Enimmäkseen sekoilua: Rally-toko II

No ku minä vaan haistelisin

Kyllä on välillä palkitsevaa tää koiratouhu. Sitä herää lauantaina kukonlaulun aikaan ja ajaa kaks tuntia treeneihin, on muka itse olevinaan niin hyvällä tsempillä liikkeellä. Ottaa koiran autosta radalle, ja apina totee, että ei muuten kiinnosta sinä tai sun treenit tai namit tai lelut. Tämä tieetysti samalla viikolla äärimmäisen hyvin menneiden toko-treenien kanssa. Ei oo helppoo, koskaan ei tiedä mitä saa, kun ton kanssa liikkeelle lähtee.

Oli syyskuun alku ja oltiin siis Kellokoskella kasvattajan järjestämällä rally-tokon jatkokurssilla. Huonojen treenien jälkeen jää helposti maansa myynyt olo. Niin tälläkin kertaa, siitä huolimatta, että ohjeilla ja naminvaihdolla toinen kierros menikin erittäin hyvin (ja näissä kuvissa taitaakin näkyä enemmän niitä hyviä hetkiä). Nooooh, pyssyypä nöyränä... ja onneksi tätä lukevista joku muukin taitaa tietää, mistä puhun. :)

Rally-toko ei ehkä sillä tavalla kuulu mun silmissä kiinnostavimpien lajien sarjaan, että sitä viikosta viikkoon jaksaisin treenata - ainakaan tällä hetkellä. Mutta kun on mahdollisuus tällaisiin lyhyempiin rykäisyihin, joiden ohessa pääsee tapaamaan kasvattajaa, sisaruksia ja muita Feanor's -lauman jäseniä, niin tykkään kyllä! Mukavaa touhuta välillä vähän erilaistenkin harrastusten parissa.

Idiootti ja riemuidiootti. (En kyllä tiedä, miksi sanovat, että koira ja omistaja alkavat muistuttaa toisiaan...)

Neljä päivää näiden treenien jälkeen koira aloittikin ensimmäiset juoksunsa, mikä saattoi ehkä hieman selittää holtitonta nenäheikkeilyä. Sitä myöten myös tämä kurssi jäi meiltä vain tämän yhden kerran mittaiseksi. Totesin, että pidetään nyt kolmen viikon tauko kaikesta treenaamisesta, kun kerran kiinnostus siihen oli lähinnä sattuman luokkaa.

On niin ittensä näkönen, että selkeesti passikuva-ainesta! 

Jutun kuvat Terhi Lehto, kuvankäsittely Janne.

Rauhoittumisen taito

Näin kesäkuussa facebookissa ilmoituksen, että treenipaikassamme Koirakoutsilla olisi yksi paikka vapaana Rauhoittumisen taito -nimiseen teemapäivään. Mietin asiaa yön yli, ja ilmoitin itsemme mukaan, vaikka hinta hieman kirpaisikin köyhän lompakkoa. Meillä kun oli ollut hieman tekemistä tuolla nimenomaisella saralla, joten teemapäivähän olisi kuin meille tehty! Päivän aikana saatiinkin hyviä neuvoja, mutta ristiriitaisilta ajatuksiltakaan ei vältytty. Niistä jälkimmäisistä lisää tuonnempana.

Merrillä siis oli/on hieman vaikeuksia tilanteissa, joissa pitäisi "vain olla", oli kyseessä sitten lyhyt odottelutilanne omistajan vierellä tai jääminen kytkettynä odottamaan vaikka ulkotreeneissä ilman omistajaa. Kesäloman lähestyessa haaveilin, että voisin istua puistossa piknikillä tai terassilla ruokailemassa ilman, että mukana oleva koira laulaa kärsimättömänä ja vaatii jatkuvaa toimintaa.

Ensimmäinen valaistuminen oli, että jos koira sisällä osaa olla tekemättä mitään, mutta aina ulkona ollessa liikutaan ja puuhastellaan, niin miten ihmeessä se voisikaan ymmärtää ulkosalla ei-minkään- tekemisen päälle, jos sen maailmassa sellaista ei koskaan tapahdu. Eikä salaisuus tämän ei-minkään-tekemisen opetteluun ollut sen ihmeellisempi, kuin muutenkin treeneissä tehty namista luopumisen harjoittelu ja sitä kautta pidemmän keskittymisen opettelu. Näin ne siis välillä jotkin asiat ovat yllättävänkin yksinkertaisia, niitä ei vain aina tule ilman apua ajatelleeksi aivan loppuun asti!

Sikälimikäli jollekin lukijalle namistaluopuminen on uusi asia, niin tarkoitus on, etten pyydä koiraa tekemään mitään, vaan esitän sille avoimen palkan nokan eteen ja annan sen itse keksiä ja tarjota: Namia siis pidetään avoimella kämmenellä koiran nenän edessä (tuossa ylläolevassa kuvassa mun käteni on kyllä liian kaukana). Koiran käytöstä ohjataan ainoastaan sitä kautta, että ei-toivottu toiminta sulkee kämmenen tai vie koko namikäden pois näkyviltä. Mikäli koira yrittää tavoitella namia, koko namikäsi katoaa selän taakse. Mikäli koira katselee toisaalle, kämmen sulkeutuu (jos siis tavoitellaan kontaktia). Palkkabaarikäsi pysyy paikallaan koiran nenän edessä, ja palkka annetaan koiralle sillä vapaalla kädellä.

No, tää nyt oli varmaan valtaosalle lukijoista ihan tuttu juttu! Samaa juttua noudattaen siis koiran paikoilleenrauhoittumista pidennetään pikkuhiljaa, minkä jälkeen pidennetään myös aikaa että nami otetaan taskusta käteen. Joka toisen palkan on kuitenkin hyvä tulla nopeasti motivaation ylläpitämiseksi.

Kesähommia: pihalla tekemässä ei-mitään.

Siispä me sisällytimme lyhyisiin remmilenkkeihimme istuskelua puistonpenkeillä. Aloitettiin jostain kymmenestä sekunnista palkkojen välillä ja päädyttiin jonnekin 40:en. Tässä herkästi piippaavan koiran tapauksessa tarkoitus tietysti on, että koira ei ehdi hermostua ja mölyt pysyy mahassa. Pikkuhiljaa kärsivällisyys kasvaa. Eikä siinä mennyt kauaakaan, että istahtaessani puistonpenkille koira asettuu heti istumaan eteeni ja ottaa kontaktia, koska kohta saa herkkua!. Sama juttu, jos istun maahan, asettuu koira makuulle eteeni. Ahne koira on kyllä kiitollinen, eritoten tällaisissa koiran "namiautomaatiksi" mieltämissä jutuissa!

Siitä, miten rauhoittuminen ja ei-minkään-tekeminen myöhemmin kesällä onnistui, saatte lukea myöhemmin ainakin saaristoreissun ja mätsärireissujen yhteydessä - enpäs paljastakaan vielä!

Namista luopumisen kautta tähänkin tilanteeseen päästiin.

Rauhoittumispäivässä mukana oli useampikin koira, jolla ongelmana oli joko vetämisongelma muiden koirien läheisyydessä, liikojen kierrosten nousu vaikka treenipaikan pihaan ajaessa tai liika kuumuminen agilitytreeneissä tai vastaavaa. Meillähän on ollut riesana juurikin tuo ensimmäisenä mainittu. Ja jos ei pääse rynnimään vetämällä, tulee suusta sellainen vinkulaulu, että heikompia hirvittää.

Tähän liittyen keskusteltiin koiran stressitasosta. Jos koiran stressihormonit ovat korkealla, se mitä luultavimmin ilmenee rauhattomuutena tai jonain muuna ei-toivottuna käytöksenä. Osan kodinremontointitaipumuskin voi johtua tästä.

Riehut ja painit toisten koirien kanssa nostaa koiran stressitasoa ja sen palautuminen normaalille tasolle voi kestää jopa useita päiviä. Jos koira vetää monta kertaa viikossa sata lasissa metsässä, painii koirapuistossa, tykittää agilityssä ja sen lopunkin ajan leikkii pallonheittely- ja vetoleikkejä omistajan kanssa tai vähintäänkin treenaa tokoa, se ei ehkä koskaan pääse täysin palautumaan. On tietysti yksilöllistä, minkä verran stressiä mikäkin koira kestää, mutta kenelle tahansa koiralle on varmasti tärkeää viettää myös lepopäiviä, jolloin ei tehdä yhtään mitään. Ei edes sitä olohuonetokoa.

Esitettiin kysymys, kuinka usein koiran edes on tarvetta päästä riehumaan toisten koirien kanssa? Tämä herätti itsessäni kyllä ristiriitaisia ajatuksia, itse kun tunnustan lähestyneeni energisen koiran puuhasteluntarvetta melko pitkälle sitä kautta, että enemmän olisi enemmän... Mutta on tuossa tietysti ajatustakin, en mä sitä kiellä. Ajatus kun on päässyt muhimaan päässäni, niin olen alkanut ottaa vähän rennommin tuon apinan kanssa. Ei sen tarvi päästä kolmea kertaa viikossa riehumaan,  eikä edes joka päivä irti. Pitkä hihnalenkki lähimetsässä on aivan ookoo silloin tällöin. Samoin yhden päivän liikunta- ja yhdessätekeminen voi olla myös hihnassa tehty hölkkälenkki, saapa liikuntaa omistajakin, ja hitaampitempoinen liikunta tekee hyvää myös koiran syvälle lihaksistolle.

Meinaan vähän eksyä aiheesta, takaisin siihen rauhoittumisteemaan.

Toinen ajatus tähän toisten koirien kanssa riehumiseen oli, että jos se paras "särkänniemee, linnanmäkee!" hauskanpito, mitä koira tietää, tapahtuu toisten koirien, ei omistajan kanssa, niin koira kokee ne toiset koirat myös kiinnostavammaksi kuin omistajansa, jolloin se tietysti haluaa vetää niiden luokse sen sijaan, että keskittyisi omistajaansa. Saattaa kuulostaa kukkahattutäteilylle, mutta tämä homma on jo omakohtaisesti todettu päteväksi. Kun ollaan otettu asiaksemme leikkiä ja puuhastella koiran kanssa enemmän ja motivoida sitä leikillä myös treeneissä, ollaan saatu sekä koira motivoituneemmaksi treenihommiin, että kiinnostusta luoksetuloon - että edistystä vetämisongelmaan! Mutta jotta en taas lähtis sivuraiteille, niin leikkimisestä ja motivoinnista lisää ensi kerralla.

Rauhoittumisen, stressitason ja treenaamisen yhteydestä vielä sen verran, että siinä missä me jossain vaiheessa yritettiin ratkoa koiran vetämistä ja sekoilua treenipaikalla sen avulla, että annettiin sen ennen treenejä juosta 15 minuuttia höyryjään pihalle koirapuistossa, meillä on nyt aivan toisenlainen taktiikka: nyttemmin me rauhoitetaan sekä treenipäivä että sitä edeltävä päivä tolkuttomalta riehumiselta. Keinot on monet, sano mummo kun kissalla pöytää pyyhki! Palaan tähänkin aiheeseen vielä seuraavalla kerralla.

Luennolla ja harjoituksisaa tuli esiin vielä monia muitakin seikkoja, mutta tässä nyt sitä osastoa, joka liippasi läheltä ja sen takia jäi mieleen. Heräsikö ajatuksia? Millaisia rauhoittumistarpeita teillä on, ja onko teillä lisävinkkejä tavalla tai toisella rauhattomille koirille? Sana on vapaa!

Täystuhon (ja omistajien) ryhtiliike

Kerroin aiemmin, miten Merrin murkkuikä tai muutos arkirutiineissa tai ne yhdessä saivat aikaan melkoista.tuhoa kotona.  Meiltä ei löydy enää yhtään sohvatyynyä, koska hunsvotti suolesti ne kaikki.

Eräänä pävänä se oli kiskonut takkia eteisen vaaterekistä ja saanut sen kaatumaan. Kaatumisesta oli kai lähtenyt ääntä, sillä yksi muovihengari oli räsähtänyt palasiksi, ja kaaosta säikähtänyt koira kurkki varovasti sohvan nurkasta kotiinpalaajaa.

Erään viikon saldo oli kaksi tyynyä, yksi torkkupeitto ja yksi matto. Kyllä, luitte oikein: räsymaton voi purkaa - keskeltä! :D

Näistä hunsvotin tuhoista kun on julkisesti avautunut, niin on saanut sitten myös kestää seuraukset: jonkin verran on neuvojia riittänyt. Joku oli huolissaan, että koirani kärsii ilmiselvästi eroahdistuksesta, mutta ei se mielesäni sitä ollut. Jos koiralla oli kotoa lähtiessäni luu tai kongi työstettävänään, sitä ei pätkääkään kiinnostanut, vaikka olisin palannut takaisin noutamaan unohtamaani asiaa. Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että eroahdistunut koira ei toimisi niin. Se ei myöskään enää pitänyt kotona meteliä poissaollessamme (naapurit sanovat samaa). Taannoinen kotona möykkääminen liittyi siis ilmiselvästi siihen, ettei se millään halunnut olla teljettynä koiraportin taakse.

Eroahdistuksesta sanotaan myös, että se kohdistuu selkeästi yhteen perheenjäseneen, ja sitä ilmenee kun tämä henkilö ei ole paikalla, vaikka joku muu olisi. Sellaista ei ollut huomattavissa.

Sisustusassistentti Merrin mielestä halpa rahi sai luvan lähteä.

Ongelma meillä oli joka tapauksessa, ja olimme kahden vaiheilla: joko se korkea koiraportti hoidetaan paikalle ASAP ja Merri viettää taas päivänsä vähän rajatummassa.tilassa, tai sille hankitaan kuonokoppa ja se viettää sitten päivänsä laajemmassa.tilassa mutta koppa päässä. Muut rhodesiankoiran omistajat suosittelivat koppaa, ja näistä kahdesta vaihtoehdosta se se alkoi meistäkin tuntua paremmalta.

Emme kuitenkaan koskaan ennättäneet sellaista hankkia. Pari viikkoa sekoiltuaan Merri rauhoittui kuin taikaiskusta, eikä tuhonnut enää mitään. Aamutoimien aikana se ei pyörinyt jaloissa hermostuneena kuten aiemmin, vaan makoili sohvalla rentona ja katseli menoa sieltä. Kotona käydessä se tassutteli väsyneenä tervehtimään tulijaa. Tämä teksti on pääosin kirjoitettu, kun Merri oli ollut viikon yksin kotona tuhoamatta mitään.

Osaan olla jo nätisti yksin kotona.

Mikä tässä välissä muuttui? Jannen aloitettua opiskelunsa Merri sekoili kaksi viikkoa ja kolmantena oppi olemaan. Eli saattoihan tuo vain tottua ja hyväksyä tilanteen. Mutta pieniä muutoksia tehtiin:

Kolmatta viikkoa edeltävänä viikonloppuna käytiin molempina päivinä kaverilenkeillä, joten koira oli viikonlopun aikana väsytetty huolellisesti. Tämä ei kuitenkaan niin merkittävästi poikkea aimmasta toiminnasta, joten se tuskin on syy. Ei parit viikonloppuriehut enää loppuviikosta paljon paina.

Hommattiin Merrille toinen iso Kongi. Aiemmin se sai sekä aamulla että iltapäivällä työstettäväksi yhden jäisen kongin ja luun. Nyt se saa aamulla kaksi kongia ja iltapäivällä kongin ja luun. (Täytämme kongin yleensä pääosin märkäruualla, koska se jäätyy kovaksi massaksi, jota koira joutuu työstämään jopa 45 minuuttia).  Jäin eräänä aamuna hetkeksi seuraamaan kun koira kanniskeli ja järjesteli kahta jäistä kongiaan. Näytti olevan Erittäin Tärkeää Puuhaa. ;)

Sivuhuomautuksena: Paras löytämämme aktivointipuuhasteluasia on kyllä jäiset potkaluun keskiosat. Tyyppi jaksaa puuhastella tollaisen kanssa tunnista kahteen! Annettiin Merrille aiemmin silloin tällöin samaa tavaraa kuivattuna (jota hankittiin ihan Prismasta, nimellä BestIn Hubert Ydinluu). Merri rakasti niitäkin, mutta noin neljän euron kappalehinta on hieman suolainen.

Toinen muutos oli, että jätimme päiväksi myös oman makuuhuoneemme oven auki. (Aiemmin sillä oli ollut käytössään vain koirahuone, eteinen ja olohuone). Merri saattaa viihtyä kovinkin pitkiä aikoja istuen makkarin sängyllä ja tarkkaillen ikkunasta takapihan puistopolun tapahtumia. Tuo on se ikkuna, josta se kaikkein parhaiten näkee ulos, kun olohuoneen ikkunan alla on näkymät peittävä parveke, eikä etupihan isolla.pihalla tapahdu koskaan mitään. Takapihan puistopläntillä on lintuja, jäniksiä, muita koiria, ohikulkijoita, ja sen takana liikehuoneistojen pihoissakin liikehdintää. Sitä se jaksaa seurata pitkät ajat. Siispä ajattelin, että moisesta puuhasta voisi olla apua päivien tylsyyteen. Otin tietoisen riskin, että tästä voi myös olla seurauksena silputut tyynyt, peitot ja patja... mutta näin ei onneksi käynyt.

Kolmas muutos oli, että otettiin sekä aamu- että lounaslenkin osaksi lyhyet tokosessiot häiriön alla. Käydään tekemässä kontaktiharjoituksia ja pieniä treenijuttuja kaupan pihassa, bussipysäkillä... onhan tässä paikkoja. Tätä ennenkin siis käyettiin osa noista lenkeistä pieneen treenailuun, mutta ei ennen tätä häiriön alla.

Minusta ainakin tuntuu, että tuosta päivittäisestä häiriöharjoittelusta on ollut suunnattomasti apua myös hihnakäytökseen, keskittymiseen treeneissä ja ylipäätään ihan kaikkeen. Tuntuu, että yhden viikon aikana koirassa tapahtui huimaa kehitystä monella saralla! Sittemmin häiriötottistelut ovat kyllä jääneet satunnaisiksi, ei tämän elukan kanssa passanne liikaa rutiineja muodostaa.

En sitten tiedä - loppuiko sillä uhma, tottuiko se uusiin rutiineihin vai oliko joku tapahtuneista muutoksista tai kaikki ne yhdessä se, mikä rauhaisen elon on aikaansaanut? Niin tai näin, pääasia, että rauha on nyt ainakin toistaiseksi ollut maassa (tätä julkaistaessa jo pari kuukautta), ja olen oikein ylpeä pienestä hunsvotistani! Eiköhän siitä vielä koira saada.

Koiran haastava viikko

Meillä muuttui vast'ikään arjen rutiinit, ja Merrille muutos tarkoitti totuttelua pidempään yksinoloon. Tähän asti Merri oli viettänyt lähinnä 4-5 tuntia yksin, eikä sitäkään joka päivä, mutta uusien rutiinien myötä sen oli jäätävä yksin heti aamusta, ja koko työpäivän ajaksi. Ainakin vielä toistaiseksi käymme viihdyttämässä ja pissattamassa sitä jossain vaiheessa päivää.

Maanantai:

Pieni kotiapulaisemme oli avuliaasti päättänyt esikäsitellä eteisen lattialle tipahtaneen päivän postin. Yksi mainoslehti oli luettu, minun kauan odotettu Verkkokauppa.comin pahvikuori oli avattu - kuin myös kuoren sisällä ollut tuotepaketti! Tiedä sitten, oliko koiralla käynyt elämä tylsäksi ja ajatellut, että tuolla HDTV-adapterilla voisi kätevästi katsoa Netflixiä tv-ruudun kautta... Jonain toisena päivänä Merri oli päättänyt aikansa kuluksi tutustua Jannen luottamustoimen kokouskutsuun ja liitteenä olleeseen aineistoon, mutta viikon aikana niin Pelit -lehti kuin Mondo ja Tiede -lehtikin oli jätetty koskematta! Siis viihde, politiikka ja sisustaminen kiinnostaa (siitä sisustamisesta tuonnempana), mutta tiede, pelaaminen ja matkustelu ei ole aivan niin lähellä sydäntä?

Mutsi hei, sulle tuli joku paketti. Mä auton ja avasin sen jo!

Tästä tuli kyllä ensimmäisenä mieleen edellisenä päivänä sivuttu keskustelu ja Riikkiksen taannoin lehteen kirjoittaman aktivointijutun saama palaute. Ehkei tosiaan ihan palautteen mukaan (en referoi sitä tähän, koska haluan, että luette linkin takaa Riikkiksen hauskan jutun!), mutta tässä kohtaa on kyllä koiran mielestä tainnut postiluukusta tipahtaa kasa aktivointileluja...

Keskiviikko:

Olen kuullut paljon koirien aamuhepuleista, mutta tähän mennessä Merrillä ei sellaista ilmiötä ollut ilmennyt, mitä olinkin vähän hämmästellyt. Uusien päivärutiinien alettua oli Merri kuitenkin keskiviikkoon mennessä hoksannut, että aamulla nuo tyypit lähtee, käy päivällä moikkaamassa, pissattamassa ja vähän treenaamassa, ja iltapäivä ollaan taas yksin. Sitämyöten aamuhepulit tuli tutuksi meidänkin perheessä.

En tietenkään tiedä, liittyykö se tässä tapauksessa pian koittavaan yksin jäämiseen, vai onko se vain isokirjaimista vinkkiä siitä, että tänne nyt se lähtökongi niinkun olis jo!

Tulinpa muuten vastikään sanoneeksi, että sohvatyynyt on nykyään ihan järjestään lattialla, mutta onneksi niitä ei ole hetkeen hajoitettu. No...

Torstai:

Täällä on t y l s ä ä  !

Että tämmöisten haasteiden keskellä me nyt eletään. Totuttelua, totuttelua...

Houdini

Se oli kyllä tiedossa tuota eläintä hankkiessa, että Polkka-äidin jälkikasvu ei aivan välttämättä pysy minkään aitausten tai porttien tai viritelmien takana... eikä se tietysti pysykään, kuinka ollakaan.

Syksyllä hommattiin koirahuoneen oveen ensin metrin korkuinen portti - tiedossa oli, että se on väliaikaisratkaisu, eikä tule pitelemään tyyppiä takanaan kovinkaan pitkään. Yllättävän monta kuukautta siinä sitten kuitenkin kesti, ennen kuin elukka keksi, että siitähän voi myös kammeta yli.

Siinä kohtaa, kun portti loppuvuodesta loppuvuodesta alkoi olla koiralle lähinnä koristeen tasoa, eikä kukaan vieläkään siihen hätään ehtinyt tekemään meille korkeampaa porttia (enkä minä piirtämään sitä), kävi Janne hakemassa Biltemasta halvan pikkuportin, jonka asetti oviaukkoon nurinpäin edellisen portin päälle.

Ei mennyt kauhean montaa kuukautta, että kaveri oli keksinyt, miten ylemmän portin voi yksinkertaisesti vain avata, ja sitten kiivetä alemman portin yli.

No. Viritettiin portit siten kiinni toisiinsa, että ylempää porttia ei yksinkertaisesti pääse aukaisemaan. Hahaa, pysyisipä takana!

... tai sitten ei. Eräänä päivänä ystävämme hunsvotti oli sitten todennut, että no jos ei sitä voi avata, täytyy mennä läpi! Tavalla tai toisella koko ylempi portti oli irroitettu ovenpielestä, ja koira tepasteli jälleen ovelle vastaan tervehtimään kotiintulijaa.

...ei se varmaan auta kuin löytää aikaa piirtää se oven korkuinen portti!

No siis... 

Toisaalta, meillä on viime aikoina ollut vähän ohjelmanumeroa myös sen kanssa, että kun koira ei pääse portista läpi, se huutaa. Siksipä me ihan viime päivinä ollaan pidetty sitä irrallaan asunnossa, ja hyvin on mennyt (toistaiseksi). Ehkä se ei vaan siedä tilan rajoittamista? Tai, kuten (koiraton) työkaveri sanoo, ehkä meidän pitää vaan hyväksyä että se on perheenjäsen, eikä lukita sitä mihinkään... ;)

Häkki

Joululomalla anopin luona huomattiin, että meidän täytyy käydä jouluostoksilla vuorotellen. Eikä kauheasti olisi asiaa myöskään kavereiden kanssa ruokailemaan, ei ainakaan ilman koiravahtia. Arvaamatonta pientä askartelijaa kun ei uskaltaisi jättää ysinään toisen ihmisen asuntoon.

Se tuli melkoisena heräteostoksena, mutta hetken asiaa pohdittuamme totesimme, että epäilemättä sille elukan eliniän varrella käyttöä löytyy. Ja jos ei löydykään, sen varmasti saa myytyä eteenpäin.

Niin me siis hurautettiin yhteen Oulun Musti ja Mirri -myymälään ja hetken päitämme raavittuamme (kankainen kevythäkki? Kevytmetallihäkki?) kannettiin kaupasta ulos jättikokoinen kevytmetallihäkki.

Ja sit mä niinku laitoin ne molemmat häkkiin.

Merri on autohäkin kanssa jo tottunut häkissäoloon, joten ei mennyt aikaakaan, kun se otti uuden ison häkin omakseen. Häkki oli majapaikkamme olkkarissa (anoppi varmasti arvosti tätä jouluisaa sisustuselementtiä!) ovi avoimena, eikä aikaakaan kun Merri tepsutteli sinne varastamansa luun kanssa. Ei se juuri ollut millänsäkään, jos oven laittoi kiinni.

Eipä sillä, häkistä huolimatta me tällä kertaa tehtiin jouluostokset vuorotellen, eikä koko reissun aikana jätetty kaveria häkkiin yksinään. Siis ei, en mä Jannea häkissä koiran seurana pitänyt, vaikka kuvamateriaalin pohjalta niin voisi ajatellakin. Ei olla itseasiassa vielä tähän päivään mennessä laitettu koiraa häkkiin kotoa poistuessa. Että onpa nyt sitten häkki, vaikkei tiedetäkään mitä sillä tehtäisiin. On se silti koiralla ahkerassa käytössä tuolla koirahuoneessa ollut.

Ja saatiin jopa tarjous koiran hoitopaikasta Oulussa, jos jatkossa tarvitsee päästä jouluostoksille tai ulos syömään. :)

Long time no see

Merri koki marraskuisella pohjoisen reissulla myös ensimmäisen kunnon pakkaskelin. Kemin-Keminmaan tietämillä oli eräänä kauniina sunnuntaiaamuna kolmentoista asteen pakkaneen.

Matka oli Merrin ensimmäinen pidempi kyläilyreissu, ja kakara osasi olla jotenkin yllättävän fiksusti. Lieneekö sitten äidiltä perittyä vieraskoreutta, mutta matkan aikana ei havaittu juuri minkäänlaista sekoilua, seinä-katto-lattia -riehuja, sisälle kuseksintaa tai muutakaan räyhähenkistä toimintaa. 

Näähän on hommannu mulle tosi kivan koirapedin tänne!

Ikäänkuin se olis ymmärtänyt, että vieraisilla käydessä ollaan siivosti, ja sitten vasta kotona ollaan kuin ellun kanat.

Hei mähän sovin sisustukseen, taidan kuulkaas jäädä tänne asuun!

Sattuipa reissulla muutakin jännää. Vanhempieni luona vieraillessamme päädyttiin lenkille seurassa, jossa en ollut ollut ehkä noin pariinkymmeneen vuoteen! Tavattiin nimittäin koiran lenkityksen merkeissä mun entinen naapurintyttö ja lapsuudenystävä, jonka kanssa meillä oli tapana käydä taluttamassa naapuruston mummojen ja pappojen koirat.  

Jos ei nopeaa törmäämistä kaupungilla lasketa (josta siitäkin on vähintään kymmenen vuotta), oltiin edellisen kerran taidettu tavata yläasteikäisenä! Sittemmin ollaan kuljettu vähän eri polkuja, eikä olla satuttu kohdakkain. Muuten en varmaan muistaisi niin ajan kulumista, mutta siitä päättelin, että K on ehtinyt tässä välissä kasvattaa yhden lapsen aikuisikään, ja minä en oo saanut aikaiseksi vissiin oikein mitään. :D

Aurinko korkeimmillaan! Kuva otettu puoliltapäivin. 

Vielä kertaalleen Oulunsalon kautta ennen kotimatkaa.

Tuu jo, mutsi!

Kiitohei! Pohojosesa on niiiiiin kivaa!

Mutta puheenollen siitä, miten hyvin Merri käyttäytyi kyläpaikoissa, niin kotiin päästyämme olikin sitten sopivaa purkaa kaikki säästöön jäänyt sekoilu. Kotona oli taas soveliasta käydä heittämässä ketutuspissat koirahuoneeseen, varastella sukkia pureskeltavaksi, komentaa talon väkeä ja muutenkin käyttäytyä pikkuapinalle ominaisella tavalla. 

Vahtikoira

PS. Huomasin juuri, että Mozilla Firefox muuttaa blogin otsikkofontin Comic Sanssiksi. Aiku kiva hei...! Tarttee varmaan tehdä jotain...

Yökylässä

Merrillä on tässä viime aikoina ollut parikin oikein jännittävää viikonloppua. Niistä ensimmäisenä, marraskuun puolivälissä ukot lähti lauantaina miesiltamiin Himokselle (don't ask...), ja me lauman nartut suunnattiin Hämeenlinnaan ystäväni Tarun ja lastensa Soinnun, 6, ja Kasperin, 9, luo. Jos tässä omassa pihassa lyhyesti tavattuja lapsia ei lasketa, on Merri tutustunut vasta kahteen lapseen ja yhteen vauvaan. Nyt oli sitten tarkoitus viettää niiden kanssa oikeastaan koko viikonloppu. Huh!

Kun päästiin perille Sairioon, Merri höökäs ympäri kämppää kuin mieltä vailla. Ensimmäinen uusi kokemus oli jo vanha talo. Ja sitten vielä ne ihmeelliset pikkuihmiset!

Kaveri oli sen verran intopiukeena että lapsiakin taisi vähän pelottaa, joten lähdettiin Merrin kanssa päästämään ylimääräisiä höyryjä pieneen metsikköön ja siitä lähikaduille. Siitä pikkulenkistä uhkasikin kehkeytyä lost in Hämeenlinna -seikkailu, mutta löydettiin kuitenkin takaisin lähtöpisteeseen. Lenkiltä palattuamme me ihmiset rauhoituttiin olkkariin, ja koirakin alkoi osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Lapsetkin huomasivat, että ehkä se onkin ihan ok tuo elukka.

Piirustus by Sointu 6v.

Sointu piirsi musta ja Merristä kuvan! Katsokaa ja ihmetelkää, miten lahjakas nuori tyttö!

Tehtiin illemmalla lenkki Tarun ja Soinnun seurassa. Sepä olikin sangen hyvää treenausta kontaktiin häiriön alla! Remmilenkillä pimeässä, seurassa pyöräilevä lapsi ja lenkkireitillä vastaan tuli jatkuvana virtana juoksevia ihmisiä, sauvakäveleviä ihmisiä, pyörän perässä kärryä vetäviä ihmisiä, vilkkuvien lastenvaunujen kanssa juoksulenkkeileviä ihmisiä. Hieman saattoi pientä koiraa hämmentää! Kotosalla remmilenkeillä me päästään (parhaina hetkinä) vastaantulevista ihmisistä ohi suhteellisen siivosti, mutta tää oli kyllä melkoista tempoilua sinne sun tänne tai vetämistä muuten vaan, mutta niin oli vastaantulijoitakin enemmän kuin kotosalla. Sinnikkäästi silti yritin koko lenkin ajan pitää koiran kontaktissa.

Vaikka hihnakäytös ei ehkä ollutkaan ihan käytöksen kultaisesta kirjasta, teki jänskät tilanteet (ja normaalia vähemmät päiväunet) tehtävänsä, ja loppuillan meillä olikin seuranamme rauhallinen ja mukava koira, jota lapsetkaan ei enää pelänneet. Ei sillä, etteikö olis ollut yritystä maistella kuistilta löytyviä kenkiä ja hanskoja... mutta parhaimmillaan me oltiin tilanteessa, jossa lapset hääräsi normaalin lapsimaiseen tapaan, ja Merri loikoili kaikessa rauhassa omalla paikallaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun koira söi rauhallisena luuta pedillään samaan aikaan, kun apsi hyppi samassa huoneessa hyppynarua!

Piru meni koiraan... ja kennelyskä.

Merri on jo tovin ollut oletettavasti kennelyskän kourissa. Kaikki kaveritapaamiset, kunnon lenkit ja kaikki riehuminen on kielletty. Pah, sanoo itse toipilas, ja voi hemmetti sentään, sanovat omistajat: koiran hiljalleen parantuessa energia lisääntyy, eikä sitä kuitenkaan pääse oikein purkamaan.

Koiranpentu sairastaa, häntä hellikäämme...

Kun koira tepastelee pitkin asuntoa, kuulee jo tassujen rytmistä, milloin on pahat mielessä ja suunta on yleensä joko kenkähyllylle (mainitsinko jo, että Merri rakastaa kenkiä?), makuuhuoneen sängylle (sinne olisi pakko päästä, siitä huolimatta tai juuri siksi, että se on koiralta kielletty) tai johonkin muuhun pahantekoon.

Merri on varsin ilkikurinen kaveri: Se tietää, että esimerkiksi kenkiä ei saa ottaa, mutta juuri siksi se tepsuttaa sillä tietyllä rytmillä kohti kenkähyllyä, kaappaa lenkkarin mukaansa ja syöksyy omalle paikalleen työstämään aarretta. Aika usein koira ei paikalleen päästyään enää edes koske kenkään: siinä se vain makaa gore tex -mono jalkojensa välissä, odottaa että joku tulee hakemaan kenkää pois (tavoite, eli huomio, saavutettu!), katsoo omistajaa ilkikurinen ilme silmissään ja saattaa vielä juosta aarre suussa toiseen huoneeseen. Jos vain puhuisi, kiljuisi se varmasti, että etpäs saa kiinni!

Viihdyttävimpiä on tietysti ne hetket, kun koira tepastelee taas tuohon pahat mielessä -tyyliin ja kaappaa mukaansa jotain, mitä luulee kielletyksi, vaikka se onkin ihan sallittua. Yleensä kyllä siinä kohtaa, jos kukaan ei puutu asiaan, lakkaa koirankin mielenkiinto asiaa kohtaan melko pian.

Eräänä päivänä töistä tullessani olohuoneen laittia oli valtoimenaan muutaman neliösentin kokoisia pahvinpalasia. Kaikki taloutemme kartonkipakkaukset päätyvät ensin koiran aktivointileluksi (nameja sisään ja laatikko kiinni), ja suolestuksen jälkeen isompaan pahvilaatikkoon olohuoneen tai koirahuoneen nurkkaan. Näitä ihania, sallittuja leluja pursuilevia pahvilaatikoita Merri toisinaan kaivelee, repii pahveja ja levittelee niitä ympäri kämppää.

Vaikka asunto aika ajoin näyttää siltä, kuin pakkauslinjalla olisi juuri räjähtänyt, olen silti erittäin iloinen siitä, että koiruus keksii omatoimisesti jotain sallittua tuhottavaa! Tuona eräänä päivänä koira oli todellakin tyhjentänyt koko laatikon ja silpunnut sen sisällön neliösenttien kokoisiksi palasiksi olkkarin matolle! (Ylläoleva kuva on myöhemmin sattuneesta tilanteesta, pienemmällä sotkulla). Parempi näin kuin vaikkapa viereisen nahkasohvan suolestus...

Suolestuksesta puheenollen, olkkarin sohvan tyynyt alkavat käydä vähiin, kun tyynynpäällinen toisensa perään jotenkin mystisesti ratkeaa jostain kulmasta, ja hetken päästä sisällä olevan tyynyn kangas jotenkin merkillisesti repeää ja täytteet ilmaantuvat pihalle. Mutta tiedättekö, ei haittaa yhtään! Jos sohvalla ei olisi niitä tyynyjä, saattaisi hunsvotti keksiä suunnata tarmonsa vaikka sohvaan... Se haittaisi ja paljon. Täytyy kyllä tunnustaa, että sohvan helmassa on ainakin yksi pienenpieni pentuhampaan mentävä reikä. Sen kanssa pystyn ehkä elämään, kunhan niitä ei tule lisää (ei varmaan...).

Tältä se sitten valtaosan aikaa näyttää... Silmistä näkee, että kohta lähtee mopo keulimaan.

Yksinoloharjoituksia, osa II: Pikku hunsvotti

Yksinoloharjoituksiin kirjattiin uusi luku parisen viikkoa sitten. Sillä välin, kun emäntä oli taloyhtiön talkoissa ja isäntä kaupassa, oli perheen pikku hunsvotti pikkuisen askarrellut.

Hölmö isäntäväki oli jättänyt sohvan selkänojan päälle talouspaperia, kirjan ja tihulaisen treenivihkon, joista kaikki oli muokattu uuteen uskoon. Kirjaa oli ahkerasti luettu, treenivihkon wireä avattu minkä pystytty ja talouspaperirulla silputtu päreiksi pitkin koirahuoneen lattiaa. Sikälihän tässä oli oltu ajattelevaisia, että olohuoneesta varastetut aktivointiaarteet oli kannettu koirahuoneeseen ja silputtu sinne - eikä esimerkiksi pitkin koko asuntoa. Myös kuvissa etualalla näkyvä tyyny oli jätetty silppuamatta, vaikka sekin oli erään toimesta kepuloitu sohvalta koirahuoneen puolelle.

No, tuota siis...

Tervetuloa kylään, mutsi! Ajattelin tapahtuman
kunniaksi somistaa vähän!

Yksinoloa

Erään kerran, nyt jo hyvän aikaa sitten, kykin työpäivän jälkeen rappukäytävässä ja yritin malttaa olla kurkkimatta postiluukusta omaan asuntooni. Meneillään oli muuan ensimmäisistä yksinoloharjoituksista.

No, kurkin sieltä postiluukusta joka tapauksessa. Asunnosta ei kuulunut pihahdustakaan, ja tunsin oloni ehkä vähän kukkahattutädiksi. Kykin rapussa kuutisen minuuttia ja palasin takaisin sisälle. Merri ei reagoinut mitenkään, olihan se jäänyt nukkumaanmenopuuhiin lähtiessäni.

Selvä, uusi yritys heti perään. Menin ulos viemään roskia, ja sama juttu - vaikka koira lähtiessäni oli ollut suurinpiirtein puoliksi tajuissaan, ei sitä kiinnostanut vähääkään sisään-ulos ramppaavan emännän sekoilut.
Toisena päivänä Janne teki kauppareissun lähikauppaan. Ei mitään. Tämähän menee sangen hyvin, ajateltiin.

Näitä kokeiluja tehdessä Merrille oli rajattu asunnosta käyttöön koirahuone, keittiö ja eteinen, eli makuuhuoneen ovi oli suljettu ja olohuone rajattu pois käytöstä kompostiverkosta tehdyllä aitaviritelmällä. Aiemmin Jannen tehdessä koirahuoneeseensulkemisharjoituksia oli käynyt selväksi, ettei eläin arvostanut yhteen huoneen telkeämistä sitten pätkääkään: Janne oli kotona ja koira teljetty koeluontoisesti koirahuoneeseen. Portiksi oli viritetty oviaukkoon pingotettu kompostikehikonpätkä, josta Merri tuli yksinkertaisesti läpi! Otti vauhtia ja juoksi päin - antoihan se tietysti periksi.

Päivänä eräänä sitten lähdimme saunavuorolle taloyhtiön kellariin. Merrin tila rajattiin pelkkään koirahuoneeseen. Koiraportin puutteessa eteen viritettiin entisiin takakaiutintelineisiin kiinnitetty kompostiverkon pätkä. Tätä viritelmää se ei ainakaan saisi kaadettua! Jätimme television päälle pitämään vähän elämää asunnossa.

Selvisimme saunaan ja sieltä ulos noin puolessa tunnissa, mutta jo rappuun astuessamme kantautui neljä kerrosta alemmas kaamea meteli. Merkkarihan se siellä ilmoitti mielipiteensä yksin jätöstä ja/tai huoneeseen telkeämisestä. Sisään päästyämme koira haukkui ja ulisi suorastaan hysteerisesti! Ilmiselvästi se ei kerrassaan pidä yhteen huoneeseen telkeämisestä. Onko ongelma siinä, ettei se koirahuoneesta näe ovelle? Oliko tv:n päälle jättö ahdistavaa, koska koira kuulee ihmisääniä, muttei näe ketään? Vai oliko yksinolo ahdistavaa vai eikö se ollut? Tälläkin kertaa koira kumminkin jätettiin yksin väsyneenä ja nukkumaanmenopuuhiin.

Soittakaa Animalia!

Sittemmin yksinolossa on menty sekä taakse-, että eteenpäin, mutta niistä ensi kerralla.

Kirjalliset harrastukset

Koira oppi aika nopeasti lukemaan alan aviiseja.

Ai mitä? Vähän vaan nätisti vilkaisin...

Tästä tulee väistämättä mieleen, että  Polkka-mutsikin on joskus turvautunut Koiramme -lehden apuun.