30.12.2013

Koira sängyssä

Meillä koira on aina ollut tervetullut sohvalle, niin kauan kuin ihmiset vain mahtuu sekaan. Mutta ihmisten sänkyyn sillä ei koskaan pitänyt olla asiaa. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että hommasta on vähän lipsuttu.

Periaatteiden rakoileminen taisi saada alkunsa marraskuisella pohjoisen reissulla. Luulen, että itse nukahdin illalla majapaikan sängylle, ja Merri oli kömpinyt viereen - tai sitten itse otin sen kainaloon, on se sekin mahdollista. En muista, kuinka se tarkalleen ottaen tapahtui, kömpikö se lopullisesti sänkyyn yöllä meidän nukkuessa, vai jäikö se vaan jotenkin epähuomiossa siihen. Jokatapauksessa, harvoin on nähty onnellisemman näköistä pikkukoiraa, kuin tuo pieni meidän keskellä koisiva apina.



Seuraavassa majapaikassa, hieman pohjoisempana, Merrille pedattiin nukkumapaikka rahille meidän sängyn viereen. Yöllä heräilin siihen, että koira vähän väliä yritti tunkea itseänsä ihmisten sänkyyn. Kun on kerran päässyt makuun.... tiedättehän. Joskus aamuyöllä sitten luovutettiin ja päästettiin se nukkumaan sängylle.

Tämä selvä, matkaillessa pääsee nukkumaan ihmisten kanssa, ok. Ajattelin, että tästä tulee niiiin ongelmia kotiin päästyä. Ei kuitenkaan tullut - kotona sitä oli niin monta kertaa komennettu alas sängystä, että se tepasteli tottuneesti omaan sänkyynsä, eikä siitä sen enempää.

Jos vain me ihmiset oltaisi pysytty ruodussa! Ensin tuli työpaikan pikkujoulujen jälkeinen aamu...aamupäivä...iltapäivä... Siinä kuolemaa pelätessäni otin Merrin kainaloon...

Jonain toisena päivänä koira oli mennyt meidän sänkyyn päiväunille, ja me päätimme olla, niinkuin emme olisi huomanneet koko asiaa.

Jonain kolmantena päivänä se rupesi nukkumaan päiväunensa meidän sängyssä, ja me katsottiin sitä läpi sormien. Siinä oli niin hyvä paikka, kun oli vieressä sekä ikkuna, josta saattoi katsella ulos, että patteri, joka mukavasti lämmitti. Ajateltiin, että olkoon siellä silloin, kun me ei olla. Ja onhan se asuntomme lämpimin huone (siis se ainoa, jonka patteri lämpiää kunnolla).

Sitten vuodenvaihteen tietämillä - käytetäänkö nyt selityksenä vaikka kovia pakkasia tällä kertaa - se rupesi aamuisin kipuamaan sänkyyn. Milloin meidän väliin, milloin hiippailemaan jalkopään kautta niin ettei siihen edes herännyt.

Ja nyt sillä on sitten lupa tulla sänkyyn siinä kohtaa, kun ensimmäinen herätyskello aamulla pirahtaa.  Mutta ei me taideta olla ainoita koiranomistajia, jotka ovat saattaneet pikkaisen livetä periaatteistaan.




1 kommentti:

Jätä jälki käynnistäsi!