Yökylässä

Merrillä on tässä viime aikoina ollut parikin oikein jännittävää viikonloppua. Niistä ensimmäisenä, marraskuun puolivälissä ukot lähti lauantaina miesiltamiin Himokselle (don't ask...), ja me lauman nartut suunnattiin Hämeenlinnaan ystäväni Tarun ja lastensa Soinnun, 6, ja Kasperin, 9, luo. Jos tässä omassa pihassa lyhyesti tavattuja lapsia ei lasketa, on Merri tutustunut vasta kahteen lapseen ja yhteen vauvaan. Nyt oli sitten tarkoitus viettää niiden kanssa oikeastaan koko viikonloppu. Huh!

Kun päästiin perille Sairioon, Merri höökäs ympäri kämppää kuin mieltä vailla. Ensimmäinen uusi kokemus oli jo vanha talo. Ja sitten vielä ne ihmeelliset pikkuihmiset!

Kaveri oli sen verran intopiukeena että lapsiakin taisi vähän pelottaa, joten lähdettiin Merrin kanssa päästämään ylimääräisiä höyryjä pieneen metsikköön ja siitä lähikaduille. Siitä pikkulenkistä uhkasikin kehkeytyä lost in Hämeenlinna -seikkailu, mutta löydettiin kuitenkin takaisin lähtöpisteeseen. Lenkiltä palattuamme me ihmiset rauhoituttiin olkkariin, ja koirakin alkoi osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Lapsetkin huomasivat, että ehkä se onkin ihan ok tuo elukka.

Piirustus by Sointu 6v.

Sointu piirsi musta ja Merristä kuvan! Katsokaa ja ihmetelkää, miten lahjakas nuori tyttö!

Tehtiin illemmalla lenkki Tarun ja Soinnun seurassa. Sepä olikin sangen hyvää treenausta kontaktiin häiriön alla! Remmilenkillä pimeässä, seurassa pyöräilevä lapsi ja lenkkireitillä vastaan tuli jatkuvana virtana juoksevia ihmisiä, sauvakäveleviä ihmisiä, pyörän perässä kärryä vetäviä ihmisiä, vilkkuvien lastenvaunujen kanssa juoksulenkkeileviä ihmisiä. Hieman saattoi pientä koiraa hämmentää! Kotosalla remmilenkeillä me päästään (parhaina hetkinä) vastaantulevista ihmisistä ohi suhteellisen siivosti, mutta tää oli kyllä melkoista tempoilua sinne sun tänne tai vetämistä muuten vaan, mutta niin oli vastaantulijoitakin enemmän kuin kotosalla. Sinnikkäästi silti yritin koko lenkin ajan pitää koiran kontaktissa.

Vaikka hihnakäytös ei ehkä ollutkaan ihan käytöksen kultaisesta kirjasta, teki jänskät tilanteet (ja normaalia vähemmät päiväunet) tehtävänsä, ja loppuillan meillä olikin seuranamme rauhallinen ja mukava koira, jota lapsetkaan ei enää pelänneet. Ei sillä, etteikö olis ollut yritystä maistella kuistilta löytyviä kenkiä ja hanskoja... mutta parhaimmillaan me oltiin tilanteessa, jossa lapset hääräsi normaalin lapsimaiseen tapaan, ja Merri loikoili kaikessa rauhassa omalla paikallaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun koira söi rauhallisena luuta pedillään samaan aikaan, kun apsi hyppi samassa huoneessa hyppynarua!