Piru meni koiraan... ja kennelyskä.

Merri on jo tovin ollut oletettavasti kennelyskän kourissa. Kaikki kaveritapaamiset, kunnon lenkit ja kaikki riehuminen on kielletty. Pah, sanoo itse toipilas, ja voi hemmetti sentään, sanovat omistajat: koiran hiljalleen parantuessa energia lisääntyy, eikä sitä kuitenkaan pääse oikein purkamaan.

Koiranpentu sairastaa, häntä hellikäämme...

Kun koira tepastelee pitkin asuntoa, kuulee jo tassujen rytmistä, milloin on pahat mielessä ja suunta on yleensä joko kenkähyllylle (mainitsinko jo, että Merri rakastaa kenkiä?), makuuhuoneen sängylle (sinne olisi pakko päästä, siitä huolimatta tai juuri siksi, että se on koiralta kielletty) tai johonkin muuhun pahantekoon.

Merri on varsin ilkikurinen kaveri: Se tietää, että esimerkiksi kenkiä ei saa ottaa, mutta juuri siksi se tepsuttaa sillä tietyllä rytmillä kohti kenkähyllyä, kaappaa lenkkarin mukaansa ja syöksyy omalle paikalleen työstämään aarretta. Aika usein koira ei paikalleen päästyään enää edes koske kenkään: siinä se vain makaa gore tex -mono jalkojensa välissä, odottaa että joku tulee hakemaan kenkää pois (tavoite, eli huomio, saavutettu!), katsoo omistajaa ilkikurinen ilme silmissään ja saattaa vielä juosta aarre suussa toiseen huoneeseen. Jos vain puhuisi, kiljuisi se varmasti, että etpäs saa kiinni!

Viihdyttävimpiä on tietysti ne hetket, kun koira tepastelee taas tuohon pahat mielessä -tyyliin ja kaappaa mukaansa jotain, mitä luulee kielletyksi, vaikka se onkin ihan sallittua. Yleensä kyllä siinä kohtaa, jos kukaan ei puutu asiaan, lakkaa koirankin mielenkiinto asiaa kohtaan melko pian.

Eräänä päivänä töistä tullessani olohuoneen laittia oli valtoimenaan muutaman neliösentin kokoisia pahvinpalasia. Kaikki taloutemme kartonkipakkaukset päätyvät ensin koiran aktivointileluksi (nameja sisään ja laatikko kiinni), ja suolestuksen jälkeen isompaan pahvilaatikkoon olohuoneen tai koirahuoneen nurkkaan. Näitä ihania, sallittuja leluja pursuilevia pahvilaatikoita Merri toisinaan kaivelee, repii pahveja ja levittelee niitä ympäri kämppää.

Vaikka asunto aika ajoin näyttää siltä, kuin pakkauslinjalla olisi juuri räjähtänyt, olen silti erittäin iloinen siitä, että koiruus keksii omatoimisesti jotain sallittua tuhottavaa! Tuona eräänä päivänä koira oli todellakin tyhjentänyt koko laatikon ja silpunnut sen sisällön neliösenttien kokoisiksi palasiksi olkkarin matolle! (Ylläoleva kuva on myöhemmin sattuneesta tilanteesta, pienemmällä sotkulla). Parempi näin kuin vaikkapa viereisen nahkasohvan suolestus...

Suolestuksesta puheenollen, olkkarin sohvan tyynyt alkavat käydä vähiin, kun tyynynpäällinen toisensa perään jotenkin mystisesti ratkeaa jostain kulmasta, ja hetken päästä sisällä olevan tyynyn kangas jotenkin merkillisesti repeää ja täytteet ilmaantuvat pihalle. Mutta tiedättekö, ei haittaa yhtään! Jos sohvalla ei olisi niitä tyynyjä, saattaisi hunsvotti keksiä suunnata tarmonsa vaikka sohvaan... Se haittaisi ja paljon. Täytyy kyllä tunnustaa, että sohvan helmassa on ainakin yksi pienenpieni pentuhampaan mentävä reikä. Sen kanssa pystyn ehkä elämään, kunhan niitä ei tule lisää (ei varmaan...).

Tältä se sitten valtaosan aikaa näyttää... Silmistä näkee, että kohta lähtee mopo keulimaan.