Koira sängyssä

Meillä koira on aina ollut tervetullut sohvalle, niin kauan kuin ihmiset vain mahtuu sekaan. Mutta ihmisten sänkyyn sillä ei koskaan pitänyt olla asiaa. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että hommasta on vähän lipsuttu.

Periaatteiden rakoileminen taisi saada alkunsa marraskuisella pohjoisen reissulla. Luulen, että itse nukahdin illalla majapaikan sängylle, ja Merri oli kömpinyt viereen - tai sitten itse otin sen kainaloon, on se sekin mahdollista. En muista, kuinka se tarkalleen ottaen tapahtui, kömpikö se lopullisesti sänkyyn yöllä meidän nukkuessa, vai jäikö se vaan jotenkin epähuomiossa siihen. Jokatapauksessa, harvoin on nähty onnellisemman näköistä pikkukoiraa, kuin tuo pieni meidän keskellä koisiva apina.

Seuraavassa majapaikassa, hieman pohjoisempana, Merrille pedattiin nukkumapaikka rahille meidän sängyn viereen. Yöllä heräilin siihen, että koira vähän väliä yritti tunkea itseänsä ihmisten sänkyyn. Kun on kerran päässyt makuun.... tiedättehän. Joskus aamuyöllä sitten luovutettiin ja päästettiin se nukkumaan sängylle.

Tämä selvä, matkaillessa pääsee nukkumaan ihmisten kanssa, ok. Ajattelin, että tästä tulee niiiin ongelmia kotiin päästyä. Ei kuitenkaan tullut - kotona sitä oli niin monta kertaa komennettu alas sängystä, että se tepasteli tottuneesti omaan sänkyynsä, eikä siitä sen enempää.

Jos vain me ihmiset oltaisi pysytty ruodussa! Ensin tuli työpaikan pikkujoulujen jälkeinen aamu...aamupäivä...iltapäivä... Siinä kuolemaa pelätessäni otin Merrin kainaloon...

Jonain toisena päivänä koira oli mennyt meidän sänkyyn päiväunille, ja me päätimme olla, niinkuin emme olisi huomanneet koko asiaa.

Jonain kolmantena päivänä se rupesi nukkumaan päiväunensa meidän sängyssä, ja me katsottiin sitä läpi sormien. Siinä oli niin hyvä paikka, kun oli vieressä sekä ikkuna, josta saattoi katsella ulos, että patteri, joka mukavasti lämmitti. Ajateltiin, että olkoon siellä silloin, kun me ei olla. Ja onhan se asuntomme lämpimin huone (siis se ainoa, jonka patteri lämpiää kunnolla).

Sitten vuodenvaihteen tietämillä - käytetäänkö nyt selityksenä vaikka kovia pakkasia tällä kertaa - se rupesi aamuisin kipuamaan sänkyyn. Milloin meidän väliin, milloin hiippailemaan jalkopään kautta niin ettei siihen edes herännyt.

Ja nyt sillä on sitten lupa tulla sänkyyn siinä kohtaa, kun ensimmäinen herätyskello aamulla pirahtaa.  Mutta ei me taideta olla ainoita koiranomistajia, jotka ovat saattaneet pikkaisen livetä periaatteistaan.

Nuutti

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä, ennen kuin palasimme takaisin Tampereelle, kävimme kahtenakin päivänä vielä Oulunsalossa purkamassa ylimääräistä virtaa Niinan ja Nuutti-rhoden kanssa.

Merri, mikä neiti pitkäsääri siitä onkaan tullut!

Lumet olivat joulunpyhien aikana sulaneet jopa metsistä - vain tien pinnoilla oli jäätä. Oli sangen jännittävää ylittää metsätie, kun kengissä ei ollut nastoja, saati mitään muutakaan, mitä nyt ihminen talvisaikaan kenkiensä pohjiin kaipaa. (Mistä tuli mieleen, että ne Icebugit on vieläkin hankkimatta!)

Sulasta metsästä peilijäiselle tielle peräperää juosseiden koirienkin ilmeet olivat näkemisen arvoisia, kun huomasivat ettei tassujen alla ollut pitoa sitten yhtään. Siinä ne liukuivat tien pinnalla kuin ohjukset ja ihmettelivät, että mihinkäs ne jarrut katosivat. 

Nuutti, kuten muutkaan aikuiset rhodet, ei isommalla ryhmällä lenkkeillessä ollut kauhean innolla Merriä leikittämässä, mutta kaksin Merri sai sen houkuteltua mukaan leikkiin. Saapa nähdä, joko se seuraavalla tapaamisella saakin hätistellä urosta pois kimpustaan...

Sikälimikäli näistä kuvista ei aivan leikin riemu välity, niin se johtuu yksin siitä, että kuvat on toiselta lenkkipäivältä, jolloin herra ei enää intoutunutkaan leikittämään meidän pikku prinsessaa. Ettei vaan ois nuori neiti vienyt kaverista voimia päiväkausiksi!

Nuutti hei, leiki ny vähän!

Joku oli käynyt vähän sisustamassa hiekkakuoppaa.

Ei kyllä ole sellaista koiranulkoilutuspaikkaa, minne ei joku ole sohvaansa tai telkkariansa kantanut. Mä en oikeesti tajua - kaiken tuon tekniikan voi jättää ihan ilmaiseksi lähimpään Gigantiin tai vastaavaan, tai uutta ostaessa voi uuden telkkarin kotiin kuljettaja viedä vanhan mukanaan. Mutta ei, kannattaa ajaa jonnekin metsätielle ja siellä mettässä kantaa metrikaupalla viidenkymmenen kilon tv-möhkälettä, että sen saa heitettyä johonkin jumalanhylkäämään metsämonttuun. 

Merrin joulu

Tämä kaveri taisi etupäässä nukkua joulun ajan. Raasulla oli niin monet leikkitreffit ja niin paljon kivaa, että vastapainoksi täytyi nukkua pitkään ja hartaasti. 

Merri tapasi aattona Oulussa myös Joulupukin. Perinteisesti sattui tietysti niin, että pukki tuli vierailulle Jannen pitäessä kadulla seuraa Petterille. Kauneusunilla kirjastohuoneen sohvalla ollut Merri havahtui vasta lahjojen jakoon, ja köpsytteli olohuoneen puolelle ihmettelemään meininkiä. Vilkaisi Jan... Joulupukkia, kuin sanoakseen höh, näytäppä tyhymältä, ja kömpi jatkamaan uniaan olohuoneen sohvalle.

Vajaan 5, 5 kuukauden ikäinen Merri alkoi jo olla koiran kokoinen koira. Jossakin kuudenkymmenen sentin korkeudessa mentiin. Ennen pidin tuon kokoisia koiria isoina!

Ihana Isla!

Joululoman toisena päivänä pyörähdettiin metsälenkillä Islan, Viljan, Hipun ja Lauran kanssa. Isla on vasta vuoden vanha, joten riehut Merrin kanssa meni aika mukavasti yksiin.

Ajatus valkeasta joulusta alkoi Oulun korkeudella sulaa jo hyvissä ajoin ennen joulunpyhiä. Harmaata ja loskaa, mutta onneksi metsässä riitti vielä lunta.

 Ihana tommoinen kiharakarvainen noutaja, kerrassaan! Tuo muuten oli yksi harkitsemistamme roduista.

ja sit lähettiin!

Viittiskö sitä osallistua, miettii Vilja-täti.

Hippu-mummo on pöyristynyt: brutaalia käytöstä tommonen riehuminen!

Hei hei Isla, toivottavasti nähdään taas pian!

Häkki

Joululomalla anopin luona huomattiin, että meidän täytyy käydä jouluostoksilla vuorotellen. Eikä kauheasti olisi asiaa myöskään kavereiden kanssa ruokailemaan, ei ainakaan ilman koiravahtia. Arvaamatonta pientä askartelijaa kun ei uskaltaisi jättää ysinään toisen ihmisen asuntoon.

Se tuli melkoisena heräteostoksena, mutta hetken asiaa pohdittuamme totesimme, että epäilemättä sille elukan eliniän varrella käyttöä löytyy. Ja jos ei löydykään, sen varmasti saa myytyä eteenpäin.

Niin me siis hurautettiin yhteen Oulun Musti ja Mirri -myymälään ja hetken päitämme raavittuamme (kankainen kevythäkki? Kevytmetallihäkki?) kannettiin kaupasta ulos jättikokoinen kevytmetallihäkki.

Ja sit mä niinku laitoin ne molemmat häkkiin.

Merri on autohäkin kanssa jo tottunut häkissäoloon, joten ei mennyt aikaakaan, kun se otti uuden ison häkin omakseen. Häkki oli majapaikkamme olkkarissa (anoppi varmasti arvosti tätä jouluisaa sisustuselementtiä!) ovi avoimena, eikä aikaakaan kun Merri tepsutteli sinne varastamansa luun kanssa. Ei se juuri ollut millänsäkään, jos oven laittoi kiinni.

Eipä sillä, häkistä huolimatta me tällä kertaa tehtiin jouluostokset vuorotellen, eikä koko reissun aikana jätetty kaveria häkkiin yksinään. Siis ei, en mä Jannea häkissä koiran seurana pitänyt, vaikka kuvamateriaalin pohjalta niin voisi ajatellakin. Ei olla itseasiassa vielä tähän päivään mennessä laitettu koiraa häkkiin kotoa poistuessa. Että onpa nyt sitten häkki, vaikkei tiedetäkään mitä sillä tehtäisiin. On se silti koiralla ahkerassa käytössä tuolla koirahuoneessa ollut.

Ja saatiin jopa tarjous koiran hoitopaikasta Oulussa, jos jatkossa tarvitsee päästä jouluostoksille tai ulos syömään. :)

Joululoma!

Joululoma alkoi tietysti kääntämällä auton nokka kohti pohjoista, ja tietysti myös hätyyttelemällä Oulun rhodesiankoiria kimppalenkille. Loman ensimmäinen päivä alkoi siis tälläkin kertaa lenkillä Oulunsalossa - ja entistäkin isommalla jengillä!

Päivänpaiste korkeimmillaan joulun alla Oulussa.

Kuten kuvista näkyy, voiskohan sitä kauniimpaa näkyä ollakaan! Lunta, lähinnä keskiyön aurinkoa muistuttava jouluinen auringonpaiste ja silmänkantamattomiin noita ihania Etelä-Afrikan elukoita. Tällä kertaa oli mukaan haalittu Tiinan jengi Sanni ja Sera, Niinan lauma Nuutti ja Pulla, sekä uusi tuttavuus Laura ja rhodesiankoirat Vilja (Merrin täti, Polkan maksakirsuinen sisko) ja Hippu-mummeli, sekä ihana nuori kiharakarvainen noutaja Isla. Selkeesti hyvät riehut tiedossa!

Jos oli jo kuukautta aiemmin yllättynyt oman pennelinsä koosta aikuisiin verrattuna, niin tällä kertaa tuntui, että hyvä kun erottaa omansa joukosta, ainakaan kovin nopealla vilkaisulla. Kaikilla taas sama takkivalintakin. :)

Selvästi sukua.

Vilja ja Nuutti

 

Porukan penskat, Merri ja Isla, löysivät nopeasti yhteisen kielen.

Vilja-täti

Nuutti ja Vilja

Mummelit!

Välillä tulee tunne, että voitais tehdä Hurtalle Dressmann-henkinen mainos ihan koska vaan. :D Onnea Oulunsalo!

Meidän rääpäle.

Hei miten ois, tiedustelee kosiomies Viljalta.

Täälla oli vissiin joku tarjoilu?

Sit oltiinkin ihan näin.