Enimmäkseen sekoilua: Rally-toko II

No ku minä vaan haistelisin

Kyllä on välillä palkitsevaa tää koiratouhu. Sitä herää lauantaina kukonlaulun aikaan ja ajaa kaks tuntia treeneihin, on muka itse olevinaan niin hyvällä tsempillä liikkeellä. Ottaa koiran autosta radalle, ja apina totee, että ei muuten kiinnosta sinä tai sun treenit tai namit tai lelut. Tämä tieetysti samalla viikolla äärimmäisen hyvin menneiden toko-treenien kanssa. Ei oo helppoo, koskaan ei tiedä mitä saa, kun ton kanssa liikkeelle lähtee.

Oli syyskuun alku ja oltiin siis Kellokoskella kasvattajan järjestämällä rally-tokon jatkokurssilla. Huonojen treenien jälkeen jää helposti maansa myynyt olo. Niin tälläkin kertaa, siitä huolimatta, että ohjeilla ja naminvaihdolla toinen kierros menikin erittäin hyvin (ja näissä kuvissa taitaakin näkyä enemmän niitä hyviä hetkiä). Nooooh, pyssyypä nöyränä... ja onneksi tätä lukevista joku muukin taitaa tietää, mistä puhun. :)

Rally-toko ei ehkä sillä tavalla kuulu mun silmissä kiinnostavimpien lajien sarjaan, että sitä viikosta viikkoon jaksaisin treenata - ainakaan tällä hetkellä. Mutta kun on mahdollisuus tällaisiin lyhyempiin rykäisyihin, joiden ohessa pääsee tapaamaan kasvattajaa, sisaruksia ja muita Feanor's -lauman jäseniä, niin tykkään kyllä! Mukavaa touhuta välillä vähän erilaistenkin harrastusten parissa.

Idiootti ja riemuidiootti. (En kyllä tiedä, miksi sanovat, että koira ja omistaja alkavat muistuttaa toisiaan...)

Neljä päivää näiden treenien jälkeen koira aloittikin ensimmäiset juoksunsa, mikä saattoi ehkä hieman selittää holtitonta nenäheikkeilyä. Sitä myöten myös tämä kurssi jäi meiltä vain tämän yhden kerran mittaiseksi. Totesin, että pidetään nyt kolmen viikon tauko kaikesta treenaamisesta, kun kerran kiinnostus siihen oli lähinnä sattuman luokkaa.

On niin ittensä näkönen, että selkeesti passikuva-ainesta! 

Jutun kuvat Terhi Lehto, kuvankäsittely Janne.

Lajitestissä: Dobo

Oltiin Merrin kanssa elokuun loppupuolella Koirakoutsin järjestämässä teemapäivässä tutustumassa Doboon.

Dobo on Suomessa kehitetty, syviin lihaksiin ja kehonhuoltoon keskittyvä laji, jossa treenaavat niin koira kuin omistajakin. Apuna treenissä käytetään muun muassa Dobo-palloa, joka on jumppapalloa muistuttava, mutta munanmuotoinen pallo. Sen materiaali on tavallista jumppapalloa vahvempaa, jotta koiran kynnet eivät rikkoisi palloa.

Siis mitä NYT tapahtuu?

Mikäs lelu se tää on? Kaveri oli lievästi sanottuna innoissaan.

Kehonhuolto on tärkeää koiran hyvinvoinnille, ja aivan erityisen tärkeää fysiikalle rankkojen lajien, kuten agilityn, harrastajille. Dobo vahvistaa koiran (ja omistajan!) syviä lihaksia, kehittää koiran ketteryyttä, tasapainoa ja kehonhallintaa, mutta myös parantaa koiran keskittymiskykyä.

Pinnalliset lihakset ovat niitä, jotka liikuttavat koiraa, ja syvät lihakset aktivoituvat hitaassa liikkeessä ja staattisissa tasapainoharjoituksissa. Jos syvä lihaksisto ei ole kunnossa, on seurauksena lihasten jännittymistä ja jumiutumista.

Monet doboharjoitukset auttavat koiraa takapäänsä hahmottamisessa, missä monella koiralla onkin ongelmia. Kuten missä tahansa koiraharrastuksessa, yhdessä tekemisen kautta laji myös parantaa koiran ja ohjaajan suhdetta. Laji on erinomaista kehonhuoltotreeniä myös ohjaajalle. Jotta hahmottaisi, miten rankkaa pallon päälle nousu on koiralle, kannattaa itse istua pallon päälle ja nostaa kädet ja jalat ilmaan... Eli doboilu täytyy aloittaa koiran kanssa lyhyillä harjoituksilla, eikä ahnehtia liian paljon liian nopeasti.

Venyy tonne...

Venyy tänne...

Joskus joutuu vaan odottamaan.

Dobo-pallo valitaan koiran säkäkorkeuden mukaan. Pallon ilmoitetun halkaisijan tulisi olla 15 cm koiran säkäkorkeutta suurempi, ja pitkärunkoisen koiran tapauksessa ehkä vieläkin suurempi. (Pituutensa takia esimerkiksi mäyräkoira tarvii melko suuren pallon). Ohje kuuluu, että jos mietit kahden koon välillä, valitse suurempi. Meillä käytössä näkyvä vaaleanlila pallo oli 85-senttinen, tosin osa harjoituksista tehtiin pienemmän pallon päällä. Tiedä sitten, mikä olisi pallon koko, jos sellaisen kotiin päätyisi hankkimaan.

Pallon päälle nousu aloitettiin pienemmällä pallolla.

Jos koira jännittää pallon päälle nousemista, kannattaa pallo tukea aluksi ohjaajan ja seinän väliin, ja houkutella koiraa pallon päälle sivultapäin. Näin tehtiin Merrin kanssa, kun koko koira piti saada pallon päälle.

Pitkään piti yrittää, mutta sinne noustiin!

Päivän aikana tehtiin kehonhuoltoharjoituksia myös ilman palloa.

kaikkee se mutsi keksii...

Dobo vaikutti oikein hauskalta harrastukselta, ja voisin jossain vaiheessa harkita osallistumista dobo-kurssille ja oman pallon ostoa kotiharjoitteluun. Dobo-palloahan voi käyttää istuimena myös tietokonepöydän ääressä (silloin on tietysti muistettava säätää pöytä oikealle korkeudelle, etteivät hartiat jännity) tai vaikka tv:tä katsellessa. Pallon päällä istuessa tulee treenattua keskivartaloa ihan huomaamattaan, ja pienikin jalkojen nostelu on yllättävän tehokasta treeniä, jonka huomaa treeniksi vasta jälkikäteen....

Oheisella Koirakoulu Kompassin videolla vähän lisää dobo-fiilistelyä!

Feanor's koiraleiri

Ihana Kennel Feanor's järjesti kasvateilleen heinäkuun alussa kaksipäiväisen leirin. Leiri järjestettiin Lomakeskus Marttisessa Virroilla, ja paikalle saapui parikymmentä Feanor's -koiraa kaikista kolmesta pentueesta. Paikalla olivat myös molemmat B-pentueen vanhemmat ja melkein kaikki kasvattaja-Päivin omat koirat. Eikä unohdeta Maissia, Polkka-mutsin lyhytjalkaista seuraneitiä, josta lisää tuonnempana.

Kaunis Luna

Saavuimme Virroille perjantaina. Mökkikavereinamme leirillä olivat Merrin siskot Luna, Lara ja Bea omistajineen, ja jälleennäkemisen riemu oli tietenkin valtava. Huolimatta siitä, että melkolailla heti joukkion ollessa kasassa veimme pikkuapinat metsään riehumaan sekä järveen viilentämään kauniin kesäillan ja jälleennäkemisen herättämiä tunteita, oli mökissämme vallalla melkoinen sirkus yhteen saakka yöllä. Sinällään hämmästyttävää, että koirilla edelleen riitti energiaa lauantain treenikoitoksiin!

Ina ja Päivi juonivat Rally-toko -rataa.

Lauantai alkoi aamiaisella ja järjestäytymisellä. Väki jaettiin kahtia, ja kun toinen puoli jäi hiekkakentälle treenaamaan rally-tokoa, siirryimme me kaumpana sijaitsevalle agility-kentälle tutustumaan lajin saloihin.

Riikkis ja Jaana johdattavat penskat agilityn saloihin.

Polkka näyttää mallia. Hups vaan, miten ketterästi tämä pikku tipusen kokoinen pujotteli kepit!

Marja ja Bette.

Merri esteellä

Merri oli sen verran rohkea, että kokeilimme myös puomia.

nyt vähän huolettaa

Melkein vuotiaiksi ennättäneet B-pennut osoittautuivat agility-kentällä sangen rohkeiksi ja oppivaisiksi. Kentällä näyttivät nauttivan niin koirat kuin omistajansakin, ja kentän laidalla eläydyttiin ja kannustettiin.

Olen milloin milläkin treenikentällä kokenut jotenkin... nolona, että koira ei ole ns. hallussa, vaan rallattelee joskus sinne tänne. Agilityn parissa Riikkis kuitenkin sanoi jotain tärkeää: en muista sanatarkkaan, mutta sisältö oli, että ympäriinsä sekoilevasta koirasta saa lopulta paljon paremman harrastuskaverin, kuin siitä rauhallisesta tyypistä. Kiitos tästä, tämä oli hyvä kuulla ja sitä myöten muistaa, että eihän tässä säädetä itseä varten, vaan koiraa. Ja sen, että koiralla riittää intoa, pitäisi siis olla hyvä asia! Yritän pitää asian mielessä tämän varsin reippaan koirani kanssa...

Agilitykentällä tuo pösilö oli kyllä erittäin helppo motivoida mukaan tekemään - saihan se hommasta syötävää palkkaakin, mutta näytti, että homma palkitsi jo itsessään! En itse osannut odottaa, että laji olisi ollut noin hauskaa, ja haaveilenkin nyt lajin aloittamisesta. Olisi kiva löytää treenipaikka tai -ryhmä, jossa ei olla asian kanssa liian haudanvakavissaan. Merrin kropalla kun tuskin kovinkaan ketteräksi koiraksi koskaan tullaan, mutta ei mulla tämän(kään) lajin suhteen mitään tavoitteita ole, jos nyt ei hauskanpitoa sitten tavoitteeksi lasketa.

Kummallakohan tässä on hauskempaa, mulla vai koiralla? ;)

Aamupäivän sankari taisi kuitenkin olla Riikkiksen 12-vuotias mäyräkoiramummo Maissi, joka oli päässyt leirille mukaan Polkan seuraneitiniä. En muista, olenko esitellyt tätä hurmaavaa otusta blogissa, mutta kyseinen maastonakki on muodostunut minulle oikein rakkaaksi. Katsokaa nyt, millaisella innolla ja Tärkeydellä kaveri vetää! En ollut suinkaan ainoa, jossa Make Makkaran suoritus herätti suurta riemastusta.

Näytetäänpä noille vasikoille, kuinka sitä agilityy vedeään.

Tästä näin...

...ja uutta putkeen

Kyllä kuulkaa mummeli jaksaa!

Ottakaapa afrikkalaiset mallia!

Leirin aikana ehti tutustua paremmin myös Merrin isään, Geneen. Koirani näyttäisi olevan selkeesti iskän tyttö: se on perinyt ainakin Genen rakenteen, turkin ja hmm, laulut...

Gene-iskä

Lounaan jälkeen ryhmämme siirtyi rally-tokon pariin. Kentälle oli rakennettu kaksi rataa, olisikohan ensimmäinen ollut avoimen luokan rata ja jälkimmäinen voittajaluokan rata. Molemmat mentiin niin että pöllysi! Okei, myönnetään, sekoilun säestämänä!

Särkänniemee, Linnanmäkee! Maiju ja Lara.

Jukka ja Luna

Marja ja Bette

Päivi näyttää mallia Laran kanssa.

Merri valmiina lähtöön.

Eteen istu.

Rankka treenipäivä aurinkoisilla kentillä alkoi olla takana, ja koirilla aika iltariehun ja tunteidenviilennyksen!

Lunan uimalelu osoittautui suosikiksi myös Merrin mielestä.

Mä haluan hei samanlaisen, kertokaa jos noita näkyy jossain!

Lähdettäskös sisko hippasille?

B-nartut nuuhkii kesän tuoksuja

Tällaiselta se leiritouhu enimmän aikaa näytti.

Illan ohjelmassa oli kuitenkin vielä yhdet treenit - ihmisille! Liikunnanohjaajaksi vastikään valmistunut Jaana järjesti meille circuit trainingin, jotta saatiin hiki pintaan jo ennen saunaa ja illanistujaisia.

Näyttää hei vahvasti siltä, että kuvaaja lintsaa treeneistä kameran taakse!

B-pentueen vanhemmat, Gene ja Polkka, poseeraavat laiturilla.

Kertaus on opintojen äiti, joten sunnuntaina saatiin lisää agility-kivaa. 

Sunnuntain uutena asiana opittiin pöytä. Hommissa Bette.

Lauantaina motivaatiopulmista kärsinyt Lara oli yön aikana löytänyt uuden vaihteen silmään.

Bea.

Mitähän noi oikeen säätää, miettii Merri.

Pussi oli toinen sunnuntain uusi asia.

Että mitäkä!, kyselee C-pentueen yhdeksänkuinen Moona.

Ennen lounasta käytiin taas järvessä melkoisella joukkiolla. Tällä kertaa koirat tosin keskittyivät uimisen sijaan riehumaan nurmikon puolella. Viikonlopun väsymys ja mahdollisesti myös hieman liian suuri riehujoukko saivat tunteet kuumenemaan hieman liikaa, minkä seurauksena Merrillä ja Bette-siskolla tuli lopussa astetta painavampaa sanottavaa toisilleen. Ei ollenkaan Merrin tapaista, mutta olosuhteet huomioonottaen ja näin peräänantamattomien leidien kesken ei mikään kummakaan, toisaalta.

Lounaan jälkeen muut ryhmämme jäsenet jatkoivat vielä iltapäivän tokon parissa, mutta me istahdettiin autoon, noukittiin Tampereella takapenkki täyteen ja jatkettiin rannikolle... mikä onkin jo oma juttunsa! Tarinaa koiraystävällisestä saaristosta luvassa piakkoin.

Asiallinen ryhmäkuva noin monesta afrikanapinasta on helpommin sanottu kuin tehty...

Ensinnäkin on ihan uskomattoman hienoa, että kasvattaja järjestää tällaisia tapaamisia ja tutustumisia osalle uusiin lajeihin! Muutaman päivän mittaisessa tapaamisessa ehti myös jutella vähän pidempäänkin muiden B-apinoiden omistajien kanssa ja saada tärkeää vertaistukea sekä muutenkin tutustua noihin mukaviin ihmisiin vähän paremmin. 

Kiitos Päivi, olet paras! Ensi kesänä uudestaan?

Juttua leiristä löytyy myös Polkan blogista.