Koiraportti

Kirjoitin aiemmin siitä, miten Merri ei oikein viihtynyt yksinään - ei kompostikehikosta viritellyn porttikyhäelmän takana pelkässä koirahuoneessa, eikä laajemmalla rajatulla tilalla.

Siitä on nyt jo jonkun aikaa, kun hankimme väliaikaisratkaisuksi reilun metrin korkuisen koiraportin Peten koiratarvikkeesta. Jännä juttu, mutta minkäänlaisia yksinolo-ongelmia ei koiraportin asentamisen jälkeen ole ollut. Kun lähdemme pois kotoa, koira saa herkuilla täytetyn pentukongin (kuten sai jo ennen koiraporttia). Nykyään koiruus osaa jopa yhdistää kongin yksinoloon, ja herkkulelun nähdessään menee omatoimisesti huoneeseen odottamaan.

Kun tullaan kotiin, koira haukottelee pedissään, ja siihen mennessä kun itse ehtii koirahuoneen ovelle, koira istuu siivosti hiljaa portin takana ja katselee, että no jokos pääsis pois. Ei huutoa, ei vastaanottoseremonioita hyppimisen tai muun riehumisen merkeissä.

Okei, myönnetään. Pissa saattaa olla kotiin tullessa paperilla, ja koirahuoneen puisissa kaapinovissakin on vähän kynnenjälkee. Mutta aika pientä! Koskahan se askartelu alkaa...

Portti on siis sikäli väliaikaisratkaisu, että osaa rhodeista ei paljon metrin korkuiset portit pitele. Varsinaisena houdinina tunnettu Polkka-mutsi tuli taannoin pennuistairtautumisangsteissaan yli 132 cm korkeasta portista, ja onpa pikkulinnut laulaneet tuttujen koirien tuleen yli jopa korkeammistakin, jos portissa on ollut vaikka verkkoa, mitä pitkin on voinut kiivetä. Minulla on ollut aikomus piirtää kuvat ja teettää noin puolitoistametrinen koiraportti metallisepällä (minähän siis piirtelen työkseni erilaisia kikkareita ja tiloja). Kyselin jo syksymmällä tarjouksia, mutta kaikki olivat niin kiireisiä, etteivät hommaan vielä kyenneet. Jää nyt nähtäväksi, onko sille korkealle portille myöhemmin tarvetta, vai pärjättäisiinkö me tällä väliaikaisratkaisulla. En varsinaisesti laskis sen varaan.