Nuutti

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä, ennen kuin palasimme takaisin Tampereelle, kävimme kahtenakin päivänä vielä Oulunsalossa purkamassa ylimääräistä virtaa Niinan ja Nuutti-rhoden kanssa.

Merri, mikä neiti pitkäsääri siitä onkaan tullut!

Lumet olivat joulunpyhien aikana sulaneet jopa metsistä - vain tien pinnoilla oli jäätä. Oli sangen jännittävää ylittää metsätie, kun kengissä ei ollut nastoja, saati mitään muutakaan, mitä nyt ihminen talvisaikaan kenkiensä pohjiin kaipaa. (Mistä tuli mieleen, että ne Icebugit on vieläkin hankkimatta!)

Sulasta metsästä peilijäiselle tielle peräperää juosseiden koirienkin ilmeet olivat näkemisen arvoisia, kun huomasivat ettei tassujen alla ollut pitoa sitten yhtään. Siinä ne liukuivat tien pinnalla kuin ohjukset ja ihmettelivät, että mihinkäs ne jarrut katosivat. 

Nuutti, kuten muutkaan aikuiset rhodet, ei isommalla ryhmällä lenkkeillessä ollut kauhean innolla Merriä leikittämässä, mutta kaksin Merri sai sen houkuteltua mukaan leikkiin. Saapa nähdä, joko se seuraavalla tapaamisella saakin hätistellä urosta pois kimpustaan...

Sikälimikäli näistä kuvista ei aivan leikin riemu välity, niin se johtuu yksin siitä, että kuvat on toiselta lenkkipäivältä, jolloin herra ei enää intoutunutkaan leikittämään meidän pikku prinsessaa. Ettei vaan ois nuori neiti vienyt kaverista voimia päiväkausiksi!

Nuutti hei, leiki ny vähän!

Joku oli käynyt vähän sisustamassa hiekkakuoppaa.

Ei kyllä ole sellaista koiranulkoilutuspaikkaa, minne ei joku ole sohvaansa tai telkkariansa kantanut. Mä en oikeesti tajua - kaiken tuon tekniikan voi jättää ihan ilmaiseksi lähimpään Gigantiin tai vastaavaan, tai uutta ostaessa voi uuden telkkarin kotiin kuljettaja viedä vanhan mukanaan. Mutta ei, kannattaa ajaa jonnekin metsätielle ja siellä mettässä kantaa metrikaupalla viidenkymmenen kilon tv-möhkälettä, että sen saa heitettyä johonkin jumalanhylkäämään metsämonttuun.