29.7.2014

Riemuidiootti sai pokaalin: Naturea match show.

Hienoisen painostuksen alla taivuin viemään Merrin Match show:hun, eli leikkimieliseen, epäviralliseen koiranäyttelyyn. Niin mulla kuin Merrilläkään ei ollut aiempaa kokemusta näyttelyistä noin osallistujan näkökulmasta. Kyseessä oli Etelä-Hämeen koirakerhon järjestämä ja Naturea-koiranruokamerkin sponsoroima tapahtuma Hämeenlinnan Linnapuistossa.

Mis me oikeen ollaan? Eisevväliä, jee jee!

Paikalle oli saapunut muitakin Feanor's -perheen jäseniä. C-pentueen Vince oli paikalla turistina, mutta siskonsa Zola ja Inda osallistuivat myös näyttelyyn.


Vincemys nättimys!
Zola.

Muut Feanorsit kisasivat alle 1-vuotiaiden pentujen kehässä, me jouduttiin "aikuisten" isojen koirien kehään. Kolmas kehä oli omistettu aikuisille pienille koirille.


Zola kehässä, kaunis koira ja kaunis omistaja.
Myös Zolalle tämä oli ensimmäinen kerta match show:ssa.


Moi mä oon Zola ja mähän viihdyn kehässä!

Inda kehässä.



Äiti, mikä juttu?, kysyy Merri.

Merrin ja minun näyttelyihin liittyvä historiahan kulkee itseasiassa niin, että tätä koiraa "tilatessa" mä vielä halusin näyttelykelpoisen koiran. Sittemmin olen kyllä innostunut enemmän muista harrastuksista kuin näyttelyistä: Osaltaan kyse on tietysti omasta pelosta mennä, koska en vaan osaa, mutta myös siitä, että koska Merrin kohdalla tuskin on odotettavissa suurmenestystä sillä saralla, en näe ensisijaisen tärkeänä siihen niin panostaa. Mulla ei välttämättä ole kauheasti kilpailuviettiä, mutta sen verran kai kumminkin, että jos tietää, ettei koira ole ihan priimaa, ei niinkään tahdo lähteä kisaamaankaan.

Miksi sitten näyttelymenestyksen varaan ei voi laskea? Merri on periaatteessa näyttelykelpoinen, mutta sen ridge on epäsymmetrinen (kruunut eri kohdilla) ja häntä on kiinnittynyt hieman liian alas. Mutta minulle se on silti paras ja kaunein!


Tyypit keskittyy tulevaan suoritukseen?

Joka tapauksessa, Merriä olisi aikomus käyttää jokusessa oikeassakin näyttelyssä, ja sen vuoksi olisi painetta hoitaa muutama mätsäri alle, että koira tottuu olemaan kehässä. Täytyy kyllä sanoa, että tähänkin mätsäriin minut piti puoliväkisin pakottaa, ennen kuin sain itsestäni irti lähteä. Että jos siellä joku lähistöllä asuva lukija on menossa mätsäreihin syksyn/ talven aikana, niin pyytäkää ihmeessä mukaan.




Ensimmäisessä vaiheessa kehään meni kaksi koiraa, joista toinen, tuomarin mielestä parempi, sai punaisen nauhan ja Merri sinisen. Kaikki punaisen nauhan saaneet kisasivat ryhmäkehässä keskenään ja sinisen nauhan saaneet vielä keskenään. Ryhmäkehässä tuomari juoksutti vielä kaikki koirat kehän ympäri. Jatkoon menemättömät käteltiin kotimatkalle, ja viisi parasta jätettiin vielä kehään kisaamaan neljän parhaan sijoituksista.


Siinä on iso koira. Merri on pieni koira!

Toinen kehä meni meiltä paremmin kuin ensimmäinen. Ilmeeni lienee ollut näkemisen arvoinen sillä kohtaa, kun tuomari alkoi kätellä väkeä pois kehästä, ja me vain pysyttiin paikoillamme. Että mitenkä, mentiinkö me jatkoon!

Melkein-voittajan on helppo olla nättinä.

Niin me sitten kotiuduttin mätsäristä pokaalin kera, sijoituksena isojen koirien kehän kolmanneksi paras! Ei pöllömmin! Merri sai kiitosta paitsi siitä, että on hyvässä kunnossa, myös hyvästä meiningistä. Riemuidiootilla on takuuhauskaa aina!


Äiskä mä sain pokaalin!

Match show oli kokemuksena loppujen lopuksi positiivinen, vaikka itselleni ensimmäinen kehä tuntuikin olevan yhtä piinaa. Vähän myös tuntui, että vaikka match show:n pitäisi olla leikkimielinen, toiset kisaajat olivat aika tosissaan. Hui, liika vakavamielisyys kavahduttaa kyllä missä tahansa! Onneksi kehään kuitenkin pääsi vielä toistamiseen, niin alkoi meilläkin sujua ja saatiin vielä pysti ja ruokapalkintokin kotiinviemiseksi.

Parasta oli paitsi voittaa pelkonsa koiransa kehään viemisen suhteen, myös tavata niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia Feanor's -jengistä! Oikeastihan mä olin kuitenkin eniten yllättynyt siitä, että mun koirani osasi käyttäytyä! :D 






19.7.2014

Äly, Väläys ja Älynväläys eli ystävät yökylässä.


Saatiin kesällä Merrin ystävät Meeri ja Iiris viikonlopuksi yökyläilemään. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun muita koiria saapui Merrin reviirille ihan kotiin asti, joten oli jännää nähdä, miten koira käyttäytyy.


Ensin kuitenkin metsärallit!

Yksi jalka maassa, seitsemän ilmassa.





Koira ja muuan kenguru
Ai miksikö neidit Äly ja Väläys...?

No arvatkaa.

Hyvinhän Merri ystävät kotiinsa suvaitsi. Kun Iiris meni lipomaan Merrin ydinluunjämiä, tuli Merri viereen kuin kysyäkseen, notta eiks ookin hyvää?, eikä sitä tuntunut ollenkaan haittaavaan luun lainaaminen kaverille. Jaettu ilo, paras ilo! Yhtälailla okei oli myös Merrin sohvapaikan valtaaminen.




Kun emäntä yösyömään lähti...
Kolme koiraa pukee mua, eikö vaan?
Vaikka toisen päivän metsälenkki oli kyllä rauhallisin, mitä tällä kokoonpanolla on nähty, riitti vielä vähän virtaa hepuleihin. Jopa kakaroita vanhemmalla Iiriksellä (keskellä). 
Ystävykset
Tulkaa vaan kaverit toistekin!
Kunnes kotiinlähtöpäivänä ei enää jaksanut. Yhtään.

14.7.2014

Uimahommia Oulussa

Siltä varalta, että menneestä ihanasta kesästä ei ole esitelty vielä riittävästi koirauimakuvia, tässä vähän lisää.

Matkalla Kemistä kohti kotia pysähdyimme Oulussa morjestamassa paikallisia koirakavereita Nuuttia, Seraa ja Sannia ja uittamassa koko laumaa eräällä hiekkakuopalla. Tähän mennessä lämmintä kesää Merristä oli kyllä kehkeytynyt varsinainen uimamaisteri!

Kaverrrreita, jiiiii-haa!



Edessä isotäti Sera sekä Nuutti, taempana Sanni-täti ja puun takana Merri. (Toivottavasti tunnistukset meni oikein!)

Keppiviestin parikisa


13.7.2014

Koiraystävällinen Kemi

Kirjailin aimmin kesäisen, koiraystävällisen roadtrippimme vaiheita ensin kasvattajan koiraleiriltä, sitten Tammisaaresta, Hangosta ja Bengtskärin majakalta sekä viimeksi Saariston rengastieltä. Nyt oltiin päästy reissun pohjoisimpaan kohteeseen, ja käytiin katsomassa, miltä synnyinkaupunkini Kemi näytti kauniina kesäpäivänä koiranomistajan silmin. Päivä oli Merkkarin yksivuotis-syntymäpäivä, sen juhlallisuuksista kirjailin edellisessä postauksessa. Nyt Kemiin!


Ylpeä yksivuotias

Mikä lieneekään todennäköisyys, että astuttuasi ulos autosta Kemin sisäsatamassa tapaat melkein saman tien kaksi rhodesiankoiraa? Ajattelisin, ettei kovin suuri, mutta näin sattui. Nämä ruotsalaiset rhode-tytsyt olivat kesälomareissulla Kemissä.




Entä mikä on todennäköisyys, että kesän road tripin yhdeksi koiraystävällisimmistä paikoista osoittauukin synnyinkaupunkisi Kemi, jota et ole tähän asti pitänyt edes kovin ihmisystävällisenä? No, näinkin pääsi tosiaan käymään. Sisäsataman kahviloista ja ravintoloista lähes kaikkiin toivotettiin koirat tervetulleiksi.


Huomaatteko, olen itse kerrankin kameran takana!



Kävimme juomassa limsat ensin yhdellä terassilla, ja edettyämme noin kymmenen metriä toisen kohdalle, jouduimme jälleen pysähtymään. Paitsi että Satamakahvila Nuotan terassin molemmilla sisäänkäynneillä tehtiin selväksi, että koiravieraat ovat lämpimästi tervetulleita, halusi henkilökunta myös valokuvata koiraa käynnissä olevaan Kesän komein hurtta (tmv.) -kilpailuun. Ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettänyt koira sai vieläpä ilmaisen siankorvan työstettäväkseen. Eihän siinä tietenkään ihmistenkään auttanut kuin käydä taloksi tällekin terassille...


Päivänsankari sai siankorvaa syödäkseen.

Koirille oma ruokalista!






Kesäsilmin kun katsoo, on tämä osa Kemiä vallan oivallinen paikka pistäytyä. Jos ei matkaa liikaa kerry, voi tätäkin ajatella oivana kesäretkikohteena koiran kanssa.

Merri 1 vuotta!

Merrin ensimmäistä syntymäpäivää vietettiin vanhempieni luona pohjoisessa Suomessa. Helle helli lomalaisia, ja niinpä synttärityttökin vietti päivää lomaa uimalla raikkaassa, kirkasvetisessä Kemijoessa ja tutustumalla Kemin sisäsatamaan. Koiraystävällisestä Kemistä julkaisen erillisen jutun ensi kerralla, ettei tämä jo valmiiksi megapitkä postaus veny aivan mahdottomaksi.


Vesipeto

Syntymäpäivää edeltävänä iltana uitiin mummolani lähistöllä Keminmaan Länsikoskella, sangen lähellä Taivalkosken voimalaitosta. Kun on juuri tullut Turun saaristosta ja ihmetellyt siellä sameaa, leväisää vihreää vettä, on täällä kuin toisella planeetalla. Katsokaa nyt tuota veden kirkkautta ja puhtautta! 


Tämä on maailman paras paikka. Mun mielestä, eikä Merrikään huonoa tykkää.




Synttäripäivän riennot aloitettiin - milläs muulla kuin poikkeamalla uimasilla! Tällä kertaa ollaan Keminmaan Jokisuulla, ei kovinkaan kaukana kohdasta jossa Kemijoki yhtyy Perämereen. Lapsuuteni maisemissa, tälläkin rannalla on tullut polskittua! 





Merrillä on omintakeinen tyyli syöksyä kepin perään. Ensin ravataan, sitten tehdään hervoton hyppy ylöspäin...

...minkä jälkeen molskahdetaan näyttävästi veteen ja uidaan loppumatka.

Joessa virkistymisen jälkeen poikettiin ihmettelemässä Kemiä, minkä jälkeen oli aika pienten synttärijuhlallisuuksien. Kaupasta märkäruokaa ja nakkeja, ja ex tempore myös mansikoita ja kermavaahtoa, jottei ihmisetkään jää osattomiksi! Ei muuta kuin viestiä enoille, ja kohta juhlittiinkin karvakakaraa kahvin ja mansikkatortun merkeissä!


Yksivuotiaan nakkikakku. Design Jannen käsialaa... ;)
Koiran synttärit, mikä ihana tekosyy leipasta kakku ja keittää kahvit sukulaisista parhaille!

Mikä maksaa? Tänne se kakku!
Kunnia synttärisankarille keskittymisestä - näitä kuvia ottaessa kameran takana seisoi kuvaajan lisäksi jopa seitsemän muuta ihmistä!

än - yy - tee...

...ja sitten ei voinut enää keskittyä. Edellisen kuvan ja tämän välillä oli vain muutamia sekunteja...

1-vuotias Merri on kasvanut melkoisiin mittoihin: korkeutta taitaa olla yli 66 senttiä (luotettavaa mittaustulosta ei ole, mutta apina on korkeampi kuin 66-senttisiksi mitatut kaverinsa), pitkä se on kuin valtamerilaiva ja painoa noin 35,5-36,5 kg.

Kuvia etsissiessäni kävin läpi blogin vanhoja postauksia. Tänä päivänä asettuu sangen jännittävään valoon kommenttini, että ensitapaamisella tämä meille kaavailtu koira oli minusta vaikuttanut hieman rauhallisemmalta ja hiljaisemmalta kuin pentueen vilkkaimmat kaverit. Anteeksi mitä. Ei ole ehkä koskaan ollut rauhallinen (paitsi kotona nykyään on), eikä varsinkaan hiljainen! Oikein naurattaa tämä, mahtaako yksikään koira laulaa ja ilmaista äänellä tunteitaan yhtä paljon, kuin meidän apina!

Niin, ne ensi tapaamisella vilkkaimmilta vaikuttaneet pennut olivat tuolloin neidit pinkki (Bette) ja lila (Lara). Hassua, sillä Larahan on poppoosta varmaan rauhallisin!


Tästä se lähti: meidän ja 4,5-viikkoisen "Miss Red" -mötkäleen ensitapaaminen elokuussa 2013 .

Penneli sai aika nopeasti liikanimen "läskikoira". Se oli jotenkin niin massiivinen
ja raskasrakenteinen ollakseen narttu. Ja tuota nahkaakin riitti ja riitti.


7,5-viikkoinen tyyppi ihmettelee, mihin hänet on tuotu, ja ketä nuo oudot tyypit on. Se näyttää nykyisinkin nojatuolissa nukkuessan kyllä ihan samalta.

Syli oli heti paras paikka. On muuten edelleen.

Ei pysty, ei kykene, huusi ensimmäistä kertaa takkiin puettu pieni eläin
kasteenkostealla nurmella. Voinette ilmeestä nähdä mikä marmatus kuului!

Tjoo. Hitaasti mutta varmasti aika alkaa kullata muistoja, sillä pentukuumehan tällaisia kuvia katsellessa tulee! ;)