muutamaa metriä pidemmälle, kunnes joku taas tuli juttelemaan koira-asioita.  Miten tää on mahdollista, Suomessa? Onko tuolla rannikolla/saaristossa näkyvissä ruotsalaista vaikutusta? Eihän suomalainen mene juttelemaan tuntemattomalle tosta noin vaan! Niin, paitsi tällä reissulla.

Silmäniloa venesatamassa Peterzen's:in terassin vieruksilla.

Kustavista ajelimme yöksi kotiin Tampereelle, vain lähteäksemme varhain seuraavana aamuna taittamaan matkaa kohti Oulua ja Kemiä. Matkamittariin oli kertynyt tuhatkunta kilometriä, muttei reissu kilometreissä mitattuna ollut vielä edes puolessa... Näin ne kuulkaa entiset vihreät matkailee! (Onneksi auto oli täynnä ja polttoainekin diisseliä!)

Lienee syytä vielä lopuksi todeta, että kaikki suositukset ovat rehellisiä mielipiteitä, eikä blogilla ole ansaittu kompensaatiota ravintola- tai majoituspalveluiden hinnoista. 

Koiraystävällinen saaristo, osa I: Tammisaari, Hanko, Bengtskär.

Tuskin oli Feanor's -koiraleiri saatu päätökseen, kun kävimme kotona täydentämässä matkalaukkuja ja noukkimassa pari junantuomaa auton kyytiin. Vielä samana iltana oli tarkoitus ajella Tammisaareen ja yöpyä siellä, jotra seuraavan aamun kohde olisi edes hieman lähempänä.

Minulla oli teininä ja myöhäisteininä tapana viettää aikaa Tammisaaressa kirjekaverin ja aamalla parhaan ystävän luona. Paluu kaupunkiin oli siis sangen jännittävä ja nostalginen. Majoituttuamme pieneen yöpymismökkiin leirintäalueella suuntasimme kulkumme keskustaan syömään ja iltakävelylle. Aika hyvin osasin vielä suunnistaa, vaikka edellisestä käynnistä oli aikaa noin puoli elämää! Merri oli tietysti vielä väsynyt viikonlopun leirirupeamasta, ja oli oikein leppoisaa kaupunkikävelyseuraa.

Ruokailimme Santa Fe -nimisen ravintolan terassilla, ja ruoka ylitti odotukset. Voin siis suositella. Myös kasvissyöjäystävämme olivat oikein tyytyväisiä annoksiinsa. 

Reittimme kulki halki keskustan ja vanhankaupungin kautta rantaan. Tammisaari on todella kaunis pieni kaupunki, ja kesäisin sen ranta tietysti kuhisee elämää. Nyt oli sunnuntai-ilta, ja aika hiljaista. Laitoin merkille, etten rannan puistoteitä kävellessämme nähnyt ensimmäistäkään koirakieltomerkkiä - sen sijaan roskiksia reitin varrella oli erittäin runsaasti. Vinkiksi vaan muillekin tahoille, että näin asian voi hoitaa oikein fiksusti, ja tämä on luultavasti kieltomerkkejä tehokkaampi tapa välttyä ei-toivotuilta jätteiltä teiden varsilla.

Tammisaaressa olisi myös ollut sympaattisen näköinen koiraystävällinen kahvila Voffeli & Kaffeli, jossa emme valitettavasti ehtineet vierailemaan. Ensi kerralla sitten!

Seuraavana aamuna ajelimme Hangon itäsatamaan, aikeenamme matkata Marine Linesin laivan mukana Bengtskärin majakalle. Merri ei ollut eläissään käynyt lähelläkään laivoja,  ja koska mörköikäkin oli antanut viitteitä itsestään irrationaalisten pelkojen muodossa, minua kyllä aavistuksen jännitti, miten koira selviäisi paitsi laivaan astumisesta, myös monen tunnin matkasta! 

Huoli oli kuitenkin turha: koira tuskin huomasi astuneensa laivaan! Kun olimme asettuneet laivan kannelle, Merri halusi tervehtiä muitakin matkustajia - ja muut matkustajat Merriä! Yllättäen kansi olikin pullollaan koirista pitäviä kanssamatkustajia, ja reipas afrikkalainem ihastutti monia matkaseuralaisiamme pitkin matkaa. Yksi laivan työntekijöistä kävi tiedustelemassa, kelpaisiko Merrille annos ihmisillekin tarjottua lohikeittoa! En ole ollenkaan tottunut tällaiseen koiraystävällisyyteen!

Matka Hangosta Bengtskäriin kesti muistaakseni noin puolitoista tuntia. Loikoiltuaan aikansa koiramaiseen tapaan lattiatasolla, parkkeerasi merikoira itsensä laivan penkille katselemaan maisemia - ja siitä tietysti luontevasti peppu äipän syliin... Ennen luodolle saapumista koira kerkesi jo ottaa pienet torkut penkillä sylissäni.

Bengtskär sijaitsee Turunmaan saaristossa Saaristomeren uloimmalla luodolla 25 kilometriä Hangosta lounaaseen. Se on Suomen eteläisin asuttu paikka, ja vain pieni osa siitä on kasvillisuuden peittämää, loppuosa on paljasta graniittikalliota.

1906 rakennettu Bengtskärin majakka on pohjoismaiden korkein majakka, joka ympäristöineen on valittu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kiitos Turun yliopiston hoitamien kunnostustöiden, majakka avattiin matkailijoille vuonna 1995. Luodolle pääsee laivayhteyksillä joko Hangosta tai Kasnäsista, ja majakan hotellissa voi myös majoittua.

Kuvalähde: commons.wikimedia.org

Merri sai muuten matkaoppaalta kiitosta kesän parhaiten käyttäyttyneenä koirana! Koira kuunteli lyhyen luennon majakan historiasta sangen mallikkaasti, mutta kymmenien ihmisten alkaessa taputtaa yhtäaikaa koira hieman hämmentyi. Ja sai kaikki taas nauramaan.

Myös Bengtskärissä oltiin kovin koiraystävällisiä. Toisen kerrokseen kahvilaan Merri ei ollut tervetullut, mutta herkulliset munkkikahvit saatiin hyvin juotua majakan pihallakin. Koska emme myöskään ottaneet koiraa kiipeämään majakan torniin, jouduimme jakautumaan kahtia, ja toiset viettivät aikaa ulkona sillä välin, kun toiset kiipesivät torniin.

Näitä 300:a porrasta ylös ja alas kiivetessä ajattelin lämmöllä toissaillan circuit trainingiä koiraleirillä.
Tulipahan palauttava liikunta hoidettua siinä sivussa...

No, mitä nyt vähän tuulee.

Paluumatka koiralta tietenkin sujuikin jo kuin vanhalta tekijältä. Alkoihan se pitkän päivän jälkeen olla myös aika väsynyt... paluumatkan kovasta merenkäynnistä huolimatta kaveri onnistui ottamaan sylitorkut. On se aika vauva vielä, kuten kuvista näkyy.

Sivumennen sanoen, nuo keväällä hankitut pitkät valjaat on olleet aika mainiot matkustellessa: selän päällä kulkeva osa valjasta kun toimii oivana "kahvana" vaikkapa nyt junaan tai laivaan noustessa, kun koiran haluaa pitää tiukassa otteessa aivan vieressä. Muuten mä nyt en tiedä onko ne kovin erinomaiset - pyörii päällä, jos ylä- tai alarenkaaseen laittaa liinan... 

Kellon käydessä neljää olimme takaisin Hangossa, ja koiraystävällinen ruokapaikka oli jo valmiiksi katsottuna. Hangon Makaronitehdas sijaitsikin sopivasti samassa satamassa, johon laivamme saapui. Koira sai liittyä seuraamme terassille, ja henkilökunta kävi tuomassa sille oman vesikipon. Tätä paikkaa en pystyisi liikaa ylistämään: pasta oli kerrassaan erinomaista, suositeltu viini oli taivaallista, palvelu erinomaisen hyvää ja ystävällistä. Ja sääkin suosi. "Onkohan tää enää laillistakaan", mietti eräs seurueemme jäsen ruokaansa maistettuaan.

Viihdyimme ruokien ääressä hyvän tovin, mutta sen jälkeen autoilu kutsui taas. Road trippimme seuraavana päämääränä oli ajaa saariston rengastie Turusta Kustaviin, mutta se on jo aivan toinen tarina, kuulette siitä lisää ensi kerralla.

Myöhään illalla Nauvossa sijaitsevaan majapaikkaamme päästyämme pieni matkailukoira näytti hyvin pian tältä:

Hyvää yötä.