Koiraperhe kylpylässä

Vesi ei välttämättä ole monenkaan rhodesiankoiran lempielementti. Uinti on kuitenkin kuulostanut olleen useammalle mieluisa harrastus, ja niinpä mekin päätimme kokeilla, mitä puolivuotias leijonanmetsästäjämme Merri sanoisi uima-altaassa kastautumisesta.

Uintireissusta kehkeytyikin varsinainen perhetapaaminen, sillä paikalla oli Feanor's B-pentueen seitsemästä kakarasta neljä, sekä vanhemmat Polkka ja Gene. Mukaan touhua seuraamaan tuli myös kasvattaja Päivi. Koiraperheen uintipäivää varten varattuna oli kaksi peräkkäistä vuoroa Hyvinkään koirakylpylästä. Osa pennuista oli ehtinyt kokeilla uimista, ja vanhemmat olivatkin jo kokeneita uimareita. Meille kokemus oli ensimmäinen.




Ennen uimista koira pestiin suihkussa shampoolla - ei niin helppo homma pesuun tottumattoman, vettä vieroksuvan rhoden kanssa, mutta kylpylän työntekijän avustuksella suoriuduimme puuhasta. Seuraavaksi koiralle puettiin pelastusliivit ja kylpylän panta ja hihna.




Eikä sitten muuta kuin uimaan. Olimme varanneet vuoroille myös uittajan, joka ohjasi koiran altaaseen ja käveli sen rinnalla uintikerroksen pitäen samalla huolen, että eläin pysyy reitillä eikä yritä kivuta reunalta ylös. Uittaja ohjeisti myös minua, jonka rooli oli kävellä altaan reunaa ja kannustaa koiraa.

Mitä hel... en varmana mee! Märkää!!

Jos ei vesikuppia lasketa, Merri on suhtautunut veteen missä tahansa muodossa sangen nyrpeästi (käsi ylös, kenen rhodesiankoira ei!), joten olin tietenkin varma, ettei eläintä noin vain saa syöksymään altaalliseen rhodehappoa. Toisaalta Merri on koira, joka suhtautuu uusiin asioihin tyynen rauhallisesti, kuin olkiaan kohautellen. Sitä puolta koirastamme nähtiin myös ensimmäisen uintikokemuksen yhteydessä: veteen mennessä se jarrutteli ja koko kehonkieli kiljui, että en nyt ainakaan tonne oo menossa (niin tekivät myös kokeneemmat uimarirhodet!), mutta kun uittaja oli lempeän päättäväisesti ohjannut koiran altaaseen, ui se kuin vanha tekijä! Tyynesti, nopeasti, mutta rauhallisesti polskuttelematta sen enempää.

Pikkuinen uimamaisteri

No hei ei tää ny niin paha!

Altaasta kiiluivat tyytyväisen näköiset nappisilmät, jotka tuntuivat sanovan, että mitäs tässä hötkyilemään. Mutta kierroksen lopussa altaasta noustessa täytyi kuitenkin - luultavasti siksi, että on rhodesiankoira – irvistää: hyi himskatti, sehän oli märkää!

Lyhyeltä kuulostavan puolen tunnin allasvuoron aikana ehdittiin uida yllättävän monta kierrosta. Loppuvuorosta pääsin uittamaan koiraa myös itse, altaan reunalta hihnan avulla ohjaten.

Ei kai täsä auta ko uia.

Kastelivat toisen!

Gene

Mitä iskä edellä...

...sitä kakarat perässä!

Loiskis!

Päästäkää ny pois jo, miettii uitettu koira.

Polkka, itse rauhallisuus, odottelee vuoroaan.

Jukka ja Luna, etualalla Polkka-mutsi

Lara sanoo jee!

Lunakin sanoo jee!

Luna sanoo jee jee, Polkka sanoo että mitä vit nyt taas, kauhee meteli!

Mutsin tyylinäyte.

Luna yrittää uida kastelematta päätään?

Ei enää...?

Oisko tää nyt täsä, sanoo Polkka.

Lunan ja Laran kimppauinti

Heeei sisko!

Paremmala eele!

Merri ja mutsi, melkein saman kokoisia!

***tu mitä ryhmää, mietti Polkka.

Kun koko lauma oli saatu uitettua, pestyä ja kuivattua, otettiin vielä ryhmäkuva. Tai siis yritettiin. Nuori apinalauma sekoili minkä ehti, ja zen-mestarin rauhallisuudella tilanteeseen suhtautunut Polkka siirtyi kuva kuvalta nojaamaan lähemmäs jakoväliseinää. Ilme kertoi, miten brutaalina äitikoira piti moista kouhotusta.

Ryhmäkuvayritys

eiku.

eiku.

Polkka nojaa joka kuvassa edellistä enemmän jakoväliseinään... selkeästi ylpeä lapsistaan!

Vasemmalta: Gene-iskä, Merri, Bea, Luna, Polkka-äiskä ja edessä Lara.

Eteerinen kaunotar Polkka

Kaikenkaikkiaan koirauimalasta jäi oikein mukavat muistot, ja koska Merrikin tuntui pitävän uimisesta kovasti, otamme varmasti uusiksi! Koirauimaloita on Suomessa ainakin Hyvinkäällä, Helsingissä, Kiimingissä, Leppävedellä, Oulussa ja Nokialla.

Lyhennetty juttu julkaistiin Ridgeback-lehdessä 1/2014.