Koiraystävällinen saaristo, osa II: Saariston rengastie

Heräsimme toiseen reissupäivään kauniissa Nauvossa. Majapaikkamme, Majatalo Martta, osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, eikä vähiten koiraystävällisyyden sekä upean ja tunnelmallisen, vanhoja saunaperinteitä kunnioittavan parvisaunan vuoksi!  Kuvia meillä ei saunasta valitettavasti ole, mutta jotain kertoo varmasti se, että kokemus hakkasi kotoisen Rajaportin saunamme, ja (vähintäänkin) saunan vuoksi meidän ja Majatalo Martan tiet tulevat varmasti kohtaamaan uudelleen. Paikassa sai myös hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua, eli voin lämmöllä suositella.

Venyttelyhommissa!

Merri ottaa rennosti Martan terassilla.

Jännitin kevätkesällä, miten koira mahtaa oppia tekemään ei-mitään, jos haluan ottaa sen mukaani terasseille. Näin. Tässä projektissa kyllä varmasti auttoi edellisen viikonlopun koiraleiri, jonka jäljiltä kaveri oli vielä sangen rennossa tilassa. Tosin se tarkoitti, että usein tuolta samalta tuntui myös itsestä...

Majapaikassamme oli myös tällainen isäntä.

Kulttuurikohteita tutkailemaan täytyi jakaantua kahteen erään. Retkueen toinen puolisko tutkaili kirkkoa samalla, kun toiset odottelivat koiran kanssa ulkosalla.

Nauvon keskiaikainen kirkko

Nauvon satama oli ihana. Siellä olisi pitänyt viettää kokonainen päivä!

Finnby:n jatulintarha

Teimme "kevyen remmilenkin" Finnby:n jatulintarhalle. (Linkin takaa löytyy muitakin lyhyitä vaellusreittejä Turun saaristossa). Jatulintarha on kivistä koottu labyrinttikuvio. Jatulintarhat sijaitsevat yleensä rannikolla tai saaristossa, eikä niiden syntyhistoriaa ei tiedetä - teorioita kyllä riittää hedelmällisyysriiteistä jättiläisiin!

Talsittuamme kuuden kilometrin verran helteessä oli koirakin sitä mieltä, että uimahommat ois kova sana - ensimmäisen merenrantakohdan tultua vastaan otti koira vetovaihteen päälle ja juoksi suoraan mereen. Kuumien kesäpäivien aikana koira on tosiaankin oppinut pitämään vedestä ja uimisesta!

Iltaa kohti jatkoimme matkaa Korppoon puolelle jossa viivyimme pari seuraavaa yötä mökkitunnelmissa. Oma ranta ja laiturikin mökiltä löytyi, mutta koira oli ainoa, joka siinä levämäärässä viitsi uida (sinilevää ei sentään ollut) - me pohjoisen kirkkaisiin vesiin tottuneet ollaan ehkä totuttu liian hyvälle?

Mökkivahti.

Korppoon kirkko. Upea tämäkin.

Seuraavana päivänä kävimme ihmettelemässä Korppoon keskustaa.  Olipas se pieni! Olin jotenkin mieltänyt Korppoon vilkkaammaksi paikaksi - siitä huolimatta, että olin kyllä kuullut Nauvon kuhinan rauhoittuvan Korppoon puolelle päästäessä. Mutta Korppoosaa oli siis hiljaista ja rauhallista. Kylällä oli komean kirkon lisäksi kauppa, pieni muutaman myymälän ja (koiraystävällisen) kahvilan kauppakeskus sekä ravintola. Muuta ei jäänyt mieleen.

Seistessäni Merrin kanssa mainitun kauppakeskuksen pihassa, paikalle pyyhälsi kaksi naista, noista toinen kiljui rhodesiankoiraa jo kaukaa: hänellä oli joskus ollut sellainen, oli mielissään nähdessään Merrin ja kehui sen päätä kovin kauniiksi. Illemalla lähes identtinen tilanne sattui ravintola Hjalmar's:in edessä. Seisoskelin ravintolan edustalla ja odottelin muuta seuruetta. Muuan nainen tuli juttelemaan ja ihastelemaan Merriä: heilläkin oli aiemmin ollut rhodesiankoiria! Juttelimme hyvän tovin ennen kuin selvisi, että nainen oli itseasiassa ravintolan omistaja. 

Siirryimme terassille syömään ja Merri osasi jälleen pötkötellä vieressä oikein mallikkaasti.  Täälläkin oli varattuna vieraileville koirille juomakuppeja. Ruoka oli hyvää, ja muistelen, että myös kasvisruokailijat olisivat olleet tyytyväisiä sapuskaansa. Ruokailun jälkeen kävimme uittamassa sekä koiraa että itseämme ravintolan omistajan vinkkaamassa paikassa, ja painuimme illaksi mökille letunpaistoon.

Merri ja eväs Hjalmar's:in terassilla. 

Matka jatkui Saariston rengastietä eteenpäin. Reitin ensimmäinen pidempi lauttamatka oli edessä Korppoon ja Houtskarin välillä. Matkan aikana ennätti nousta autosta yläkannelle ihailemaan maisemia ja hörppäämään kahvit lautan Cafe Stellassa. Täällä ne munkkikahvit muuten kannattaa juodakin, sillä seuraavilla väleillä ennen iniö-kustavi -väliä ei herkkuja ollut tarjolla.

Rengastiellä liikkuminen lauttayhteyksineen oli erittäin joutuisaa. Olin varautunut mahdollisiin odotteluihin, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina lauttarantaan saapuessamme oli lautta joko juuri saapumassa, tai jo valmiina ottamaan meidät kyytiin. Olin selvitellyt aikataulujakin, mutta koskaan ei niitä tarvinnut esiin kaivella. (Paitsi sen kerran, kun myöhästyimme harvoin kulkevalta yhteysalukselta ja jouduimme viettämään aikaa ei-niin-mieltäylentävässä ravintolassa).

Siltä varalta, että joku ajattelisi saariston rengastiellä ajelevansa merimaisemissa: Tällaiselta reitti valtaosaltaan näyttää.

Vasemmalla lyhin vesiesteen ylitys, oikealla täyteen ahdettu goottimopomme. Kiitos iskälle suksiboksin lainasta, ilman sitä emme olisi mahduttaneet autoon sekä koiraa että neljän ihmisen ja koiran matkatavaroita! Koiran kevythäkkikin sujasti mainiosti suksiboksiin.

Suurta huvitusta aiheuttanut navigaattori (puhelimeni), joka rannan lähestyessä komensi tyynesti ajamaan lautalle. 

Mossalassa pysähdyimme pienelle kävelylle ennen seuraavalle pidemmälle lauttayhteydelle siirtymistä. Lyhyen metsäkävelyn päässä oli Mossalan näkötorni.

Muistatte ehkä kesäkuulta tapauksen, jolloin Merri keksi alkaa pelätä ystäväni talon portaita: Kaveri ei suostunut astumaan jalallaankaan kellariin vieville portaille (vaikka kivisiä portaita kiivetään kotona joka päivä), eikä se kyllä puisille yläkertaan johtaville portaillekaan astunut. Koiraleirillä Merri arasteli aikansa mökin puisia sisäportaita, mutta siskojen kirmailtua kerrosten väliä liittyi koira ennen pitkää leikkiin. No, nyt mentiin ylös näkötornin portaita ilman minkäänlaista arpomista! 

Ai niinku mikä porraspelko?

Näkötornista oli upeat maisemat, mutta sitä muuan Mossalan lauttarannan viereistä lomakeskusta en suin surminkaan voi suositella. Emme kylläkään yöpyneet siellä, vietimme vain parituntisen heidän ravintolassan (koska edellinen lautta Iniöön oli lähtenyt noin varttia aiemmin, ja seuraa joutuisimme odottamaan hyvän tovin).

Ravintolaan saapuessamme kävin ensi töikseni tiedustelemassa, saako terassille tulla koiran kanssa. Työntekijä vastasi, että saa. Kun olimme koiran kanssa matkalla merenrannan puoleiselle terassille, tuli (myöhemmin omistajaksi päätelty) vanhempi mieshenkilö karjumaan todella tylyyn sävyyn, ettei meillä ole sinne asiaa. Etuterassille voisimme mennä. Asia selvä, näitähän sattuu.

Ravintola-kahvilan tiskillä oli tarjolla etupäässä olutta, lonkeroa ja kuivia leivonnaisia noin yhtä tai kahta lajia. Ruokalista kuitenkin löytyi, joten asetuimme aloillemme ja tilasimme pöperöt - keittiö tosin aukeaisi vasta varttia myöhemmin, kolmelta. (Tuollainen paikka, tuollaiset maisemat ja varmasti paljon ohikulkevia matkailijoita, ja kööki aukeaa kolmelta, vain tuntia ennen iltapäivän viimeisen lautan lähtöä? Aika jännittävä valinta minusta.) Kasvissyöjät eivät löytäneet listalta kasvisannoksia, mutta saivat sovittua annosten koostamisesta heidän ruokavalioonsa sopiviksi. Miehen sisko varmisti kolmeen kertaan, että eihän hänen ruokaansa tule lihaa. Ei tule.

Mutta kuinka kävikään? Sienitäytteisessä "ei-sisällä-lihaa" -lätyssä oli sienten kaverina pekonia. Niin, pekoni, tuo metsiemme lahja kasvisruokailijoille... eiku?!

Oman pakaste+mikro -lättyannokseni pelasti vain runsas smetanamäärä ohessa, ja kasvisruokailijatkin saivat lopulta uudet lihattomat annokset, vaikkei niidenkään maussa ja aineksissa kehumista ollut. Ruokaa odottaesaamme ja ruokaillessamme saimme seurata töykeästi tarjoilijoita ja keittiöhenkilökuntaa itsestäänselvyyksillä komennelleen omistajaksi-oletetun-miehen edesottamuksia. Emme taatusti kunnioittaisi moista paikkaa enää toiste läsnäolollamme.

Mossalan lauttarannassa.

Rengastien pisin lauttamatka Mossalasta Iniöön kuljettiin pienellä ja sympaattisella lautalla. Rengastiellä tämä on ainoa yhteysväli, joka on käytössä vain kesäaikana. Oma matkani kului yläkannella auringosta ja merestä nauttien. Harmiksemme lautan kahvila ei ollut toiminnassa ollenkaan - harmi, sillä munkki- ja kahvihammastani oli kolottanut jo pidemmän aikaa!

Kustaviin päästyämme söimme asiallisemman päivällisen Peterzen's:illä. Kokonaisvaltainen matkailukohde lauttarannan lähistöllä pitää sisällään vierasvenesataman, ravintolan, hotellin ja sisustusmyymälän. Rakennukset olkikattoineen ja venesataman purjeveneet loivat viihtyisän tunnelman.

Olin kuullut kehuja heidän noutopöydästä,  mutta sen antimien ääreen emme harmiksemme ehtineet. Täälläkin kasvisruokailijat joutuivat sopimaan annoksista erikseen, mutta siihen on tietysti kalaa syömättömän kasvissyöjän saaristossa ja rannikolla totuttava. Pöperöt kuitenkin saatiin eteen koko porukalle, eivätkä ne olleet ollenkaan kehnoja. 

Koira oli täälläkin tervetullut terassille, missä olikin useampia karvakorvia ruokailemassa omistajiensa mukana. Onneksi terassi oli suuri, niin ei tarvinnut aivan muiden koirien viereiseen pöytään asettua. Täälläkin Merri sai aivan valtavasti huomiota osakseen. Ruokaillessa useammat venesataman asiakkaat pysähtelivät ihastelemaan ja rapsuttelemaan koiraa (Merrin mielestä se yksi parrakas mies oli hieman pelottava), ja pois lähtiessä pääsin tuskin muutamaa metriä pidemmälle, kunnes joku taas tuli juttelemaan koira-asioita.  Miten tää on mahdollista, Suomessa? Onko tuolla rannikolla/saaristossa näkyvissä ruotsalaista vaikutusta? Eihän suomalainen mene juttelemaan tuntemattomalle tosta noin vaan! Niin, paitsi tällä reissulla.

Silmäniloa venesatamassa Peterzen's:in terassin vieruksilla.

Kustavista ajelimme yöksi kotiin Tampereelle, vain lähteäksemme varhain seuraavana aamuna taittamaan matkaa kohti Oulua ja Kemiä. Matkamittariin oli kertynyt tuhatkunta kilometriä, muttei reissu kilometreissä mitattuna ollut vielä edes puolessa... Näin ne kuulkaa entiset vihreät matkailee! (Onneksi auto oli täynnä ja polttoainekin diisseliä!)

Lienee syytä vielä lopuksi todeta, että kaikki suositukset ovat rehellisiä mielipiteitä, eikä blogilla ole ansaittu kompensaatiota ravintola- tai majoituspalveluiden hinnoista.