Täystuhon (ja omistajien) ryhtiliike

Kerroin aiemmin, miten Merrin murkkuikä tai muutos arkirutiineissa tai ne yhdessä saivat aikaan melkoista.tuhoa kotona.  Meiltä ei löydy enää yhtään sohvatyynyä, koska hunsvotti suolesti ne kaikki.

Eräänä pävänä se oli kiskonut takkia eteisen vaaterekistä ja saanut sen kaatumaan. Kaatumisesta oli kai lähtenyt ääntä, sillä yksi muovihengari oli räsähtänyt palasiksi, ja kaaosta säikähtänyt koira kurkki varovasti sohvan nurkasta kotiinpalaajaa.

Erään viikon saldo oli kaksi tyynyä, yksi torkkupeitto ja yksi matto. Kyllä, luitte oikein: räsymaton voi purkaa - keskeltä! :D

Näistä hunsvotin tuhoista kun on julkisesti avautunut, niin on saanut sitten myös kestää seuraukset: jonkin verran on neuvojia riittänyt. Joku oli huolissaan, että koirani kärsii ilmiselvästi eroahdistuksesta, mutta ei se mielesäni sitä ollut. Jos koiralla oli kotoa lähtiessäni luu tai kongi työstettävänään, sitä ei pätkääkään kiinnostanut, vaikka olisin palannut takaisin noutamaan unohtamaani asiaa. Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että eroahdistunut koira ei toimisi niin. Se ei myöskään enää pitänyt kotona meteliä poissaollessamme (naapurit sanovat samaa). Taannoinen kotona möykkääminen liittyi siis ilmiselvästi siihen, ettei se millään halunnut olla teljettynä koiraportin taakse.

Eroahdistuksesta sanotaan myös, että se kohdistuu selkeästi yhteen perheenjäseneen, ja sitä ilmenee kun tämä henkilö ei ole paikalla, vaikka joku muu olisi. Sellaista ei ollut huomattavissa.

Sisustusassistentti Merrin mielestä halpa rahi sai luvan lähteä.

Ongelma meillä oli joka tapauksessa, ja olimme kahden vaiheilla: joko se korkea koiraportti hoidetaan paikalle ASAP ja Merri viettää taas päivänsä vähän rajatummassa.tilassa, tai sille hankitaan kuonokoppa ja se viettää sitten päivänsä laajemmassa.tilassa mutta koppa päässä. Muut rhodesiankoiran omistajat suosittelivat koppaa, ja näistä kahdesta vaihtoehdosta se se alkoi meistäkin tuntua paremmalta.

Emme kuitenkaan koskaan ennättäneet sellaista hankkia. Pari viikkoa sekoiltuaan Merri rauhoittui kuin taikaiskusta, eikä tuhonnut enää mitään. Aamutoimien aikana se ei pyörinyt jaloissa hermostuneena kuten aiemmin, vaan makoili sohvalla rentona ja katseli menoa sieltä. Kotona käydessä se tassutteli väsyneenä tervehtimään tulijaa. Tämä teksti on pääosin kirjoitettu, kun Merri oli ollut viikon yksin kotona tuhoamatta mitään.

Osaan olla jo nätisti yksin kotona.

Mikä tässä välissä muuttui? Jannen aloitettua opiskelunsa Merri sekoili kaksi viikkoa ja kolmantena oppi olemaan. Eli saattoihan tuo vain tottua ja hyväksyä tilanteen. Mutta pieniä muutoksia tehtiin:

Kolmatta viikkoa edeltävänä viikonloppuna käytiin molempina päivinä kaverilenkeillä, joten koira oli viikonlopun aikana väsytetty huolellisesti. Tämä ei kuitenkaan niin merkittävästi poikkea aimmasta toiminnasta, joten se tuskin on syy. Ei parit viikonloppuriehut enää loppuviikosta paljon paina.

Hommattiin Merrille toinen iso Kongi. Aiemmin se sai sekä aamulla että iltapäivällä työstettäväksi yhden jäisen kongin ja luun. Nyt se saa aamulla kaksi kongia ja iltapäivällä kongin ja luun. (Täytämme kongin yleensä pääosin märkäruualla, koska se jäätyy kovaksi massaksi, jota koira joutuu työstämään jopa 45 minuuttia).  Jäin eräänä aamuna hetkeksi seuraamaan kun koira kanniskeli ja järjesteli kahta jäistä kongiaan. Näytti olevan Erittäin Tärkeää Puuhaa. ;)

Sivuhuomautuksena: Paras löytämämme aktivointipuuhasteluasia on kyllä jäiset potkaluun keskiosat. Tyyppi jaksaa puuhastella tollaisen kanssa tunnista kahteen! Annettiin Merrille aiemmin silloin tällöin samaa tavaraa kuivattuna (jota hankittiin ihan Prismasta, nimellä BestIn Hubert Ydinluu). Merri rakasti niitäkin, mutta noin neljän euron kappalehinta on hieman suolainen.

Toinen muutos oli, että jätimme päiväksi myös oman makuuhuoneemme oven auki. (Aiemmin sillä oli ollut käytössään vain koirahuone, eteinen ja olohuone). Merri saattaa viihtyä kovinkin pitkiä aikoja istuen makkarin sängyllä ja tarkkaillen ikkunasta takapihan puistopolun tapahtumia. Tuo on se ikkuna, josta se kaikkein parhaiten näkee ulos, kun olohuoneen ikkunan alla on näkymät peittävä parveke, eikä etupihan isolla.pihalla tapahdu koskaan mitään. Takapihan puistopläntillä on lintuja, jäniksiä, muita koiria, ohikulkijoita, ja sen takana liikehuoneistojen pihoissakin liikehdintää. Sitä se jaksaa seurata pitkät ajat. Siispä ajattelin, että moisesta puuhasta voisi olla apua päivien tylsyyteen. Otin tietoisen riskin, että tästä voi myös olla seurauksena silputut tyynyt, peitot ja patja... mutta näin ei onneksi käynyt.

Kolmas muutos oli, että otettiin sekä aamu- että lounaslenkin osaksi lyhyet tokosessiot häiriön alla. Käydään tekemässä kontaktiharjoituksia ja pieniä treenijuttuja kaupan pihassa, bussipysäkillä... onhan tässä paikkoja. Tätä ennenkin siis käyettiin osa noista lenkeistä pieneen treenailuun, mutta ei ennen tätä häiriön alla.

Minusta ainakin tuntuu, että tuosta päivittäisestä häiriöharjoittelusta on ollut suunnattomasti apua myös hihnakäytökseen, keskittymiseen treeneissä ja ylipäätään ihan kaikkeen. Tuntuu, että yhden viikon aikana koirassa tapahtui huimaa kehitystä monella saralla! Sittemmin häiriötottistelut ovat kyllä jääneet satunnaisiksi, ei tämän elukan kanssa passanne liikaa rutiineja muodostaa.

En sitten tiedä - loppuiko sillä uhma, tottuiko se uusiin rutiineihin vai oliko joku tapahtuneista muutoksista tai kaikki ne yhdessä se, mikä rauhaisen elon on aikaansaanut? Niin tai näin, pääasia, että rauha on nyt ainakin toistaiseksi ollut maassa (tätä julkaistaessa jo pari kuukautta), ja olen oikein ylpeä pienestä hunsvotistani! Eiköhän siitä vielä koira saada.

Koiran haastava viikko

Meillä muuttui vast'ikään arjen rutiinit, ja Merrille muutos tarkoitti totuttelua pidempään yksinoloon. Tähän asti Merri oli viettänyt lähinnä 4-5 tuntia yksin, eikä sitäkään joka päivä, mutta uusien rutiinien myötä sen oli jäätävä yksin heti aamusta, ja koko työpäivän ajaksi. Ainakin vielä toistaiseksi käymme viihdyttämässä ja pissattamassa sitä jossain vaiheessa päivää.

Maanantai:

Pieni kotiapulaisemme oli avuliaasti päättänyt esikäsitellä eteisen lattialle tipahtaneen päivän postin. Yksi mainoslehti oli luettu, minun kauan odotettu Verkkokauppa.comin pahvikuori oli avattu - kuin myös kuoren sisällä ollut tuotepaketti! Tiedä sitten, oliko koiralla käynyt elämä tylsäksi ja ajatellut, että tuolla HDTV-adapterilla voisi kätevästi katsoa Netflixiä tv-ruudun kautta... Jonain toisena päivänä Merri oli päättänyt aikansa kuluksi tutustua Jannen luottamustoimen kokouskutsuun ja liitteenä olleeseen aineistoon, mutta viikon aikana niin Pelit -lehti kuin Mondo ja Tiede -lehtikin oli jätetty koskematta! Siis viihde, politiikka ja sisustaminen kiinnostaa (siitä sisustamisesta tuonnempana), mutta tiede, pelaaminen ja matkustelu ei ole aivan niin lähellä sydäntä?

Mutsi hei, sulle tuli joku paketti. Mä auton ja avasin sen jo!

Tästä tuli kyllä ensimmäisenä mieleen edellisenä päivänä sivuttu keskustelu ja Riikkiksen taannoin lehteen kirjoittaman aktivointijutun saama palaute. Ehkei tosiaan ihan palautteen mukaan (en referoi sitä tähän, koska haluan, että luette linkin takaa Riikkiksen hauskan jutun!), mutta tässä kohtaa on kyllä koiran mielestä tainnut postiluukusta tipahtaa kasa aktivointileluja...

Keskiviikko:

Olen kuullut paljon koirien aamuhepuleista, mutta tähän mennessä Merrillä ei sellaista ilmiötä ollut ilmennyt, mitä olinkin vähän hämmästellyt. Uusien päivärutiinien alettua oli Merri kuitenkin keskiviikkoon mennessä hoksannut, että aamulla nuo tyypit lähtee, käy päivällä moikkaamassa, pissattamassa ja vähän treenaamassa, ja iltapäivä ollaan taas yksin. Sitämyöten aamuhepulit tuli tutuksi meidänkin perheessä.

En tietenkään tiedä, liittyykö se tässä tapauksessa pian koittavaan yksin jäämiseen, vai onko se vain isokirjaimista vinkkiä siitä, että tänne nyt se lähtökongi niinkun olis jo!

Tulinpa muuten vastikään sanoneeksi, että sohvatyynyt on nykyään ihan järjestään lattialla, mutta onneksi niitä ei ole hetkeen hajoitettu. No...

Torstai:

Täällä on t y l s ä ä  !

Että tämmöisten haasteiden keskellä me nyt eletään. Totuttelua, totuttelua...

Houdini

Se oli kyllä tiedossa tuota eläintä hankkiessa, että Polkka-äidin jälkikasvu ei aivan välttämättä pysy minkään aitausten tai porttien tai viritelmien takana... eikä se tietysti pysykään, kuinka ollakaan.

Syksyllä hommattiin koirahuoneen oveen ensin metrin korkuinen portti - tiedossa oli, että se on väliaikaisratkaisu, eikä tule pitelemään tyyppiä takanaan kovinkaan pitkään. Yllättävän monta kuukautta siinä sitten kuitenkin kesti, ennen kuin elukka keksi, että siitähän voi myös kammeta yli.

Siinä kohtaa, kun portti loppuvuodesta loppuvuodesta alkoi olla koiralle lähinnä koristeen tasoa, eikä kukaan vieläkään siihen hätään ehtinyt tekemään meille korkeampaa porttia (enkä minä piirtämään sitä), kävi Janne hakemassa Biltemasta halvan pikkuportin, jonka asetti oviaukkoon nurinpäin edellisen portin päälle.

Ei mennyt kauhean montaa kuukautta, että kaveri oli keksinyt, miten ylemmän portin voi yksinkertaisesti vain avata, ja sitten kiivetä alemman portin yli.

No. Viritettiin portit siten kiinni toisiinsa, että ylempää porttia ei yksinkertaisesti pääse aukaisemaan. Hahaa, pysyisipä takana!

... tai sitten ei. Eräänä päivänä ystävämme hunsvotti oli sitten todennut, että no jos ei sitä voi avata, täytyy mennä läpi! Tavalla tai toisella koko ylempi portti oli irroitettu ovenpielestä, ja koira tepasteli jälleen ovelle vastaan tervehtimään kotiintulijaa.

...ei se varmaan auta kuin löytää aikaa piirtää se oven korkuinen portti!

No siis... 

Toisaalta, meillä on viime aikoina ollut vähän ohjelmanumeroa myös sen kanssa, että kun koira ei pääse portista läpi, se huutaa. Siksipä me ihan viime päivinä ollaan pidetty sitä irrallaan asunnossa, ja hyvin on mennyt (toistaiseksi). Ehkä se ei vaan siedä tilan rajoittamista? Tai, kuten (koiraton) työkaveri sanoo, ehkä meidän pitää vaan hyväksyä että se on perheenjäsen, eikä lukita sitä mihinkään... ;)

Koira sängyssä

Meillä koira on aina ollut tervetullut sohvalle, niin kauan kuin ihmiset vain mahtuu sekaan. Mutta ihmisten sänkyyn sillä ei koskaan pitänyt olla asiaa. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että hommasta on vähän lipsuttu.

Periaatteiden rakoileminen taisi saada alkunsa marraskuisella pohjoisen reissulla. Luulen, että itse nukahdin illalla majapaikan sängylle, ja Merri oli kömpinyt viereen - tai sitten itse otin sen kainaloon, on se sekin mahdollista. En muista, kuinka se tarkalleen ottaen tapahtui, kömpikö se lopullisesti sänkyyn yöllä meidän nukkuessa, vai jäikö se vaan jotenkin epähuomiossa siihen. Jokatapauksessa, harvoin on nähty onnellisemman näköistä pikkukoiraa, kuin tuo pieni meidän keskellä koisiva apina.

Seuraavassa majapaikassa, hieman pohjoisempana, Merrille pedattiin nukkumapaikka rahille meidän sängyn viereen. Yöllä heräilin siihen, että koira vähän väliä yritti tunkea itseänsä ihmisten sänkyyn. Kun on kerran päässyt makuun.... tiedättehän. Joskus aamuyöllä sitten luovutettiin ja päästettiin se nukkumaan sängylle.

Tämä selvä, matkaillessa pääsee nukkumaan ihmisten kanssa, ok. Ajattelin, että tästä tulee niiiin ongelmia kotiin päästyä. Ei kuitenkaan tullut - kotona sitä oli niin monta kertaa komennettu alas sängystä, että se tepasteli tottuneesti omaan sänkyynsä, eikä siitä sen enempää.

Jos vain me ihmiset oltaisi pysytty ruodussa! Ensin tuli työpaikan pikkujoulujen jälkeinen aamu...aamupäivä...iltapäivä... Siinä kuolemaa pelätessäni otin Merrin kainaloon...

Jonain toisena päivänä koira oli mennyt meidän sänkyyn päiväunille, ja me päätimme olla, niinkuin emme olisi huomanneet koko asiaa.

Jonain kolmantena päivänä se rupesi nukkumaan päiväunensa meidän sängyssä, ja me katsottiin sitä läpi sormien. Siinä oli niin hyvä paikka, kun oli vieressä sekä ikkuna, josta saattoi katsella ulos, että patteri, joka mukavasti lämmitti. Ajateltiin, että olkoon siellä silloin, kun me ei olla. Ja onhan se asuntomme lämpimin huone (siis se ainoa, jonka patteri lämpiää kunnolla).

Sitten vuodenvaihteen tietämillä - käytetäänkö nyt selityksenä vaikka kovia pakkasia tällä kertaa - se rupesi aamuisin kipuamaan sänkyyn. Milloin meidän väliin, milloin hiippailemaan jalkopään kautta niin ettei siihen edes herännyt.

Ja nyt sillä on sitten lupa tulla sänkyyn siinä kohtaa, kun ensimmäinen herätyskello aamulla pirahtaa.  Mutta ei me taideta olla ainoita koiranomistajia, jotka ovat saattaneet pikkaisen livetä periaatteistaan.

Sylikoira

Niinkun tiedätte, meillä on tuollainen pieni ja siro nelikuukautisena 20-kiloinen pikkufifi. Tää mötkäle on parantumaton rakkauskoira, jonka lempipuuhaa on päiväunet omistajan sylissä.

Flamingo

Merri täytti neljä kuukautta ja sai lahjaksi vinkulelu-flamingon...

Siivouspäiviä...

Kuten kaikki tietävät, siivouspäivän kuumottavin hetki on imurointi. Merrin ensikohtaaminen imurin kanssa jännitti meitä ihmisasukkeja hieman jo ennalta - tuleeko siivouksesta mitään jos Merkkari ei tule toimeen yhtään imurin kanssa ja kokee sen verivihollisekseen...

Ensin Merriäkin taisi hieman jännittää: mikä on tuo punainen möykky joka ryömii pitkin lattioita mölyten - ja joka edellämainituista spekseistä huolimatta ei ole toinen rhodesialainen.

 

Pian kuitenkin kiinnostus alkoi voittaa jännittämisen ja imuria uskallettiin lähestyä varoen...

Siis mikä sää niinku oot?

Ja eipä mennyt kovinkaan kauan kun Merri totesi, että haluaa osallistua imurointiin ja hoitaa homman ihan itse.

Helppo homma. Tästä kiinni...

...ja sitten heilutetaan.

Välillä imurille piti toki vielä räyhätä.

 

Lopulta siivous alkoi väsyttää pientä rhodea sen verran, ettei imuriinkaan enää paljoa jaksanut kiinnittää huomiota.

Rankka päivä. Siivosin koko asunnon!

Koiraportti

Kirjoitin aiemmin siitä, miten Merri ei oikein viihtynyt yksinään - ei kompostikehikosta viritellyn porttikyhäelmän takana pelkässä koirahuoneessa, eikä laajemmalla rajatulla tilalla.

Siitä on nyt jo jonkun aikaa, kun hankimme väliaikaisratkaisuksi reilun metrin korkuisen koiraportin Peten koiratarvikkeesta. Jännä juttu, mutta minkäänlaisia yksinolo-ongelmia ei koiraportin asentamisen jälkeen ole ollut. Kun lähdemme pois kotoa, koira saa herkuilla täytetyn pentukongin (kuten sai jo ennen koiraporttia). Nykyään koiruus osaa jopa yhdistää kongin yksinoloon, ja herkkulelun nähdessään menee omatoimisesti huoneeseen odottamaan.

Kun tullaan kotiin, koira haukottelee pedissään, ja siihen mennessä kun itse ehtii koirahuoneen ovelle, koira istuu siivosti hiljaa portin takana ja katselee, että no jokos pääsis pois. Ei huutoa, ei vastaanottoseremonioita hyppimisen tai muun riehumisen merkeissä.

Okei, myönnetään. Pissa saattaa olla kotiin tullessa paperilla, ja koirahuoneen puisissa kaapinovissakin on vähän kynnenjälkee. Mutta aika pientä! Koskahan se askartelu alkaa...

Portti on siis sikäli väliaikaisratkaisu, että osaa rhodeista ei paljon metrin korkuiset portit pitele. Varsinaisena houdinina tunnettu Polkka-mutsi tuli taannoin pennuistairtautumisangsteissaan yli 132 cm korkeasta portista, ja onpa pikkulinnut laulaneet tuttujen koirien tuleen yli jopa korkeammistakin, jos portissa on ollut vaikka verkkoa, mitä pitkin on voinut kiivetä. Minulla on ollut aikomus piirtää kuvat ja teettää noin puolitoistametrinen koiraportti metallisepällä (minähän siis piirtelen työkseni erilaisia kikkareita ja tiloja). Kyselin jo syksymmällä tarjouksia, mutta kaikki olivat niin kiireisiä, etteivät hommaan vielä kyenneet. Jää nyt nähtäväksi, onko sille korkealle portille myöhemmin tarvetta, vai pärjättäisiinkö me tällä väliaikaisratkaisulla. En varsinaisesti laskis sen varaan.

Yksinoloharjoituksia, osa II: Pikku hunsvotti

Yksinoloharjoituksiin kirjattiin uusi luku parisen viikkoa sitten. Sillä välin, kun emäntä oli taloyhtiön talkoissa ja isäntä kaupassa, oli perheen pikku hunsvotti pikkuisen askarrellut.

Hölmö isäntäväki oli jättänyt sohvan selkänojan päälle talouspaperia, kirjan ja tihulaisen treenivihkon, joista kaikki oli muokattu uuteen uskoon. Kirjaa oli ahkerasti luettu, treenivihkon wireä avattu minkä pystytty ja talouspaperirulla silputtu päreiksi pitkin koirahuoneen lattiaa. Sikälihän tässä oli oltu ajattelevaisia, että olohuoneesta varastetut aktivointiaarteet oli kannettu koirahuoneeseen ja silputtu sinne - eikä esimerkiksi pitkin koko asuntoa. Myös kuvissa etualalla näkyvä tyyny oli jätetty silppuamatta, vaikka sekin oli erään toimesta kepuloitu sohvalta koirahuoneen puolelle.

No, tuota siis...

Tervetuloa kylään, mutsi! Ajattelin tapahtuman
kunniaksi somistaa vähän!

Yksinoloa

Erään kerran, nyt jo hyvän aikaa sitten, kykin työpäivän jälkeen rappukäytävässä ja yritin malttaa olla kurkkimatta postiluukusta omaan asuntooni. Meneillään oli muuan ensimmäisistä yksinoloharjoituksista.

No, kurkin sieltä postiluukusta joka tapauksessa. Asunnosta ei kuulunut pihahdustakaan, ja tunsin oloni ehkä vähän kukkahattutädiksi. Kykin rapussa kuutisen minuuttia ja palasin takaisin sisälle. Merri ei reagoinut mitenkään, olihan se jäänyt nukkumaanmenopuuhiin lähtiessäni.

Selvä, uusi yritys heti perään. Menin ulos viemään roskia, ja sama juttu - vaikka koira lähtiessäni oli ollut suurinpiirtein puoliksi tajuissaan, ei sitä kiinnostanut vähääkään sisään-ulos ramppaavan emännän sekoilut.
Toisena päivänä Janne teki kauppareissun lähikauppaan. Ei mitään. Tämähän menee sangen hyvin, ajateltiin.

Näitä kokeiluja tehdessä Merrille oli rajattu asunnosta käyttöön koirahuone, keittiö ja eteinen, eli makuuhuoneen ovi oli suljettu ja olohuone rajattu pois käytöstä kompostiverkosta tehdyllä aitaviritelmällä. Aiemmin Jannen tehdessä koirahuoneeseensulkemisharjoituksia oli käynyt selväksi, ettei eläin arvostanut yhteen huoneen telkeämistä sitten pätkääkään: Janne oli kotona ja koira teljetty koeluontoisesti koirahuoneeseen. Portiksi oli viritetty oviaukkoon pingotettu kompostikehikonpätkä, josta Merri tuli yksinkertaisesti läpi! Otti vauhtia ja juoksi päin - antoihan se tietysti periksi.

Päivänä eräänä sitten lähdimme saunavuorolle taloyhtiön kellariin. Merrin tila rajattiin pelkkään koirahuoneeseen. Koiraportin puutteessa eteen viritettiin entisiin takakaiutintelineisiin kiinnitetty kompostiverkon pätkä. Tätä viritelmää se ei ainakaan saisi kaadettua! Jätimme television päälle pitämään vähän elämää asunnossa.

Selvisimme saunaan ja sieltä ulos noin puolessa tunnissa, mutta jo rappuun astuessamme kantautui neljä kerrosta alemmas kaamea meteli. Merkkarihan se siellä ilmoitti mielipiteensä yksin jätöstä ja/tai huoneeseen telkeämisestä. Sisään päästyämme koira haukkui ja ulisi suorastaan hysteerisesti! Ilmiselvästi se ei kerrassaan pidä yhteen huoneeseen telkeämisestä. Onko ongelma siinä, ettei se koirahuoneesta näe ovelle? Oliko tv:n päälle jättö ahdistavaa, koska koira kuulee ihmisääniä, muttei näe ketään? Vai oliko yksinolo ahdistavaa vai eikö se ollut? Tälläkin kertaa koira kumminkin jätettiin yksin väsyneenä ja nukkumaanmenopuuhiin.

Soittakaa Animalia!

Sittemmin yksinolossa on menty sekä taakse-, että eteenpäin, mutta niistä ensi kerralla.

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa

Yllättävän hyvin nukutun ensimmäisn yön jälkeen aloitettiin aamu- ja päivärutiinien harjoittelu. Kerrostalomme takapiha tuli tutuksi ja monet hädät tehtiinkin ulos. Niin tosiaan - asumme nopeastikasvavan koiranpentumme kanssa hissittömän kerrostalon neljännessä kerroksessa! Ensin siis kannetaan koira alas portaita, minkä jälkeen kannetaan se vielä koko muurinpätkän ympäri, jotta päästään takapihalle, kun ei etupihan iso puisto tietenkään sovellu koiran tarpeiden tekemiseen.

Aamun suosituin leikkikalu oli tällä kertaa kasvattajalta mukaan saatu musta råtta, ja ensimmäisten päiväunien paikaksi valikoituivat syli ja sohva. Päivi olikin meille kertonut, että Merrin suosikkipaikkoja synnyinkennelissään olivatkin juuri edellä mainitut paikat, joten saanemme tottua koiran uniörinään olohuoneessa. Pian täällä onkin sitten 35 kiloa sylikoiraa...

Ensimmäisenä päivänä jatkettiin tutustumista uuteen kotiin ja elinympäristöön. Illalla eläin uskalsi viimein käydä tutustumassa myös kylpyhuoneeseen. Omaa nimeä vielä harjoiteltiin, mutta ulkona puistossa koira juoksee jo rohkeasti ja iloisesti luokse, kun nimeä huutaa. Tutustuttiin läheiseen puistoon, jossa kauempaa tarkkailtiin lasten pelejä ja ohikulkevia ihmisiä. Merrille hankittiin pitkä liina, jossa saa temmeltää melkein kuin vapaana.

Yöksi siirryimme nukkumaan omaan makuuhuoneeseemme, jossa Merrin nukkumapaikka on meidän sängyn vieressä. Toinen meistä nukkui edelleen patjalla lattialla koirapedin vieressä, ja kokonaiset, joskin normaalia lyhyemmät yöunet saatiin nukuttua.

Kotimatka ja ensimmäinen ilta

Eräänä kauan odotettuna päivänä syyskuun ekalla viikolla lopetin työpäivän lyhyeen, ja pakkasimme laina-autoon pahvilaatikon, sanomalehtiä, huovan, koiralle hankitun lelun ja ties mitä muuta, ja ajelimme kohti Kellokoskea - ilmeisen nasta laudassa, sillä olimme perillä varttia ennen oletettua saapumisajankohtaa!

Kasvattajan luona oli jäljellä enää kaksi pentua, Merri ja maksakuonoinen tehotyttö Luna. Muut viisi pentua oli haettu uusiin koteihinsa jo edeltävänä viikonloppuna. 

Kuva: Päivi Sormunen/ Kennel Feanors

Ulos, vaikkakin kasvattajan Päivin sylissä, kannettaessa pieni koira tärisi - se taisi aavistaa, että nyt on kyllä jotain outoa tekeillä. Pihalla otetun yhteiskuvan jälkeen auto starttasi takaisin kohti Tamperetta. Koira takapenkillä valtaisan kokoisessa pahvilaatikossa ja emäntä vieressä kätevänkokoisen emännän mentävässä kolossa. Matkan alussa koira oli kyllä enemmän sylissä kuin laatikossa. 

Pieni tärisevä ja itkuinen koira etsi turvaa emännästä pitkin matkaa, mutta pahin tärinä loppui melko pian ja itkukin jo ennen Riihimäkeä. Pian pieni afrikkalainen olikin jo unessa, ja nukkui valtaosan loppumatkaa. 

Ilta oli jo pitkällä kun päästiin kotiin. Ensin ei meinannut uskaltaa astua ovesta sisään, mutta hetken päästä annettiin jo Råtalle kyytiä olohuoneen matolla. Jännittävin oli keittiön tumma klinkkerilattia, ja kylppäriin ei vielä uskallettu ollenkaan. 

Sohva puolestaan vaikutti hyvinkin mukavalta paikalta ottaa pienet nokoset ja pehmoisen petinsäkin eläin otti heti omakseen - mitä nyt kerran vinkaisi haistaessaan petiin laitusta, kasvattajalta mukaan saadusta peitosta tutun synnyinkodin tuoksun. 

Nyt 7, 5 viikon ikäisenä pentu tunsi jo nimensä, teki asiat paperille (tai ainakin sinne päin) tai ulos ja ymmärsi, mitä "ei" tarkoittaa. Sitä sanaahan tarvittiin heti ensimmäisenä iltana: ehkä maailman ihanimmaksi esineeksi osoittautui vastikään kodin koira tulee taloon -muuttumisleikin yhteydessä olohuoneeseen tuotu törkeä kelta-violetti-lila-viininpunainen räsymatto. Matto lienee synnyinkodistani 70-luvulta, ja siinä on paljon ihania räsynpätkiä, joita pienen tihulaisen mielestä on kerrassaan mainiota repiä. Oikeastihan kyseisen maton rankaiseminen ei haittaisi ketään, mutta jos nyt kuitenkin yritettäis olla ihmisiksi noin mattojen kanssa yleensä. (Toistaiseksi tässä ei kyllä ole juuri kehitystä tapahtunut... se nyt vaan tykkää sisustaa.)

Ensimmäinen yö nukuttiin koko lauma koirahuoneen lattialla siskonpedissä, pentu meidän välissä. Se ei itkenyt koko yönä, mitä nyt ynisi tasaisin väliajoin sopivaa nukkumisasentoa etsiessään. Vapaapäivästä ja normaalia myöhemmästä nukkumaanmenoajasta huolimatta avasin silmät aamulla klo 7:20, ennen koiraa.