ripaskaa...

*** Varoitus: sisältää kakkajuttuja, jos et haluu tietää niin lopeta lukeminen tähän! ***




Merrin tämä vuosi alkoi toistuvilla ruuansulatusmurheilla.

Se alkoi ripulipaskalla olohuoneen matolla tammikuun lopulla, ja sitä jatkui sitten siitä lähtien samalla kaavalla useita viikkoja: ripuloitiin pari päivää, parannuttiin, ja noin viikon päästä sama alusta.

Koska pyrin aina näkemään asioiden valoisan puolen, totean, että onneksi matonpesua ei tarvinnut harrastaa sen enempää, ja viimeistään näiden viikkojen aikana kävi ilmi, että koira osaa pyytää ulos, kun hätä on suurin (olimme sitä vähän epäilleet...).

Kierre alkoi samoihin aikoihin, kun oikea talvi loppui, joten kyseessä saattoi olla tarttuva mahatauti, mutta uusimiskertojen määrä oli kyllä melkoinen... Arvelimme, saattaisiko se liittyä myös ruokailuun, mutta koska muita oireita ei ollut, pääteltiin, että allergia tuskin on kovin todennäköisesti kyseessä. Koira on myös koko tämän ajan ollut täysissä voimissaan, joten mistään vakavista suolitulehduksista tuskin tarvii olla huolissaan.

Merrihän söi ennen pelkkää Royal Canin Maxi Junior -nappulaa (mainoslinkki), mutta siirtyi tammikuussa syömään aamuisin nappulaa ja iltaisin tuoreruokaa (riisi-ohra-porkkana -koirapuuroa ja raakaa lihaa/kalaa). Yksi ajatus oli, että ehkä sen maha ei kestä sekaruokintaa, mutta sekin tuntui jotenkin epätodennäköiseltä, koska Merri ei tähän asti ollut ollut mitenkään herkkävatsainen. No, jokatapauksessa, neljän viikon on-off -ripuloinnin jälkeen jätimme nyt toistaiseksi tuoreruuan pois kuvioista.

Pelkkä nappula ei kuitenkaan tuonut helpotusta tilanteeseen. Janne soitti eläinlääkäriasemallemme, jossa ei kuitenkaan oltu erityisen huolestuneita tilanteen kuvailun perusteella. Meitä kehotettiin antamaan koiralle tehokas madotus ja kokeilemaan eläinkaupan hypoallergista* ruokaa, ja niinpä kotiin kiikutettiin Brit Care Junior Large Breed lammas ja riisi -nappulaa, jota M&M:n myyjä sanoi hyvin siedetyksi. (mainoslinkki)

No, tilanne on nyt rauhoittunut, ja tätä julkaistessa masu on toiminut jo kolme viikkoa normaalisti. Emme tosin tietenkään tiedä, johtuuko se nyt sitten matolääkkeestä vai nappulan vaihdosta. Niin tai näin, taidamme jatkaa Brit Caren nappulan syöttämistä, koska siinä missä RC:a syödessä ulostetta tuli valtaisia määriä (jolloin se tuskin imeytyi hyvin), tämän uuden kanssa määrät ovat paitsi merkittävästi pienempiä, myös kiinteämpiä kuin ennen. Varmasti otamme raa'an lihan takaisin kuvioihin ennen pitkää, mutta rauhoitellaan nyt varmuuden vuoksi tilannetta kaikessa rauhassa.

*) Sivumennen sanoen, tuo sana hypoallerginen - minua hiukan naurattaa koiranruuan kutsuminen sellaiseksi. En minä tietenkään koiranruokamaailmasta tai koirien allergioista paljon tiedä, mutta ihmisten kosmetiikkamaailmassahan hypoallerginen tarkoittaa tasan ja vain allergiatestattua, mutta ei kerro, kuka testasi, miten tai millaisin tuloksin... Allergia- ja astmaliitto on jopa avautunut termin käyttämisestä markkinointitarkoituksessa. En jaksa uskoa, että se koiranruokamaailmassa tarkoittaa sen ihmeellisempiä asioita. ;)

Jutun keväinen kuvitus on kuvattu laskiaisena 2014... että semmonen talvi, se.

Opintielle!

Kasvattaja järjestää loppuvuoden aikana B-pentueelle pentukurssin. Olin harmissani, että meiltä jäisi ensimmäinen kerta väliin Merrin flunssan takia. Mutta kävikin ilmi, että pennuista peräti kolme oli kipeänä, joten varattu aika jaettiin kahtia, ja terveiden pentujen jälkeen toipilaat pääsivät hekin opiskelemaan. Koska emme voineet olla varmoja, onko penskoilla sama pöpö, jäivät sisarusriehut tällä kertaa väliin.

Harjoittelimme alkuun kontaktikävelyä, joka omassa pihassa ja lähistöllä harjoitellessa menee jo varsin hyvin, jos vaan omistajalla on kunnon namit käsissä. Mutta kun oli siskorakas samassa pienessä hallissa, eikä sitä päässyt morjestamaan, ei Merkkarin keskittymiskyvystä ollut suoraan sanoen tietoakaan. Selitä siinä sitten, että kyllä se tän noin niinkun periaatteessa osaa. :D

Kyllä on vaikean näköistä ohjaajalla! :)

Päivi neuvoo ja Merri ihmettelee kaksoisolentoa.

Jotenkuten se saatiin sitten sujumaan, mutta selkeästi tarvii etsiä useammin haastavampia ympäristöjä kontaktin treenaamiseen. Tässäkin, vaikka ympäriinsä sekoileva koira on haaste, lienee isompi haaste kuitenkin siellä hihnan toisessa päässä - koira varmasti menis hyvin, jos vaan ohjaajalla olis hommat hallussa. Mutta meitä keltanokkaomistajiahan tässä enemmän koulutetaankin...

Jukka ja Luna...

...joilla meni kontakti paljon paremmin kuin meillä.

Sivulletulon olimme aiemmin itse opettaneet koiralle siten, että koira kiertää sivulle ohjaajan takaa. Ajattelin, että lienee haastavaa opettaa sitä nyt toisin, mutta kun alusta aloitettiin, ei se ihan mahdotonta ollut.

hei, tyyppi siellä!

tuuppa tänne...

ja käännytään...

hyvä!

Tässä kohtaa Merri sai jopa kehuja siitä, että vaikka muuten on kuin ellun kana, tekee se keskittyessään oikein hyvin töitä. Jee, ehkä siitä vielä kelpo koira saadaan! Siis jos vaan joku saa koulittua näistä omistajista riittävän kelvollisia kouluttamaan elukkaansa, toim. huom...

Seuraavaksi treenattiin luoksetuloa, ja nähdäkseni se meni Merrillä melkoisen hyvin. Pariin kertaan se koki tilaisuutensa tulleen ja säntäsi kurmoottamaan Lunaa, mutta noin muuten siis. Tätä ollaan kyllä treenattukin ensimmäisistä päivistä lähtien, mutta tämä oli hyvä muistutus siitä, että pitäisi treenata edelleen, ja nimenomaan häiriön alla.

Kotimatkalla olikin taas sangen hiljaista autonperässä, samoin koko illan kotona kaveri veti etupäässä sikeitä. Sitten vaan kotiläksyjä tekemään, ja parin viikon päästä päästään taas samalla jengillä kokeilemaan, onko mitään jäänyt kaaliin.

Aktivointia toipilaalle

Flunssaa poteva Merkkari ei nyt pääse metsälenkeille tai kaveritapaamisiin, joten täytyy yrittää keksiä sille vähän rauhallisempaa energianpurkua. Ostettiin kaverille PetNapista mdf:stä valmistettu lautapeli, ja sitä on nyt muutamaan kertaan pelattu.

Olin kyllä alunperin menossa ostamaan jonkin Nina Ottossonin pelin, mutta niillä on sen verran reilusti hintaa, että tuollaiseen halvempaan oli huomattavasti helpompi tarttua. Etenkin, kun tiesi jo ennalta, että rhodella tuskin menee kauhaa hoksata, mitä pelissä pitää tehdä, ja sen jälkeen se taitaakin olla vanha juttu ja vaihtoon joutavaa kamaa. Oletteko te muuten pitäneet vanhat helpoiksi käyneet lautapelit, vai myyneet tai vaihtaneet niitä jonkun toisen kanssa?

Homman juoni alkaa olla koiralle selvä, mutta touhussa käytetään vielä enemmän voimaa ja häsläystä kuin kovinkaan viileää harkintaa. ;) Tässäpä teille video, miten pian 4 kuukauden ikäinen Merri ratkaisee pelin ja kaivaa piilotetut namit esiin.

Piru meni koiraan... ja kennelyskä.

Merri on jo tovin ollut oletettavasti kennelyskän kourissa. Kaikki kaveritapaamiset, kunnon lenkit ja kaikki riehuminen on kielletty. Pah, sanoo itse toipilas, ja voi hemmetti sentään, sanovat omistajat: koiran hiljalleen parantuessa energia lisääntyy, eikä sitä kuitenkaan pääse oikein purkamaan.

Koiranpentu sairastaa, häntä hellikäämme...

Kun koira tepastelee pitkin asuntoa, kuulee jo tassujen rytmistä, milloin on pahat mielessä ja suunta on yleensä joko kenkähyllylle (mainitsinko jo, että Merri rakastaa kenkiä?), makuuhuoneen sängylle (sinne olisi pakko päästä, siitä huolimatta tai juuri siksi, että se on koiralta kielletty) tai johonkin muuhun pahantekoon.

Merri on varsin ilkikurinen kaveri: Se tietää, että esimerkiksi kenkiä ei saa ottaa, mutta juuri siksi se tepsuttaa sillä tietyllä rytmillä kohti kenkähyllyä, kaappaa lenkkarin mukaansa ja syöksyy omalle paikalleen työstämään aarretta. Aika usein koira ei paikalleen päästyään enää edes koske kenkään: siinä se vain makaa gore tex -mono jalkojensa välissä, odottaa että joku tulee hakemaan kenkää pois (tavoite, eli huomio, saavutettu!), katsoo omistajaa ilkikurinen ilme silmissään ja saattaa vielä juosta aarre suussa toiseen huoneeseen. Jos vain puhuisi, kiljuisi se varmasti, että etpäs saa kiinni!

Viihdyttävimpiä on tietysti ne hetket, kun koira tepastelee taas tuohon pahat mielessä -tyyliin ja kaappaa mukaansa jotain, mitä luulee kielletyksi, vaikka se onkin ihan sallittua. Yleensä kyllä siinä kohtaa, jos kukaan ei puutu asiaan, lakkaa koirankin mielenkiinto asiaa kohtaan melko pian.

Eräänä päivänä töistä tullessani olohuoneen laittia oli valtoimenaan muutaman neliösentin kokoisia pahvinpalasia. Kaikki taloutemme kartonkipakkaukset päätyvät ensin koiran aktivointileluksi (nameja sisään ja laatikko kiinni), ja suolestuksen jälkeen isompaan pahvilaatikkoon olohuoneen tai koirahuoneen nurkkaan. Näitä ihania, sallittuja leluja pursuilevia pahvilaatikoita Merri toisinaan kaivelee, repii pahveja ja levittelee niitä ympäri kämppää.

Vaikka asunto aika ajoin näyttää siltä, kuin pakkauslinjalla olisi juuri räjähtänyt, olen silti erittäin iloinen siitä, että koiruus keksii omatoimisesti jotain sallittua tuhottavaa! Tuona eräänä päivänä koira oli todellakin tyhjentänyt koko laatikon ja silpunnut sen sisällön neliösenttien kokoisiksi palasiksi olkkarin matolle! (Ylläoleva kuva on myöhemmin sattuneesta tilanteesta, pienemmällä sotkulla). Parempi näin kuin vaikkapa viereisen nahkasohvan suolestus...

Suolestuksesta puheenollen, olkkarin sohvan tyynyt alkavat käydä vähiin, kun tyynynpäällinen toisensa perään jotenkin mystisesti ratkeaa jostain kulmasta, ja hetken päästä sisällä olevan tyynyn kangas jotenkin merkillisesti repeää ja täytteet ilmaantuvat pihalle. Mutta tiedättekö, ei haittaa yhtään! Jos sohvalla ei olisi niitä tyynyjä, saattaisi hunsvotti keksiä suunnata tarmonsa vaikka sohvaan... Se haittaisi ja paljon. Täytyy kyllä tunnustaa, että sohvan helmassa on ainakin yksi pienenpieni pentuhampaan mentävä reikä. Sen kanssa pystyn ehkä elämään, kunhan niitä ei tule lisää (ei varmaan...).

Tältä se sitten valtaosan aikaa näyttää... Silmistä näkee, että kohta lähtee mopo keulimaan.