Toko-kuulumisia

Jaahas. Taas joutuu pahoittelemaan, että on blogin päivittäminen jäänyt muiden kiireiden jalkoihin. Mulla taitaa olla toistakymmentä luonnosta puolivalmiina odottamassa, joten nyt kun varsinainen kesäloma alkaa olla lopuillaan mutta tahdosta riippumaton lomailu kuitenkin jatkuu (näillä keleillä ei voi todeta muuta kuin että voi harmi!), lienee syytä pistää töpinäksi ja laittaa blogitekstiä eetteriin. Asetan itselleni tavoitteeksi saada kesäjutut kesän aikana julkaistua! Mutta nyt palataan kuitenkin vielä kevääseen...

En olekaan hetkeen päivittänyt toko-kuulumisia, joten kerrotaanpa, mitä sille rintamalle kuuluu. (Kröh, kuului huhtikuussa, ks.pvm...)

Saimme maaliskuussa päätökseen tokon jatkokurssin. Pidin kurssista ja ohjaajasta, opittin paljon, vaikka iso osa kyseisestä kurssista menikin sekoiluun: Merrillä oli kurssin kuluessa melkoinen teiniuhma päällä, ja vanhat tututkin temput olivat sangen haastavia. Välillä koira keskittyi enemmän imuroimaan treenihallin mattoa naminjäämistä, kuin minuun. Treenattavista asioista suurin haaste meillä oli 180° käännös, sillä koiran takapää oli täysin kadoksissa. On osin vieläkin, eipä sillä.

Jatkokurssin päätyttyä siirryttiin valmennusryhmään, johon oli kerätty alkeis- ja jatkokurssin käyneitä koirakoita. Kurssin valmentajana on Mika Jalonen, ja olin ensimmäisten treenien jälkeen aivan haltioitunut hänen opetustyylistään!

Sitä on vaikea oikeastaan yksilöidä sanoiksi, mitä hän tekee niin oikein, mutta niinhän se usein pedagogisesti lahjakkaiden opettajien tai luennoitsijoiden kanssa onkin. Tehtävän harjoituksen huolellinen kuvaus ja taustoittaminen (mitä ollaan tekemässä ja miksi, omakohtaiset esimerkit onnistumisista ja epäonnistumisista, mitä pitää tehdä jos/kun koira ei tee mitä halutaan...) innostaminen, motivointi ja pureutuminen nimenomaan siihen, mitä minä koiran ohjaajana teen tai jätän tekemättä.

Tuntui, että saatiin jo ensimmäisellä treenikerralla alulle korjauksia sellaisiin asioihin, jotka on olleet ongelmana, ja kauheasti välineitä omaan käytökseen niin treeneissä kuin hallin ulkopuolellakin. Ja vaikka menin treeneihin sillä oletuksella, että no mennään nyt sitten sekoilemaan sinne osaavien ja tavoitteellisten koirien sekaan, niin lähdin sieltä tyyppinä jonka elukasta sanottiin, että meillä on ihan älyttömän hieno koira! Merri teki jotain juttuja ihan suvereenisti ja sain olla niin ylpeä siitä! (Tekeehän se, jos minä osaan sitä ohjata, ja minä osaan ohjata, jos minuu opetetaan tekemään se!)

Lisäksi sen sijaan, että keskityttäisiin vain hinkkaamaan toko-kuvioita, tehdään paljon varsinaiseen tottelevaisuuskokeeseen kuulumattomia juttuja, joiden tarkoitus on parantaa yhteistyötä, saada koira kuuntelemaan eikä vain ennakoimaan ja yksinkertaisesti pitää hauskaa.

Nyt on niin oikea opettaja juuri meille, me kun tarvitaan vielä paljon, paljon opastusta. Niin, en ole tainnut aiemmin mainitakaan treenipaikkaamme nimeltä, mutta kehujen kohde täytyy tietysti nyt mainita, eli kyseessä Koirakoutsi Ylöjärvellä.